– Lähettipalvelu ja Karjalainen, vastaa puhelimeen monelle tuttu ääni, joka kuuluu Karjalaisen Petrille.
– Hoidetaas pois! Käyn hakemassa, ne ovat sinulla ehtoopäivällä, Karjalainen lupaa puhelimeen.
Seitsemän vuotta vanha nokialainen on kaukana nykypäivän älypuhelimista, mutta Karjalainen arvostaa sen toimivuutta ja akun kestoa. Viestien sijaan hän suosii soittamista.
– Kun puhelimella soittaa, saa saman tien vastauksen eikä tarvitse jäädä vartoon mitään viestien kilahteluja. Minun täytyy saada tilaaja heti kiinni, kun olen hakemassa hänelle tavaraa ja jos tästä tulee jotain kysyttävää.
Puhelin onkin autojen ohella asiakaspalvelutyötä tekevän lähetin tärkein työkalu, johon on vastattava silloin, kun se soi.
– Tässä työssä ei ole apteekkiaikaa, koska lähden ja koska tulen, vaan täytyy olla joka suuntaan taipuisa. Yhtään asiakasta ei ole varaa menettää sanomalla, että lähdin jo. Tämä on nimenomaan sitä varten, että homma tapahtuisi samana päivänä.
Työ on aina ollut Tampere-vetoista, ja Karjalainen ajaa pääsääntöisesti päivittäin reittiä Orivesi–Tampere–Orivesi, vie mennessään ja tuo tullessaan.
– Menen ihan sen mukaan, mitä asiakkaat soittavat ja mitä päivän aikana kerkiää: Kangasala, Ylöjärvi, Pirkkala, Nokia, Tampere, siinä ympäriinsä. Sellaista vakilinjaa ei ole, että kävisin joka päivä samat paikat.
Numerot ulkoa
Ja kun puhelin soi, Karjalainen painaa soittajan puhelinnumeron mieleensä.
– Pakko opetella, hän kommentoi, joskin opettelu käy hänelle helposti, kun hän tavuttaa puhelinnumerot mieleensä.
– Kun menen johonkin firmaan ja sanon, että tulin hakemaan niiden ja niiden tavaroita. Siellä saatetaan sitten kysyä, että mitäs nyt tehdään, kun on tilattu kymmenen kappaletta, mutta meillä on vain seitsemän. Sanon, että jos soitatte tilaajalle. Silloin on kätevää heittää numero päästä eikä tarvitse ruveta puhelimesta etsimään.
Hyvää muistia tarvitaan myös lähetenumeroja varten.
– Usein soittaja sanoo, että kysy tällaisella lähetenumerolla. Ajaessa on paljon helpompi, että muistaa numeron vähän aikaa, ettei tarvitse ratin päällä kirjoitella.
Varaosat tyypillisimpiä kuljetettavia
Karjalainen lähtee päivän kuljetuksiin kotoaan Korkeakoskelta, missä hänellä on kaksi kuorma-autoa. Päivän kuljetettavien mukaan hän valitsee toisen.
– Autot ovat vähän erityylisiä. Toinen on vähän pienempi ja sopii esimerkiksi pienempiin muuttoihin. Toisessa taas on perälauta, joka helpottaa painavien tavaroiden kanssa.
Vuosien saatossa vakiasiakaskuntaa on kerääntynyt yksityishenkilöistä firmoihin.
– Olen tuonut telkkareita yksityisille, sohvankin, jos tarvitsee. Skootteri on kulkenut kyydissäni huoltoon Tampereelle. Ihan laidasta laitaan kuljetan kaikkea, mikä on mahdollista, sopii kyytiin ja on laillista, Karjalainen kuvailee.
Kaikkein useimmin kyydissä kulkee varaosia esimerkiksi kuorma-autoihin, maatalous- tai metsäkoneisiin.
– Kun joku vehje hajoaa, se on saatava nippuun, ei osaa voi jäädä vartoomaan kahta-kolmea päivää.
Karjalainen korostaakin, että asiakkaan tarpeeseen pyritään vastaamaan samana päivänä.
– Toki on sellaisiakin asiakkaita, jotka sanovat, että ei ole kiirettä, katso joku päivä tässä. Tämä antaa itsellenikin mahdollisuuden pitää vapaapäivä jossakin välissä. Välillä pääsen niin aikaisinkin kotiin, että kerkiää nurmikot leikkaamaan.
Pikkiriikkistäkin tavaraa
Kaikkein pienin tavara, jonka Karjalainen on kuljettanut, oli kuminen tiiviste.
– Mies soitti, että tarvitsee yhden o-renkaan. Se oli niin pieni, ettei mahtunut edes pikkusormeeni, hän muistelee.
Karjalainen kertoo sanoneensa soittajalle, että samalla taksalla saisit kymmenen kiloa, mutta hän tarvitsi vain yhden.
– Siltikään hänen ei olisi kannattanut lähteä sitä itse hakemaan. Meno-paluuidealla pystyn pitämään hinnat halvempana. Kun vien jotakin, täytyisi jotakin olla tulollaankin, että saa polttoainemaksun molempiin suuntiin. Tämä on suuntakuormahommaa.
Karjalainen on tottunut, että kaupunkiliikenteessä joutuu välillä seisomaan pitkiäkin aikoja. Kerran hän on joutunut myös kolariin keskellä kaupunkia.
– Mitään en ehtinyt tekemään, kun henkilöauto vaihtoi yhtäkkiä kaistaa suoraan eteeni ja menin sen takaovesta sisälle, että jytisi. Kun sain auton pysähtymään ja menin katsomaan, vanhempi herra puristi edelleen rattia ja sanoi, että yhtään en huomannut. Henkilövahinkoja ei kuitenkaan tullut.
Jokainen päivä on erilainen
Petri Karjalainen tykkää työstään. Kun poikettavat paikat ja reitit vaihtelevat päivittäin, työ pysyy mielenkiintoisena ja kuten Karjalainen itse kuvailee: pysyy tatsi päällä.
– Auton ajaminen ei ole sellaista työtä, etteikö sitä tehdä voisi. Kun joka päivä on vähän erilainen, ei ole tylsääkään. Tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä, ja tämä puhuminen on kanssa mukavaa touhua.
Karjalainen on viihtynyt auton ratissa jo pitkän siivun.
– 8.6.1989 aloitin ajamaan taksia. Opiskelin lukion jälkeen Nokialla ajo- ja kuljetustekniikkaa ja sieltä käskettiin hakea alaan liittyvää kesätyöpaikkaa. Jäin sitten pirssihommiin, mutta sen jälkeen en ole ajanut, kun eurot tulivat, hän kertoo.
Taksiaikoihin Karjalainen tuli tutuksi lämpimäisistään. Hän arvelee vieraanvaraisuuden olevan karjalaista perää tarjotessaan nytkin autonsa penkillä olevasta isosta karkkilaatikosta maistiaisia.
– Äitini on kova leipomaan, ja vappuna vein taksikopille aina omatekoisia munkkeja. Tykkään, että mennessään pitää aina jotakin viedä. Tuolloin taksikopissa, kun istuttiin naamat vastakkain, eikä kaupatkaan välttämättä olleet auki, oli kiva, kun oli tuoretta munkkia. Joskus laskimme, että parhaana iltana joimme 11 pannullista kahvia.
Työura autojen parissa
Autoihin ovat liittyneet muutkin Karjalaisen työt. Samaan aikaan, kun ajoi viikonloppuisin taksia, hän oli entisen Paven auton alakerrassa toimineessa Sport-renkaassa rengasasentajana.
Linja-autonkuljettajaksikin hän on kouluttautunut, mutta niitä töitä hän on tehnyt ainoastaan keikkaluontoisesti.
Lähettipalvelussa hän oli ensin Reijo Oksavuorella työmiehenä 1990-luvun lopulta.
– Kun hän sitten lopetteli yrittäjyyttä, ajattelin, että on pakko ostaa työpaikka itselleni.
Hän arvelee, että tuttuutta ja palvelualttiutta osataan arvostaa. Oriveden seudulla kilpailua ei juuri ole, mutta maailmalla isoja ketjuja piisaa, Karjalainen toteaa.
– Aineen on tankkiin saanut, hän kiteyttää, mutta toteaa, että 90-luvun laman kaltaiset merkit ovat olleet ilmassa jo jonkin aikaa.
Autoista Karjalainen ei pääse irti vapaa-ajallakaan. Yksinyrittäjälle työ ei ole pelkkää auton ajamista, vaan viikonloput tarkoittavat paljolti huoltohommia.
Samalla autot ovat myös harrastus. Karjalaisella oli tallissaan 12 vanhaa autoa, Volvoja suurin osa, mutta ne joutuivat viime syksynä ilkivallan kohteeksi.
– Ne olivat kesäautoja ja alkuperäistyylisiä, juuri sellaisia kuin ne vanhoina olivat. Niillä olen kyydinnyt muun muassa hääpareja.
