Verotulot ylittämässä ennusteen Juupajoella – ensi vuodelle varaudutaan aivan uuteen asetelmaan

Taloustilanteen seuranta verotulotilityksineen toi Juupajoen kunnanhallitukselle hyviä uutisia. Kuntqaliiton tiedotteen mukaan kevään ja kesän verotilityksissä on käynyt ilmi, että kuluvan vuoden ennakkoverot ovat kehittyneet erittäin myönteisesti.

Palkkasumman kasvu lähentelee arvioissa jo 5 prosenttia, kun se vielä huhtikuun ennusteessa oli reilut 3 prosenttia. Myös yhteisöveron kehitys on ollut edellistä ennustetta parempaa.

Kuntaliiton elokuun ennusteen mukaan Juupajoelle näyttäisi näin kertyvän kuluvana vuonna verotuloja 8,08 miljoonaa euroa. Talousarvioon verrattuna tuloveroa kunta saisi 252 000 euroa, kiinteistöveroa 51 000 euroa ja yhteisöveroa 231 000 budjetoitua enemmän.

Talousarviossa verotuloarvioksi oli kirjattu 7,55 miljoonaa euroa. Myös kunnan maksuvalmius on kesäkuun loppuun ollut hyvä.

Ensi vuosi näyttää aivan erilaiselta

Kunnanhallitus katsoi myös eteenpäin. Ensi vuoden talousarvio näyttää melko erilaiselta. Kuntien valtionosuudet pienenevät yhteensä 59 prosenttia ensi vuodelle, syynä tietenkin toimintansa aloittavat hyvinvointialueet, joiden rahoitukseen osa kuntien saamista valtionosuuksista ohjataan.  Kuntaliiton kesäkuussa antaman tiedon mukaan Juupajoen valtionosuudet putoavat tämän vuoden noin 4,7 miljoonasta runsaaseen 820 000 euroon.

Myös kunnille tulevissa verotuloissa on samasta syystä edessä roima, 44,1 prosentin pudotus. Kunnallisveron tuotto laskee noin 3 miljoonaa euroa ja yhteisöveron tuottokin lähes kolmanneksen, euroissa 355 000. Yhteensä verotuloja ennustetaan ensi vuonna kertyvän Juupajoen kunnan kassaan 4,22 miljoonaa euroa.

Tältä pohjalta lähdetään rakentamaan ensi vuodelle talousarviota.

Leave a Comment