Yrityskoordinaattori on viestinviejä ja linkki Tredun ja yritysten välillä: ”Jo puolet koulutettavista on aikuisia, työelämälähtöisyys vahvasti läsnä”

Kaisu Paloheimo (edessä) oli mielissään Tredun Oriveden yksikön opiskelijoiden ideoinnista ja heittäytymisestä yrittäjän viikon tapahtumaan, jonka he itse suunnittelivat. Hänellä on periaatteessa yksi työpäivä viikossa varattu Oriveden asioihin, mutta se joustaa tarpeen mukaan. Kuva: Anne Kotipuro

Tredu on yhä vahvemmin myös aikuisten kouluttaja, siksi yrityskoordinaattori kuuntelee herkällä korvalla yritysten tarpeita ja toiveita. Täsmäkoulutusten räätälöinti yrityksille on kasvava suuntaus. Työvoiman kysyntään ja opiskelijoiden työllistymiseenkin Tredu haluaa vastata uudella Tiitus-verkkoalustallaan.

Tämän syksyn alusta Tredun yrityskoordinaattorina Orivedellä toiminut Kaisu Paloheimo aloitti uransa yksityisellä puolella työvoimapalvelujen tarjoajana, kouluttajana ja koulutuspäällikkönä. Hän teki uravalmennusta, ammatinvalinnanohjausta sekä yrittäjävalmennusta kaikenikäisille ja kaikille kohderyhmille. Se oli hänestä mainio korkeakoulu tähänkin tehtävään, koska aina piti olla hihassa suunnitelma B.

Edellinen työ alkoi gradua kirjoittaessa, ja siinä hän viihtyi 15 vuotta ennen siirtymistään Treduun nelisen vuotta sitten.

– Tykkäsin edellisestä työstäni, se oli ihmisläheistä, auttamista ja ohjaamista. Myös palaute ruokki motivaatiota: sain kuulla kääntäneeni jokaisen kiven asiakkaiden eteenpäin menemiseksi. En kai siinä muuten olisi niinkin kauan viihtynyt.

Paloheimo hyppäsi siitä ensin vajaaksi vuodeksi Tredun viestintään, onhan hän koulutukseltaankin markkinointiekonomi. Siitä hän siirtyi Tredun työelämäpalveluihin ennen kaikkea suunnittelemaan oppilaitoksen työelämälähtöisiä koulutuksia.

– Olemme koko ajan vahvemmin aikuiskouluttaja. Tämän vuoden alussa Tredun työelämäpalvelut jalkautettiin uudelleen eri toimipisteisiin ja kampuksille. Minulla on nyt vastuullani osa Tampereen toiminnoista ja kunnista Orivesi ja Pirkkala, kertoo Pyynikillä tukikohtaansa pitävä Paloheimo.

Yrityskoordinaattorin tehtävänä on lyhyesti sanottuna kuunnella yritysten tarpeita sekä toimia linkkinä ja viestinviejänä niin, että Tredun palvelut olisivat kunnissa ja yrityksille tuttuja sekä helposti saavutettavissa. Yrityskoordinointia tehdään vahvasti yhteistyössä kaupungin kanssa, ja alueella toimii myös Tredun kumppanuusryhmä.

Yrityskoordinaattorin tehtävä ei ole uusi, vaan yrityskoordinaattori on ollut kaupungin kanssa yhteisenä useita vuosia. Tehtävää hoitanut henkilö on kuitenkin vaihtunut muutamaan otteeseen.

Tapaamisissa yrittäjien kanssa tarjolla aina myös asiaa

– Yhdessä myös ideoimme erilaisia tapahtumia näistä aiheista. Viimeksi puhuttiin yrittäjien aamukahvilla digimarkkinoinnista, ja Oriveden Tredun joulupuurolla yrittäjille teemana on monelle vielä hieman vieras aihe palvelumuotoilu, vieraana alan guru Veera Matilainen, Paloheimo kertoo.

Yrityksille tutuin Tredu on varmasti työssäoppijoistaan. Onhan siellä kaikkiaan 17 000 opiskelijaa, joiden opintoihin työssäoppimisjaksot kuuluvat aika lailla alusta asti. Työssäoppimisen käytäntöjen vakiintuessa oppiminen on yhä enemmän siirtynyt työpaikoille. Siksi työpaikkaohjaajiakin tuetaan omilla koulutuksilla.

Opiskelijoista jo noin puolet alkaa kuitenkin olla aikuisia. Paloheimo muistuttaa, että Tredussa voi kokonaisen tutkinnon ohella suorittaa lyhyempiä kokonaisuuksia, esimerkiksi tutkinnon osia. Yrityskäynneillään hän pyrkii haistelemaan, onko niissä osaamisvajetta, jossa Tredu voisi olla avuksi.

Sähköinen Tiitus-alusta yhdistää työn tarjoajat ja työtä haluavat

Joskus tarvitaan kuitenkin ihan vaan apukäsiä kiirehuippuja tasaamaan. Tähän tarpeeseen on Tredu kehittänyt sähköisen Tiitus-alustan, jolla työn tarjoajat ja sitä hakevat voivat kohdata.

Tiituksen kehittämien on Paloheimon vastuulla, ja hän neuvookin heti opintojen alussa kaikkia opiskelijoita kirjautumaan sinne ja tekemään itsestään profiilin. Yrityksiä mukana on jo yli 500, eli tätä väylää työllistymiseen ei kannata jättää huomiotta. Orivesiläisiä yrityksiä mukana on vasta muutama.

– Minä markkinoin Tiitusta yrityksiin päin, eli kerron kuinka sinne kirjaudutaan ja välitän uudet kumppanipyynnöt eteenpäin. Ihan omin päin sinne ei pääse, koska painotamme mukana olevien pirkanmaalaisuutta ja muutenkin vähän tsekkaamme, että siellä on asiallisia, olemassa olevia yrityksiä, hän kertoo.

Tiitukseen voivat yritykset laittaa ilmoituksia hakiessaan keikkatyöläisiä, työssäoppijoita, oppisopimusopiskelijaa tai vakituista työvoimaa. Tämä alusta on ollut olemassa pari vuotta, ja jo noin 1 760 opiskelijaa on mukana omalla profiilillaan.

– Minut on otettu hyvin vastaan yrityksissä, vaikka olisin ihan vaan piipahtanut varoittamatta. Tredua on mukava edustaa, koska se on niin tunnettu, ja meidät nähdään myös yleishyödyllisenä organisaationa.

Mikä sytyttää vapaa-aikana? Kaisu Paloheimolla on konservatoriotausta, ja hän on vetänyt itsekin keikkoja pianon kanssa esimerkiksi juhlatilaisuuksissa. Toinen mieluisa harrastus on maastohiihto, sekin perua nuoruuden kilpahiihtovuosilta. Muuhun ei kolmen harrastavan lapsen äiti oikein ehdikään.

Leave a Comment