Emilia Putkisaari jättää lentiskentät – parhaassa tapauksessa kevät voi päättyä maajoukkueessa Hopeisen liigan turnauksiin

OrPon libero Emilia Putkisaari on päättänyt lopettaa aktiiviuransa lentopallossa. Ensituntuman lentopalloon hän otti viisivuotiaana ja liigatasolla hän pelasi yhdeksän kautta. Uran huipennukseksi saattaa vielä tulla maajoukkueessa edustaminen.

Emilia Putkisaari kukitettiin ottelussa OrPo – Kuortane marraskuussa 2021. Alkamassa oli hänen 200. liigaottelunsa. Kokonaissaldoksi ehti tulla reilut 280 ottelua. Kukat ojensivat Terhi Uotila (oikealla) ja Anastasia Boricheva. Kuva: Juha Jäntti

OrPon naisten liigajoukkueen liberona pelannut Emilia Putkisaari lopettaa aktiivipelaamisen. Takana on yhdeksän kautta liigatasolla, niistä kahdeksan OrPossa. Pitkän pelikokemuksen lisäksi saavutuksina on OrPon riveissä kaksi SM-pronssia ja Suomen cupin mestaruus.

Vakava pohdinta uran tulevaisuudesta alkoi vaikeahkon kauden 2022–23 jälkeen. Mietintä jatkui viime viikkoihin asti. Putkisaaren yksityiselämän tilanne käänsi vaakaa lopettamisen suuntaan. Toisaalta hän nautti nyt pelaamisesta uudella tavalla, joten päätös ei ollut helppo.

– Päätöksessä painoi merkittävästi se, että olin nyt koko kauden päivätöissä. Sen ohella täysipainoinen harjoittelu ja pelaaminen kävivät raskaiksi. Pelivuosiakin on jo takana niin, että nyt on hyvä aika katsoa tilalle jotain muuta.

Putkisaari sai alkutuntuman lajiin pallokerhossa viisivuotiaana. Ohjaajina jäivät mieleen ainakin oma isä Mika Putkisaari ja junioreita nykyisin valmentava Harri Raitala. Lajin pariin veti myös kotiväen vahva lentistausta.

– Lentopalloilun kanssa on tullut elettyä koko ikä. Äitini pelasi vielä aktiivisesti, kun oli pieni. Pyörin hallilla liigajoukkueen treeneissä keräämässä palloja ja katselin pelejä. Jotenkin olen aina tiennyt, että minusta tulee lentopalloilija.

Ajatus lentisurasta kirkastui B-juniorina, kun kuvioihin tulivat aluejoukkueet ja totisempi kilpailu. Halu pärjätä vahvistui, samoin tavoite selvittää, miten pitkälle lajissa on mahdollista päästä.

Libero perustehtävässään nostamassa palloa takakentän viitospaikalla. Kuva: Juha Jäntti

Ykkösliberona viimein peliaikaa

Putkisaari pääsi kaudelle 2015–16 ensimmäistä kertaa nimettynä OrPon liigajoukkueeseen. Hän oli jo edellisen talven mukana harjoituksissa.

Ensimmäiset kaudet olivat joukkueelle menestyksellisiä. SM-pronssia tuli kahdesti, peräkkäisinä vuosina. Vuonna 2019 saatiin Suomen cup -mestaruus.

– En saanut tuolloin vielä paljoa pelivastuuta, mutta mitalit olivat hienoja koko joukkueen saavutuksia. Sitten tuli jonkinlainen käännekohta. Aiemmin joukkue oli ollut melkein joka kevät mitalipeleissä, viime vuosina se on jäänyt sarjataulukon puolivälin tasolle.

Kauden 2019–20 Putkisaari pelasi Hämeenlinnassa. Tuo oli raskas mutta opettavainen vuosi. Seurasi paluu OrPoon, jossa syksyllä 2022 alkanut kausi toi ykkösliberon paikan ja vastuun. Sen jälkeen peliaikaa on riittänyt.

– Olen tyytyväinen siihen, että en antanut periksi. Orivedellä tutut kuviot olivat ennallaan. Ykkösliberon paikka antoi lisää motivaatiota. Uskoin aina pystyväni siihen rooliin, ja halusin näyttää mitä osaan.

Jälkikäteen Putkisaari osaa arvostaa sitä ”koulua”, jonka läpi nuori pelaaja usein joutuu kulkemaan. Se näyttää, mitä pääsarjatasolla pelaamaan pääsy vaatii. Hän kiittää erityisesti Hilla-Elina Hämäläistä ja Sanna Häkkistä heidän antamastaan liberon peliopista.

Jokainen takakentälle tuleva pallo pitää yrittää nostaa peliin. Kuva: Juha Jäntti

Epäitsekkään pelipaikka

Putkisaari pelasi lähes koko juniorivaiheensa passarina. Ennen liigaa hän oli ykkössarjassa puolet kaudesta passarina, puolet liberona. Sitten kerrottiin, että hänestä tulee liigajoukkueen libero.

– Pidin kovasti passarin roolista, mutta olin siihen liigatasolla liian lyhyt. Olen tyytyväinen pelipaikkaani osin siksikin, että passarin tehtävä on henkisesti erityisen haastava.

Liigaura vei Putkisaaren pelillisesti tasolle, jolle hän ei olisi aiemmin uskonut pääsevänsä. Hän kokee ylittäneensä itsensä ja on tähän tyytyväinen. Kehittymisen varaa olisi kyllä edelleenkin.

– Aina sitä miettii, voisinko tulla vielä paremmaksi pelaajaksi. Minulla olisi varmasti ollut edelleen annettavaa lajille ja seuralle, mutta motivaatio ei enää riittäisi. Pitäisi pystyä harjoittelemaan monipuolisesti, ja aikaa tulisi jäädä myös palautumiselle.

Liberon roolissa Putkisaari korostaa hyvän pelinlukutaidon merkitystä. Itsevarmuutta pitää olla, sillä suorituksia voi tulla ottelussa vähän, mutta niissä pitää onnistua. Kosketusten määrä riippuu liberolle tulevien syöttöjen määrästä ja siitä, hyökkääkö vastustaja takakentän viitospuolelle.

Jokaiseen palloon pitää yrittää ehtiä. Se vaatii nopeita jalkoja ja oikeaa sijoittumista.

Liberon vastuulla on takakentän vastaanotto- ja puolustuspelin johtaminen. Libero ei tee pisteitä, vaan hän luo muille tilanteita pisteiden tekoon.

– Tässä roolissa korostuu epäitsekkyys, ja olen sopeutunut siihen. Kapteenin tehtävä toi vielä lisää sitä vastuuta, että olen kentällä yksi peliä johtavista pelaajista. Oppi tähän rooliin ei tule luonnostaan, vaan sen saa vain kokemuksen kautta.

Jälleen kerran tuuletusten aika, kun pallo on vastustajan kentässä. Vuoden 2021 lokakuussa Vampulaa vastaan kentällä olivat Annukka Paloniemi, Jessika Mursula, Emilia Putkisaari, Ada Aronen, Ariana Pirv ja kädet koholla Pirvin takana Nea Luntamo. Kuva: Juha Jäntti

Lentis jää, ystävät pysyvät

Jos Putkisaari on asettanut kaikkensa peliin lentopalloilussa, hän on myös saanut lajilta paljon. Hän on tavannut huikean määrän erilaisia ihmisiä. Joukkueessa on ollut eri puolilta maailmaa pelaajia, jotka ovat opettaneet paljon uutta ja rikastuttaneet elämää.

Uraan liittyy paljon erilaisia kokemuksia. Taival on tuonut uusia ystäviä. Se on myös opettanut kärsivällisyyttä ja kykyä toimia erilaisten ihmisten kanssa.

– Ystävät ovat se arvokas asia, joka jää tästä kaikesta päällimmäisenä itselleni matkaan.

Lopettamiseen liittyy paljon haikeutta. Toisaalta mukana on innostus siitä, että on mahdollisuus tehdä ja kokeilla jotain muuta. Voi elää oman rytmin mukaan, tehdä asioita ja urheilla juuri silloin kun haluaa.

– Lentistä tulee varmasti ikävä. Löydän varmaan jossain vaiheessa uudelleen lentiksen pariin, ei se tähän kokonaan jää. Tulen näkymään hallilla, vähintään pelejä katsomassa.

Emilia Putkisaaren (keskellä) yhdeksään liigakauteen mahtuu myös melkoinen määrä aikalisä-puoliminuuttisia. Tuumaustauolla ovat vuoden 2021 kokoonpanosta myös Ariana Pirv, Netta Rekola, Liisa Rinta-Tassi ja Annukka Paloniemi. Kuva: Juha Jäntti

Hopeisesta liigasta huipennus?

Päättyneestä kaudesta jäi Putkisaarelle hyvä maku. Runkosarja oli aikamoista vuoristorataa, mutta joukkue oli mukava ja pelaaminen nautittavaa. Joukkue sai itsestään kaiken irti puolivälierissä niin, että välieriin pääsy jäi hyvin pienestä kiinni.

Yhdeksän liigakauden aikana Putkisaarella on ollut yhtä monta eri valmentajaa, monenlaisia persoonia ja monella eri tyylillä toimivia. Päätöskaudella Fabio Mentan ohjauksessa yhteistyö toimi hyvin.

Pelaajan kannalta olisi hyvä, jos valmentaja pysyy samana useammankin vuoden. Tutun valmentajan kanssa on aina helpompaa jatkaa uuteen kauteen.

Vähintään yhtä tärkeää on se, että joukkueen taustaorganisaatio on kunnossa, ja elintärkeää talkooväkeä on riittävästi.

– OrPossa me pelaajat olemme olleet siinä onnellisessa asemassa, että meidän ei ole tarvinnut osallistua otteluiden valmisteluihin. Olemme saaneet keskittyä pelaamiseen.

Vaikka Putkisaaren liigaura on nyt takana, huipputason ottelut eivät välttämättä ole vielä ohi. Hänet valittiin juuri ehdolle maajoukkueeseen, joka osallistuu kymmenen maan Hopeisen liigan turnauksiin touko-kesäkuussa. Isosta ehdokasryhmästä valitaan kotimaan liigafinaalien jälkeen 14 pelaajaa lopulliseen joukkueeseen.

Juha Jäntti