Västilän maraton juostaan tänä vuonna kesäkuussa – järjestävä seura varoittaa, että nyt voi olla viimeiset hetket mittauttaa itsensä Västilän radalla

Miesten puolimaratonin voittaja vuonna 2021 Janne Niemi Janakkalan Janasta nappasi hörpyt urheilujuomaa juostessaan mehupisteen ohi ja jatkoi matkaansa kohti maalia. Häntä kannustivat mehupisteellä Marja Apo sekä Terhi ja Kalevi Rajamäki. Kuva: Mirkka Tuominen.

Västilän Voima järjestää seuran nimeä kantavan maratonin ja puolimaratonin myös tänä vuonna. Maraton järjestetään jo 39:nnen kerran.

Ajankohta on tänä vuonna kesäkuun toisena lauantaina ja kisakeskuksena toimii Västilän Voimantalo.

Lue myös: Helle ei huolestuttanut Västilän maratonilla – nesteen haihtuminen pitää korvata, suolaa unohtamatta

Kisajärjestäjien tiedotteessa kerrotaan, että osallistujamäärä pompsahti viime vuonna myönteisesti ylöspäin. Se oli hyvä asia, sillä kisa on ollut jo vuosia lakkauttamisuhan alla. Samassa ajankohdassa on ollut runsaasti muita kisoja, ja ne ovat verottaneet Västilän maratoniin saapuvien määrä.

– Arvailujen varassa on, johtuiko nousu siitä, että koronan tilapäisen helpottamisen jälkeen keväällä 2021 oli painetta päästä kilpailemaan, vai siitä, että järjestämisajankohtaa muutettiin toukokuun alkuviikoista kuukautta myöhemmäksi.

Västilässä juostaan tarkistusmitatulla radalla

Kilpailu on Oriveden alueen ainoa virallinen maratonkisa. Sen rata on tarkistusmitattu ja dokumentoitu SUL:n edellyttämällä tavalla vuonna 2010.

– Reitti on edelleen myös Suomen ehkä raskain maantierata. Jo sen vuoksi osallistujamäärät eivät juuri koskaan ole nousseet yli sadan juoksijan. Västilään ei nimittäin kannata tulla parantelemaan omia tuloksiaan, tiedotteessa sanotaan

Västilän Voiman johtokunta on edellisten viiden vuoden aikana päättänyt vuosi kerrallaan maratonin jatkamisesta.

Lue myös: Tomi Forsblom testasi kuntonsa Västilän puolimaratonilla – osallistujat toivovat, että tapahtuma pysyy myös jatkossa kisakalenterissa

Minimivaatimus ja toive on ollut, että osallistujamäärät ylittävät kisan onnistumisesta vastaavien talkoomiesten ja naisten määrän.

Vielä ainakin kaksi kertaa, pojat ja tytöt!

Lopettamispäätös on seuran mukaan jo lähellä, koska osa vakituisista talkoolaisista on pian 40 vuotta vanhempia kuin silloin kun Västilän ensimmäinen maraton juostiin.

– Esimerkkinä mainittakoon, että Västilän maratonin pitkäaikainen ratamestari Mikko Turkki täytti maaliskuussa 80 vuotta, hänellä on takanaan 145 kokomaratonia, niistä Västilässäkin 32.

Muita legendaarisia Västilän maratoonareita ovat olleet veljekset Olavi ja Kalevi Montela Orivedeltä.

Vakaana tavoitteena kuitenkin on, että 40. Västilän maraton ja puolimaratonkin vielä juostaan alkukesästä 2023.

– Alkaa siis olla aika tulla testaamaan Västilän haastavaa rataa sekä Voiman henkeä, etteivät ne jää kokonaan kokematta, Västilän Voimasta kehotetaan.

Leave a Comment