Itsenäisyyspäivämme on sellainen päivä, jolloin on hyvä pysähtyä suurten kansallisten kysymysten äärelle. Me katselemme kansakunnan menneisyyteen ja etenkin vaikeisiin päiviin ja niistä selviämiseen. Samalla saamme olla vahvasti koko ajan tässä ajassa kiinni ja katsella eteenpäin, tulevaisuuteen.
Millaisen isänmaan haluamme lapsillemme ja lastemme lapsille? Mikä on meidän perintömme heille? Nämä ovat suuria kysymyksiä. Vastauksia ei vain ole helppoa antaa. Jotain ehkä kuitenkin voisi yrittää vastata.
Se jotain olisi henkinen ja hengellinen perintö. Talvisodan alkuvaiheissa marsalkka Mannerheim antoi pitkään kestävät arvot: kodin, uskonnon ja isänmaan. Kotoa lähdettiin, rintamalla ja kotona rukoiltiin paljon ja tänään me saamme kiittää itsenäisestä ja vapaasta isänmaasta. Se on tämä maa, minkä Jumala on meille antanut viljeltäväksi ja varjeltavaksi. Se on annettu meille, maailman parhaille suomalaisille.
Ihminen tarvitsee elämän aikana monenlaisia voimavaroja. Yksinkertaistettuna niitä on kolme eri osa-aluetta. Ensimmäinen on fyysiset voimavarat. Niillä me jaksamme tehdä työmme. Toinen on henkiset voimavarat. Niiden avulla me näemme arvot ja tarkoitukset elämässämme.
Kolmas on hengelliset voimavarat. Niiden avulla me pystymme ymmärtämään ihmiselämän rajapintoja. Hengellisten voimavarojen kanssa jaksamme tässä elämässä silloinkin, kun kaikki muu näyttää turhalta. Niiden kanssa me jaksamme, kun elämän rajallisuus tulee lähelle ja jopa kohti. Näistä kolmesta muodostuu meidän kokonaisinhimillinen toimintakykymme.
Edesmennyt piispa Eero Lehtinen kuvaili rintaman uskonnollisuutta siten, että ei siellä ollut suuria herätyksiä. Sotilaat painautuivat Jumalaa vasten kukin hiljaa sisimmässään. Hekin, jotka maksoivat kalleimman hinnan siitä, että tänään olemme tässä tilaisuudessa.
Mekin saamme tehdä samoin ja painautua Jumalaa vasten hiljaa sisimmässämme. Saamme uskoa, että Jumala on suuri ja armollinen. Kristuksen tähden me saamme olla viemässä sanaa armollisesta Jumalasta omassa elämässämme. Jumala ei tule ihmeellisesti alas, vaan Hän on antanut meille tehtäviä elämän varrelle.
Me saamme olla Kristuksen käsinä ja jalkoina ja tuoda armon todelliseksi toinen toisillemme. Se on kristityn toimintakykyä, että ymmärtää olla armollinen toiselle. Samalla antaa toiselle myös ymmärryksen armon ja rakkauden voimasta yksityisen ihmisen ja kokonaisen kansakunnankin elämässä. Tähän meitä kutsutaan.
Sauli Keskinen
rovasti, vt. kappalainen
Oriveden seurakunta