Lämmin huhtikuinen sunnuntaipäivä houkutteli tamperelaiset kiipeilyharrastajat Päivi Lappalaisen ja Matti Hämelahden Orivedelle Iso-Vuorijärven kallioille. Paikkaa ei ole varsinaisesti merkitty kiipeilykallioksi, mutta yhteen kallioseinämään on porattu pultteja kiipeilijöiden turvaköysiä varten.
– Iso-Vuorijärvi on herkkää luontoaluetta, minkä vuoksi tänne ei haluta aiheuttaa mitään isompaa kävijäryysistä. Kohde on merkitty harrastajien karttapalveluun vain paikkakunnan tarkkuudella. Siten paikka pitää todella tuntea, jotta tänne osaa tulla, Lappalainen kertoi kiipeilyrupeamien lomassa.
– Tämä seinämä tarjoaa kiipeilymielessä helppoa ja vaikeaa etenemistä. Välillä olemme roikkuneet vuoron perään tuolla ylhäällä köyden varassa ja ihmetellen, miten tästä pääsisi ylös asti.
Lappalainen on harrastanut kiipeilyä reilut 15 vuotta. Hän ihastui lajiin ensi tuntumalta paljolti siksi, että siinä yhdistyy monta tärkeää asiaa.
– Kiipeilijä saa olla ulkona ja nauttia kauniista maisemista. Kiipeily on monella tavalla haastavaa, ja se vaatii keskittymistä ja monipuolisesti fyysisiä ominaisuuksia. Päähän ei mahdu mitään muuta silloin, kun olen seinämällä kiipeämässä.
Sekin vetää kiipeilyn pariin, että harrastajat muodostavat hyvähenkisen yhteisön. Kiipeilyretkelle voi lähteä aina aivan tuntemattomankin kanssa. Lappalainen on saanut kokea, että kiipeilijöiden kanssa on poikkeuksetta helppo tulla toimeen.
Sisällä ja ulkona
Retkeily, ulkona oleminen ja luontoarvojen kunnioitus liittyvät läheisesti kiipeilyyn. Lappalaiselle se on ollut perheen yhteinen harrastus, jota on ollut tilaisuus jakaa myös tuttavaperheiden kanssa.
– Lapset ovat olleet paljon mukana kiipeilyretkillä, koska ne ovat samalla koko perheen luontoretkiä. Lapset ovat kokeilleet kiipeilyä, ja toinen heistä on edelleen innostunut lajista kilpailemista myöten.
Lappalainen on kiipeillyt kotimaan lisäksi Norjassa ja Espanjassa.
– En ole varsinaisesti vuorikiipeilijä, se on aivan oma lajinsa. Olisin kyllä siitä kiinnostunut, mutta perheen ja elinolojen puolesta minulla ei ole mahdollisuutta lähteä ilman lapsiani vuoristomatkoille.
Kiipeily ulkona on hyvän sään laji. Sateella ja kehnommalla kelillä kiipeilyä on mahdollista harrastaa sisätiloissa. Sama pätee laajemminkin syys- ja talvikauteen.
Sisäkiipeily on Lappalaiselle taitojen kehittämistä ja ylläpitoa. Se on hänelle myös ammatti, sillä hän on kouluttautunut kiipeilynohjaajaksi.
– Kiipeilijät ovat paljolti ulkoilmaihmisiä. He haluavat harrastaa lajiaan mieluiten nimenomaan ulkosalla kiipeillen kallioilla, jääseinämillä tai vuorten rinteillä.
Kiipeilyharrastajien määrä on moninkertaistunut viimeisten kymmenen vuoden aikana. Laji on monelle ensisijainen ja monipuolinen liikuntamuoto, jota on mahdollista harrastaa sisällä ja ulkona, tai niin haluttaessa pelkästään sisätiloissa. Kiipeily on juuri hyväksytty myös olympialajiksi.
Kiipeilykeskukseen kokeilemaan
Kiipeilyä on mahdollista harrastaa monella eri tasolla. Harrastajan ei tarvitse olla huippukuntoinen vuorikiipeilijä, sillä jo liikuntaa harrastamatonkin kokeilija saa lajista onnistumisen kokemuksia.
– Ulkosalla ja sisätiloissa on paikkoja, joissa aloittelija kiipeää helpostikin. Toisaalta sitten laji tarjoaa aktiiviharrastajalle haasteita maailman tappiin asti. Jos kiipeily alkaa kiinnostaa, ei muuta kuin kokeilemaan, Lappalainen kehottaa.
Sujuvinta on kokeilla kiipeilemistä ensin jossain kiipeilykeskuksessa, jolloin on mahdollista ottaa tuntumaa lajiin sisällä ja helpoissa oloissa. Jos laji tuntuu omalta, on hyvä hakeutua kiipeilykursseille. Perusasioita on mahdollista opetella myös jonkun kokeneen kiipeilijän kanssa.
Tampereella opetusta on saatavilla Kiipeilykeskuksen tarjonnasta ja Kiipeilykerho Vertikaalin järjestämänä. Vertikaali järjestää normaalioloissa erilaisia kiipeilytapahtumia ja kilpailuja.
– Ulos kallioille on lähdettävä aina jonkun kokeneen kiipeilijän kanssa. Kiipeilyyn liittyy paljon turvallisuusasioita, joista on pidettävä tarkoin kiinni. Sisällä esimerkiksi kaupallisiin kiipeilyhalleihin voi hyvin mennä matalalla kynnyksellä ja ilman ennakkovalmisteluja.
Köyden avulla kiipeilyyn tarvitaan aina kaksi ihmistä. Kun toinen kiipeää, toinen on koko ajan alhaalla köydessä kiinni ja varmistaa, ettei kiipeäjä pääse putoamaan.
Tampereen seudun parhaita kiipeilykallioita löytyy Nokian Ketaranvuorelta, Melon voimalaitoksen tuntumasta ja Rivergolfin lähistöltä. Aitolahden Viitapohja on harrastajien suosiossa, samoin kuin Mustavuoren laskettelurinteen hiekkatasanteen vierellä oleva seinämä.
– Itselleni Suomen paras ja rakkain kiipeilypaikka on Olhavanvuori Repoveden kansallispuistossa. Siellä on lähes 40 metriä korkeita reittejä. Jyrkän kallion alla on järvi, ja osa reiteistä lähtee järven päältä.
Turvallisuus ennen kaikkea
Kiipeily sopii niin aikuisille kuin lapsillekin. Lappalainen muistuttaa, että kiipeäminen on lapsille ominaista toimintaa, kun taas aikuinen aloittelija joutuu opettelemaan monta asiaa uudelleen. Korkealle kiipeäminen antaa lapsellekin isoja onnistumisen kokemuksia.
– Tämä harrastus on ennen kaikkea itsensä haastamista ja samalla seikkailua. Ajatuksissa on kiipeämisen aikana koko ajan se, että pystynkö tuohon ja pääsenkö tuonne. Usein saan huomata, ettei homma ollutkaan lopulta niin vaikeaa.
– Turvallisuus on tässä aina etusijalla. Kun turva-asiat ovat hallussa, ihminen voi tavoitella äärirajojaan ja kokeilla, mihin pystyy ja mihin ei.
Korkean paikan kammo ei ole kiipeilyn este. Lappalainen on saanut oppia itsekin, että korkeuksissa liikkumiseen voi tottua.
– Kun pystyn perustelemaan itselleni, että kiipeäminen on turvallista, korkeus ei ole ongelma. Siedätin itseni aikoinaan yllättävän nopeasti. Jossain vaiheessa huomasin seinämällä roikkuessani, että todella nautin siellä olemisesta ja hienoista maisemista.
– Toisaalta kiipeäminen vaatii todella tiukkaa keskittymistä. Siinä harvoin ehtii ajatella, että nyt ollaan korkealla.
