Ennätyksellinen osallistujajoukko SY:n Kunnallisjohdon seminaarissa

Kaksipäiväinen Suomen Kunnallisjohdon seminaari on kerännyt 1 100 osallistujaa Turkuun. Vuosittain järjestettävä suurtapahtuma huipentuu tänään tiistaina iltapäivällä Kuntabarometrin julkaisemiseen. Median edustajille puhunut Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen ilmaisi huolensa yrittäjien määrän rajusta laskusta viime vuoden aikana.

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen on huolissaan yrittäjien määrän laskemisesta. Hän puhui median edustajille tänään tiistaina Turussa, jossa pidetään parhaillaan Suomen Yrittäjien Kunnallisjohdon seminaarissa. (Kuva: Matti Pulkkinen)

Peräti 1 100 yrittäjää ja kuntapäättäjää on parhaillaan koolla Lokomossa Turussa. Osallistujien määrä on ennätyksellisen suuri.

Median edustajille puhunut Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen tarttui vakavaan ongelmaan, yrittäjien joukon harvenemiseen.

– Viime vuonna maassamme oli noin 320 000 yrittäjää. Määrässä on laskua 8 000 yrittäjää vuoteen 2022 verrattuna, Pentikäinen tarkensi.

Pentikäinen muistutti, että yrittäjien määrä on ollut viime vuodet laskussa, mutta viimevuotinen lasku on tuntuvan iso.

– Naiset ovat aliedustettuina yrittäjäkunnassa. Vain 33 prosenttia yrittäjistä on naisia. Naisten osuutta on pystyttävä kasvattamaan. Ilmiöön on syytä kiinnittää huomiota niin kunnissa kuin koko yhteiskunnassamme.

Miten yrittäjät jaksavat?

Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen muistutti, että Suomessa toimivat yrittäjät kohtaavat monenlaisia todellisuuksia. Hän näkee niitä tarjotessaan myynnin, johtamisen ja rekrytoinnin palveluja.

– Mietin monesti, miten kollegat, yrittäjät jaksavat. Jaksaminen on noussut tärkeäksi asiaksi.

Salmisen huoli kumpuaa kasvavista konkurssien määrästä.

– Esimerkiksi kuluttajien epäluottamus talouteen heijastuu suoraan yrittäjien pärjäämiseen. Korkojen lasku toisi kesäkuussa mukanaan tervetulleen signaalin kuluttajille, jotta he rohkaistuisivat palveluiden ja tuotteiden hankkimiseen.

Salminen muistuttaa, että Suomi on mahdollisuuksien määrä, ja yrittäjyys on mahdollisuuksien laji.

– Miten Suomen käy? Julkinen talous on vaikeuksissa. Yhteiskunnassamme on nahkeutta uudistaa esimerkiksi työmarkkinoita.

Salminen korosti, että kunnilla ja yrittäjillä on symbioottinen suhde. Niiden tekemiset limittyvät ja vaikuttavat kunnan alueella kaikkeen elämään.

MATTI PULKKINEN