Toimittaja Onnenpäivän ja Nuorten sävellahjan takaa vierailee Oriveden kirjastossa – keskustelutilaisuudessa tapetilla ovat radiomiehen muistelmat

Oriveden kirjastossa kuljetaan ensi viikon tiistaina Onnenpäivästä Muistojen bulevardille, kun vieraaksi saapuu yli 50 vuotta radiotoimittajana ollut Jake Nyman.

Hän esittelee kirjaansa Monen vuoden jälkeen – radiomiehen muistelmat.

Tapahtumatiedotteen mukaan kirjassa on paitsi tietoa Ylen musiikkitoiminnasta myös juttuja Nymanista itsestään. Kirjan kerronnan sävyä luonnehditaan humoristiseksi ja samalla armottoman itseironiseksi.

Suosittuja Jake Nymanin ohjelmia ovat olleet muun muassa Onnenpäivä, Rockradio, Muistojen bulevardi ja Nuorten sävellahja. Tapahtumatiedotteessa kerrotaan, että Onnenpäivä keräsi parhaimmillaan 900 000 kuuntelijaa. Nyman toimitti vuosituhannen vaihteen molemmin puolin myös Suomen virallista listaa.

Elokuussa 75 vuotta täyttävän Nymanin kerrotaan edelleen tekevän musiikkiohjelmia Ylelle. Lisäksi hän on julkaissut populaarimusiikin tieto- ja hakuteoksia.

Keskustelutilaisuuden musiikkitoimittaja ja tietokirjailija Jake Nymanin kanssa järjestää KSL Orivesi yhdessä kirjaston kanssa.

Leave a Comment