Noin 30 vuotta sitten jouduin kysymään itseltäni: tässäkö tämä elämä on? Minä työorientoitunut mies totesin, että sairauteni oli pahentunut niin, että en enää fyysisesti pystynyt siihen työsuoritukseen, johon olin sitoutunut.
Se pysäytti ajattelemaan, että tämäkö on elämän päämäärä? Onko olemassa mitään sen jälkeen, kun voimat hiipuvat, raihnaisuus lisääntyy ja sitten elämä vain päättyy kuolemaan? Tulevaisuus ei vaikuta kovinkaan ruusuiselta!
Pääsiäisen tapahtumat ovat vielä mielissämme ja ensi sunnuntain aihe on ”Ylösnousseen todistajia.” Pitkäperjantai oli Jeesuksen opetuslapsille murheen päivä kun heidän Mestarinsa ristiinnaulittiin. Murhe muuttui kuitenkin iloksi, kun he kohtasivat Jeesuksen ylösnousseena. Jeesus oli heitä jo etukäteen lohduttanut: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: te joudutte itkemään ja valittamaan, mutta maailma iloitsee. Te joudutte murehtimaan, mutta teidän murheenne muuttuu iloksi.” (Joh. 16:20)
Raamattu kertoo Jeesuksen ilmestyneen ylösnousseena opetuslapsilleen ja seuraajilleen, jopa viidellesadalle yhdellä kertaa. On siinä ollut valtava todistajien joukko, jotka lähtivät viemään evankeliumin ilosanomaa eteen päin.
Elämäni tärkein hetki oli, kun sain liittyä tuohon Ylösnousseen todistajien joukkoon. Se avasi ymmärrykseni sille, että elämä ei päätykään kuolemaan. Sain 43-vuotiaana aloittaa elämäni puhtaalta pöydältä ja edessä on loistava tulevaisuus, kivuista ja kolotuksista huolimatta.
Raamattu muistuttaakin meitä: ”Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme kaikista ihmisistä surkuteltavimpia.” (1. Kor. 15:19) Raamattu muistuttaa meitä, että samalla tavoin kuin Jeesus nousi kuolleista, mekin olemme osallisia iankaikkisesta elämästä ja ylösnousemuksesta.
Tuo hetki on meiltä vielä hämärän peitossa, mutta Jumalan aikataulu on luotettava. Tämä on todellinen toivon sanoma, johon voimme tänäkin aikana tarrautua kiinni.
Voitto Perkiö
pastori
Juupajoen vapaaseurakunta
