Hepovuoren laki nousee Hepolammen pinnasta 80 metriä, tietää vuoresta puolet omistava ja sen juurella savusaunaansa lämmittävä Raimo Ahonen. Tällä kohtaa sijainneessa Murto-nimisessä pappilan torpassa hän syntyi vuonna 1945. Hepovuori tunnetaan historiankirjoissakin.
– Längelmäen Karvialle oli vuonna 1641 rakennettu kirkko, jonne lattian alle haudattiin joku noidaksi sanottu nainen. Kolmen päivän kuluttua arkku löytyi avoimena Hepovuoren laelta, jonne on silloiselta kirkolta matkaa ainakin 5–6 kilometriä, Ahonen kertoo.
Tarina on kerrottu myös Längelmäveden seudun historian II osassa esimerkkinä Längelmäellä vallinneesta taikauskosta. Kirkkoherra Odenius oli maininnut siitä pitäjänkertomuksessaan, mutta kirkkoherran mukaan arkku löydettiin Hepovuoresta jo seuraavana päivänä, ”jonne noita oli lentänyt vesien yli”. Tarina on säilynyt kansan suussa.
Vesiämpäritkin kannettiin täysinä ylös
Raimo Ahonen muistaa itse varsin hyvin, miten Hiukkaan kyläläiset kokoontuivat sunnuntaisin vuoren laelle. Siellä oli tasainen kallio, jossa avointa tilaa on ehkä aarin verran.
– Juhannuksena täältä mentiin sinne lettuja paistamaan, ja miehet kantoivat ylös vettä ämpäreissä, joilla nuotio sammutettiin. Mistään ei ollut vuorelle pitkä matka polkua pitkin, ja kun siellä keinukin oli, hauskahan siellä oli viihtyä.
Puisen keinun vuoren laelle olivat tehneet Vuorelan Tauno ja Niemisen Aarno. Se olisi mennyt ympärikin, mutta ihan niin kovia vauhteja ei uskallettu ottaa.
Ihan joka suunnasta vuorelle ei pääse. Pohjoispuolelta rinne on jyrkkää louhikkoa, jossa ei voi kävellä. Lammelta nousi 50-luvulla hiihtolatukin laelle, jota naisetkin hiihtivät hameet päällä. Välillä kannettiin suksia ja vuorelta laskettiin alas Perälään päin.
– Nyt ihmettelen, kuinka siitä on voitu laskea ja selvitä hengissä! Vaikka onhan siellä Perälän puolella kyllä enempi peltomaisemaa, mäenrinnekin vähän loivempi. Olin minä itsekin siellä laskemassa, ja useammat sukset joka talvi menivät poikki!
Pappi juoksutti rippilapsia vuorelle – ja voitti yleensä itse
Ahonen muistaa senkin tositarinan, miten 30-luvulla pappina Längelmäellä toiminut Veikko Vesamaa, itsekin vasta vähän yli kolmekymppinen, juoksi läheisestä pappilasta kilpaa rippikoululaistensa kanssa Hepovuoreen – ja yleensä voitti. Näin hän sai kurin säilymään hyvin rippikoulussa, kertoo Terhi Nallinmaa-Luoto Längelmäen historiakirjassaan.
– Pääsiäisaamuna taas vanhemmat hööpöttivät lapsia katsomaan, kuinka peikot tanssivat auringon ympäri., Ahonen jatkaa.
Hän ihmettelee itsekin, kuinka pitkälle Hepovuorelta näkyi silloin, kun puut eivät olleet vielä kasvaneet täyteen mittaansa. Jotkut ovat hänelle väittäneet, että 30-luvulla sinne erottui jopa nykyisen Längelmäen kirkon torni, mutta kyllä ainakin Karviaan asti pystyi näkemään.
– Kerran katselin, kun Vilkkilässä nousi auto Ounin Unton talon takana olevalle vuorelle, Ahonen kertoo.
Lopulta puut kasvoivat niin isoiksi, että Ahosen metsään, vuoren kylkeen tehtiin aukko ja laelle harvennushakkuita. Kaupat oli tehty jo kolme vuotta sitten, hakkuut päästiin toteuttamaan vasta tänä talvena.
Siellä kasvoi aiemmin mäntyä ja kuusta, nyt jäivät pelkät männyt, aukkoon 24 siemenpuuta, ja hakkuutähteistä riittäisi haettavaa ja poltettavaa muillekin. Moton kanssa mentiin vuorelle sen takapuolelta, naapurin maata myöten. Reino Lautala omistaa toisen puolen vuoresta.
– Ja keväällä aukkoon istutetaan 2 700 kuusentainta, ne on jo tilattu, Ahonen kertoo.
Hirvien näköalapaikka, ilveksiä jäänyt kiinnikin
– Vuoressa asuu Hepovuoren korppi, siellä se konkottaa, tietää vuoren juurelle kävellyt toinen hiukkaalainen Eija Helpiölä. Hepolammessa on nähty joutseniakin.
– Tuolla ihan huipullakin ovat hirvet katselleet Länkipohjaan päin, niiden jälkiä olen nähnyt. Ja ilves oli naapurin, Väkeväisen Marjan nurkalla joku vuosi sitten. Pari ilveksen poikasta meni loukkuunkin. Tänne tuli Helsingistä nainen, joka korvamerkitsi ne, ilvestä kun ei pysty pannoittamaan. Viime kesänä innostuin tiedustelemaan niistä, mutta ei kuulemma ollut havaintoja, Ahonen tarinoi.
Viime kesänä hän kiipesi kymmenkunta kertaa Hepovuorelle. Lumen aikanakin tuli kerran käytyä ja todettua, että harvennus toi avaruutta näkymiin. Muutkin retkeilijät hän toivottaa tervetulleiksi.
– Kaikin mokomin! Tykkäisin kovasti, että siellä kävisi porukkaa. Polun alku lähtee tästä Ojalantieltä, taloani vastapäätä.
Ahosen Raimon keltaisen talon taas tunnistaa viimeistään siitä, että pihassa omassa tarhassaan haukkuu voimallisesti suomenpystykorva Iita, joka ajaa kaikkea mahdollista kärpäsestä lentokoneeseen.
Vuoren pohjoispuolella virtaa Murronoja sata metriä halkaisijaltaan olevasta Löytynjärvestä Hepolampeen, ja keväisin kylällä odotellaan, milloin ”Heposelläältä” lähtevät jäät! Kyläläisten käyttämä nimi lammesta huvittaa kuulijoita.
On piskuisessa Hepolammessa kalojakin, samoin sukeltajasirkkoja, jotka mainitaan Natura-ohjelmassa. Vuoren varjoon jäävä notko on kylmä, eikä siellä siksi asu paljon lintujakaan. Mutta Eija Helpiölän mukaan alkukesällä vuorelle kannattaa kiivetä, sitten leivosten aikaan!
Mikä Hepovuoressa Raimo Ahosta puhuttelee?
– Se on kotimaisema, savusaunankin pystytin vuoren juurelle 10 vuotta sitten. Koski kohisee alapuolella, ja vesi putoaa mukavasti. Ojassa pääsee kastautumaankin, ja siellä saa olla omassa rauhassa.
Uusi sarja: Vuoria ja nyppylöitä
Oriveden seudulla on runsaasti vuori-loppuisia paikannimiä, joista moniin yhdistyy värikästä paikallishistoriaa ja kiinnostavia tarinoita. Näitä vuoria ja pienempiäkin nyppylöitä esitellään uudessa sarjassamme. Moni niistä on mainio luontoretken kohde. Nouse vuorelle – ihan kotikulmilla.
