Vertaistukiryhmät voivat kokoontua pienimuotoisesti – Orivedellä paikaksi voi valita Järjestöjen talon

Pirkanmaan koronatilanne on säilynyt vakaalla ja hallittavalla tasolla ja tartuntojen jäljitys on onnistunut hyvin. Pirkanmaa on kuitenkin edelleen kiihtymisvaiheessa. Rajoitukset ja suositukset säilyvät ennallaan maaliskuun alkuun saakka.

Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä teki kuitenkin tällä viikolla muutamia tarkennuksia suosituksiin ja rajoituksiin.

Tarkennusten mukaan kuntien ja kolmannen sektorin järjestämät vertaistukiryhmät voivat toimia kymmenen henkilön ryhmissä ja mahdollisesti mukana olevia sylivauvoja ei tarvitse laskea mukaan lukumäärään. Orivedellä vertaistukiryhmät voivat kokoontua Järjestöjen talolla.

Kaikissa kokooontumisissa on kuitenkin yhä noudatettava tarkasti THL:n ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi.

Ohjausryhmä nosti myös esille, että aikuiset voivat turvavälejä noudattaen liikkua korkeintaan kymmenen henkilön ryhmissä ulkona. Yleisötapahtumia koskee edelleen kymmenen henkilön kokoontumisrajoitus myös ulkona. Lisäksi se opasti, että talvilomalla on syytä välttää matkustamista leviämisvaiheen alueille.

Oriveden kaupungin valmiusjohtoryhmä muistuttaa kuntalaisia myös vastuullisesta lomailusta.

– Yksityistilaisuuksissakin on voimassa kymmenen hengen kokoontumissuositus. Edelleen tulee muistaa hyvä käsihygienia, maskien käyttö julkisilla paikoilla yli 12-vuotiailla, turvavälit ja hakeutuminen herkästi koronatestiin pienissäkin oireissa, kaupungin tiedotteessa todetaan.

Leave a Comment