Otsikko tuo mieleen ne ihmiset, jotka ovat päässeet jo rajan tuolle puolen kuoleman kautta. Vanhempani, 36 päivän ikäisen isoveljeni, pappani, isän vanhemmat. Joistakin olen kuullut vain kertomuksia, kuten Jeesuksesta. Silti he ovat olleet ja eläneet. Heistä löytyy kirjeitä ja kuvia ja kertomuksia, kuten myös Jeesuksesta. Jeesuksesta on kokonainen kirja kirjeineen ja todistajien muistiinpanoja, Raamattu.
Puhutaan myös taivaskaipuusta. Jumala on pannut sen meidän jokaisen sydämeen. Pienillä lapsilla se on jo valmiina ja se vahvistuu, kun he saavat kuulla Jeesuksesta. Kun minulla oli huolia ja sanoin sen ääneen, lapseni toi käteeni Raamatun ja kehotti minua: katso tästä se taivaan puhelinnumero ja soita sinne. Niin luottavaista ja heti toimivaa on lapsen usko.
Tuo tapaus tuli mieleeni, kun luin lauantain 10. huhtikuuta Aamulehdestä juttua, jossa äiti puhuu 25-vuotiaana kuolleesta tyttärestään. Tytön veljelle syntyi lapsi vähän sisaren kuoleman jälkeen. Kun tuo lapsenlapsi oppi puhumaan, hän kertoi, että oli tavannut tätinsä matkalla. Siitä jutusta tuli minulle mielikuva, että he kohtasivat, kun toinen oli kuoleman jälkeen matkalla Taivaan kotiin ja toisella oli vuoro syntyä maan päälle.
Samat lapsenlapset olivat saaneet ilmapallon, ja sekös pääsi leijailemaan Taivaan tuuliin. Lapset eivät surreet menetystä, vaan olivat iloisia, sillä he ajattelivat, että täti ottaa sen kiinni Taivaassa. Tuo lasten usko taas kerran lohdutti omaisia, että Taivaassa tavataan. Sitä tapaamista äiti sanoi odottavansa.
Lasten taivaskaipuusta kertoo seuraava Maija-tytön tapaus, jonka Tähtiniemessä sain kuulla. Naapurin Maijalla ei ollut sisaruksia ja hän oli usein leikkimässä naapurissa. Naapurin isällä oli hyvä lauluääni ja hän lauloi lasten kanssa muun muassa laulua, jonka sanoissa todetaan, että onpa taivaassa tarjona lapsillekin, jotka Jeesusta rakastavat, kultakruunut ja valkeat vaattehetkin, ja siellä on ilo loppumaton ja Jeesuksen kasvoja katselevat.
Maija tulikin kiireisellä asialla yhtenä iltana tupaan ja sanoi: ”Olen pakannut matkalaukun valmiiksi, että kun lähdette sinne Taivaan kotiin, niin tulkaa hakemaan minutkin mukaan.”
Taivaaseen pääsyä odotti myös tuttavani äiti. Tytär kertoi, että kaksi viikkoa ennen kuolemaansa äiti aina kurottautui sängyssä ylöspäin ja sanoi: ”Jeesus näkyy jo. Ketähän Jeesuksen takana on tulossa minua vastaan.” Vastaantulijat tuo vanha äiti sai nähdä vasta kuoleman hetkellä.
Taivaskaipuu on sisäisesti meissä. ”Muusta vaan puhutaan ja toivotaan monia paikkoja auki”, totesi eräs vanhempi henkilö. Hän toivoi kirkkoja auki sekä hartauksia ja saarnoja, jotka hoitaisivat sieluja. Hän lisäsi vielä, että voi lukea hyvän romaanin, mutta ei saa siitä sielulleen ravintoa. Hän oli huolissaan, onko korona opettanut meille, missä todellinen turvamme on ja mihin olemme matkalla tämän elämän jälkeen.
”Taivaskaipuu on minussa, mutta mielelläni elän niin kauan kuin saan. Ja toivon, että pääsen aikanani iankaikkiseen elämään Jeesuksen tykö”, sanoi vanhempi mies. Ja usein hoitotyössä kuulee sairaan, täyden elämän eläneen ihmisen toivovan, että pääsi täältä Taivaan kotiin. Onko Jumala unohtanut, miksei jo päästä maallisista vaivoista vapauteen?
Yksi sotaveteraanin poika kertoi, että isällä oli taivaskaipuu yhden onnistuneen elvytyksen jälkeen. Hän katsoi auttajien toimia pilven reunalta ja häntä suututti elvyttäjien sanat: me onnistuttiin. Hänen täytyi palata pilven reunalta vielä hetkeksi hoitokotiin.
Tuon koti-ikävän Jeesus on luvannut täyttää jokaiselle, joka avuksi huutaa Hänen nimeään. Sinne pääsee yksin armosta, kun vain uskoo Jeesukseen ja pyytää syntinsä anteeksi. Lasten laulussa sanotaan, ettei taivaaseen pääse autolla, ei polkupyörällä, ei kuuraketilla – eikä edes Space-X:llä. Sinne pääsee vain tunnustamalla syntinsä ja uskomalla Jeesukseen.
Johanneksen evankeliumin 14. luku kertoo taivaasta. Se alkaa: ”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan ja Minuun. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Ja vaikka Minä menen valmistamaan teille sijaa tulen Minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä Minä olen.”
Pirkko Piskula
Seurakunnan vapaaehtoinen
