Metallinetsinnän ja historian harrastaja Peter Niininen teki viime vuonna Oriveden ensimmäinen rautakautisen esinelöydön. Hän on tutkinut yhdessä puolisonsa Sari Koskisen kanssa paikallisten kyläkuntien maita löytääkseen juuri rautakautisen asumisen merkkejä.
Rautakauden materiaalit ovat vanhimpia, joita metallinetsintälaitteilla on mahdollista löytää. Rautakausi alkoi noin 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, ja se jatkui 1200-luvulle saakka.
Pariskunnan yhteinen etsintäharrastus alkoi toden teolla, kun Peter muutti Orivedelle vuosi sitten. Tutkinnan kohteina ovat olleet tähän mennessä Holma, Pehula, Pitkäjärvi, Eräjärvi, Voitilan pellot ja Onnistaipale.
– Onnistaipale oli 1500- ja 1600-luvuilla Oriveden suurin kyläkeskittymä. Vanhalla kartalla on 12 merkattua torppaa, ja löysimme sieltä hyvänlaisen määrän tuon ajan esineitä, Peter kertoo.
Rautakautiset asumukset ovat sijainneet usein aivan vesistöjen rannoilla.
– Vedet ovat laskeneet tällä seuduin, ja vanhat rantaviivat ovat kaukana nykyisistä. Rautakautinen ranta löytyy kuivalta maalta, jopa 100-200 metriä vesirajasta.
Viime syksynä löydetty rautakautinen esine on osa myöhäisrautakauden kolmijakoisesta hihnanjakajasta.
– Tunnistin heti tinapronssi-materiaalista, että nyt ollaan rautakaudella. Löytö kertoo, että Oriveden seudulla on asuttu jo tuohon aikaan.
Perustana paikallishistorian tuntemus
Peterin kiinnostus vanhoihin esineisiin virisi lapsena katsotuista luonto-ohjelmista. Haaveeksi nousi arkeologin ammatti.
– Ura suuntautui rakennuspuolelle, mutta arkeologian kipinä säilyi. Löysin kymmenisen vuotta sitten aarremaanalla-sivuston, metallinetsinnän harrastajien keskustelufoorumin. Innostuin ja ostin metallinpaljastimen.
Peter harjoitteli etsintää piilottamalla itse kolikoita maahan. Ensimmäinen oikea löytö oli 20 pennin kolikko 1960-luvulta. Sen jälkeen puuha vei mennessään.
Peter alkoi tavoitella aina vain vanhempia esinelöytöjä. Hän oppi, että satunnainen maastossa kuljeskelu ei tuota tuloksia.
– Tuurilla voi aina löytää jotain. Vanhojen esineiden löydöt perustuvat kuitenkin usein paikallisen ja yleisen historian tuntemiseen.
Sarin ja Peterin talvikausi kuluu kirjallisuuden ja vanhojen karttojen äärellä. He opettelevat tunnistamaan esineitä ja sijoittamaan niitä oikeille aikakausille.
Jyväskylän yliopiston verkkosivuilta löytyy Suomen vanhojen karttojen kokoelma 1500-luvulta lähtien. Orivedeltä on olemassa karttoja 1600-luvulta eteenpäin.
Äänien maailmaa
Sari on innostunut metallinetsinnästä ja historiantutkimuksesta siinä kuin Peterkin.
– Se on jännä ilmiö, että Sari löytää paljon esineitä. Naiset ovat varmaan tarkempia, Peter arvelee.
Metalliesineiden löytäminen perustuu etsintälaitteen tuottamaan ääneen ja sen tulkintaan. Mitä kirkkaampi ja puhtaampi ääni on, sitä puhtaampi metalli on kyseessä. Laitteen antama numerolukema kertoo, mistä metallista on kyse.
Pelloilla on paljon roskiksi luokiteltavia esineitä, joita ei yleensä kaiveta esille. Usein etsijä menee ohi silloinkin, kun hän ei ole täysin varma esineen olemuksesta.
Sari muistelee etsintämatkaa Kuhmoisten Papinsaareen.
– Kaveri meni edellä ja sanoi ”roska”. Lukema oli 55 asteikolla 0-100. Näin pieni lukema ei viittaa jalometalleihin. Tulin perässä ja kaivoin ylös hopeasta tehdyn Livonia-kolikon 1600-luvulta.
Perussääntö on, että kaikki ylös kaivetut esineet viedään pois maastosta. Kaikkien roskien esiin nosto olisi monessa kohteessa liian iso työ.
– Pelloilta löytyy paljon 1970-luvun pullojen repäisykorkkeja ja viinapullojen korkkeja. Suuri osa pelloilta löytyvästä raudasta on turhaa tavaraa. Jos metsässä on rautaesine, se kannattaa kaivaa esiin.
Repäisykorkkeja 1970-luvulta
Löydöistä tehdään aina ilmoitus Museoviraston Ilppari-ilmoituspalveluun. Museovirasto ilmoittaa löytäjälle, jos jokin esine halutaan sinne tutkittavaksi ja talteen.
– Yleensä merkittävät löydöt päätyvät museolle, mutta joskus saamme pitää niitä itsekin, Peter toteaa.
Etsintää tehdään pelloilla ja metsämailla, pyynnöstä piha-alueillakin. Pelloille tai metsiin ei pidä mennä omin luvin, vaikka jokamiehenoikeus sen sallii. Aina on kysyttävä maanomistajan lupa.
Etsijät liikkuvat pelloilla aikaisin keväällä ja syksyisin viljelykauden päätyttyä. Viljelyspelloille ei mennä kasvukauden aikana, ellei maanomistajan kanssa sovita toisin.
Holman pellolta löytyi kiintoisaakin rautaa. Hevosen viskarit eli jäähokit kertovat, että entisajan talvitie on kulkenut tienoon kautta.
– Ensimmäinen viskarikin oli Sarin löytö, ja hän nosti sen jälkeen ylös puolen tusinaa viskaria. Ne kiinnostavat Museovirastoa, joka tekee tutkimusta vanhoista talvitiereiteistä.
Rauhoitetut kohteet jätettävä rauhaan
Metallinetsijät saavat nostaa esineitä pelloilla vain kyntökerroksen syvyydeltä. Tavoite on pelastaa esineet talteen maakerroksesta, jossa tehdään jatkuvasti muokkausta. Syvemmällä olevien esineiden kaivaminen on kielletty.
– Syvemmältä voi löytyä vaikkapa vanha kalmisto. Yksi huolimaton kaivaminen voi tuhota kalmiston kokonaiskuvan.
Esimerkiksi museoverkko-karttapalvelu kertoo perustiedot kaikista rauhoitetuista muinaisjäännöskohteista. Niiden alueilla ei saa tehdä etsintää.
Suojeltu kohde voi sijaita keskellä peltoa. Tällaista peltoa saa viljellä normaaliin tapaan, kuten viljelijät ovat tehneet vuosisatojen ajan.
Joskus metallinetsijät löytävät kadonneita arvoesineitä, joilla on omistajilleen suuri tunnearvo.
– Esittelemme löytömme aina talon väelle, ja jätämme taloon kaikki sinne selkeästi kuuluvat esineet.
Dirhemi ja tipparaha
Kouluttautuneena metallinetsijänä Peter teki Jyväskylässä asuessaan yhteistyötä Keski-Suomen museon kanssa. Museot tilaavat etsintäpalveluja alan harrastajilta, koska niillä ei ole laitteita eikä alan osaamista.
Peter ykköslöytö, dirhemin palanen vuoden 900 tienoilta, tuli vastaan viime kesänä Kuhmoisissa Keski-Suomen museon tilauskeikalla. Dirhemi on arabialainen hopeakolikko, joita viikingit ovat tuoneet Suomeen. Tämä oli Keski-Suomen ensimmäinen dirhemilöytö.
Sarin merkittävin löytö on venäläinen tipparaha mahdollisesti 1600-luvulta. Tämä pieni kolikko on stanssattu hopeasiivusta.
Sari ja Peter ovat avoimesti hurahtaneet vanhojen esineiden etsintään. Sari nauttii ulkona liikkumisesta ja siitä, että etsintä on omissa oloissa tehtävää rauhallista puuhaa, melkein kuin meditaatiota. Näin on etenkin silloin, kun kohde on hiljainen pelto, josta puuttuvat häiritsevät roskat.
– On aina hieno hetki, kun etsintälaite piippaa, ja alan kaivaa esinettä näkyville. Koskaan ei voi tietää, mitä maan alta paljastuu.
Peterille on tärkeää tuoda esille paikallista historiaa löytämällä jotain, mitä ei ole aiemmin löydetty. Tuntuu hyvältä, kun perusteellinen pohjatyö tuottaa tulosta.
– Länsirannikko on täynnä rautakautisia esiintymiä, eikä löytöihin liity siellä erityistä hohtoa. Kun löydämme Orivedeltä vastaavaa, se on aina jotain merkittävää.
