Taitopuoti-yrittäjyyshankkeen puitteissa on pidetty jo muun muassa vohvelikahvilaa, korupajaa ja lastentapahtumaa – samalla 4H-yhdistys sai Juupajoelta puuttuneen tilan, johon kokoontua

Viidelle nuorelle yrittäjäharjoittelijalle riitti tekemistä vohvelikahvilassa. Työnjako oli tarkkaan mietitty Titta Pystylän, Siiri Lahtisen, Julia Salomaan, Sanni Jokisen ja Veera Luodon kesken. Kuva: Heli Rahkonen

Juupajoen 4H-yhdistyksen oma Taitopuoti-yrittäjyyskasvatushanke on päässyt vauhtiin.

Ensimmäisen kerran Taitopuoti oli avoinna vohvelikahvilan muodossa joulunavauksessa marraskuulla, mutta sen jälkeenkin ovet ovat pop up -tyyppisesti olleet aika ajoin auki muun muassa korupajana ja itsenäisyyspäiväkahvilana. Lastentapahtumankin nuoret ovat tiloissa jo järjestäneet.

Vaikka itse hanke on lähtöisin toiminnanjohtaja Ulla Mäkisen kynästä, pohjaa yritysidea aina nuorten omiin ajatuksiin ja kiinnostuksenkohteisiin.

– Se, mitä täällä tulee olemaan, riippuu ihan nuorista; millaisia ideoita heiltä ponnahtaa esille, Mäkinen sanoo.

Lue myös: 4H-Ulla tekee työtään suurella sydämellä ja kelloon katsomatta vaikka sitten keskiyöllä – ”Koen, että nuorella on se tarve juuri silloin eikä kahden viikon päästä”

Titta Pystylä, Siiri Lahtinen, Julia Salomaa, Sanni Jokinen ja Veera Luoto järjestelivät paikkoja Taitopuodin avajaisia ja vohvelikahvilaa varten. Kuva: Heli Rahkonen

Nuorille tila toimia

Taitopuoti-yrittäjyyskasvatushanke juontaa siitä, ettei 4H-yhdistyksellä ole hetkeen ollut omaa kokoontumistilaa. Aiemmin tilat olivat entisessä terveystalossa, joka purettiin kesällä.

Lue myös: Juupajoen entinen terveystalo puretaan alkukesästä – yhdistyksille ja yritykselle löytynyt korvaavia tiloja

– Meillä on 25 4H-yrittäjää, joista suurin osa tekee piha- ja metsänhoitotöitä. Mutta meillä on myös muutaman nuoren suppea ryhmä, joka on yrittänyt tehdä kotoa käsin muunlaisia töitä. Pohdiskelin, miten voitaisiin tukea niitä nuoria, jotka tarvitsisivat jonkun tilan, jossa toimia. Aloin kirjoittaa hanketta, jolle Poko ry ja ely sitten olivat myötämielisiä, Mäkinen taustoittaa.

Lue myös: Juupajoen 4H-yhdistys anoo kunnalta 25 000 euron välirahoitusta Taitopuoti-hankkeelle – hankkeessa pureudutaan yrittäjyyskasvatukseen

Veera Luoto laittoi tarjottavia esille Ulla Mäkisen ohjeistuksella. Kuva: Heli Rahkonen

Myös koululuokat mukaan ideoimaan

Parivuotisen hankkeen ajaksi järjestyi Pasi Paavolalta liiketila Korkeakosken keskustasta entisen Koskikahvilan tiloista.

Lue myös: Koskikahvila muuttaa uusiin tiloihin – ”Emme olleet kaukana ennenkään, mutta nyt olemme ihan keskellä”

– Tässä nuoret pääsevät nyt harjoittelemaan yrittäjyyttä. Heitä koulutetaan, valmennetaan ja tuetaan siihen, Mäkinen kertoo.

Pöhinää tiloihin on Mäkisen mukaan jo saatu, ja mukaan sellaisiakin, jotka eivät aiemmin 4H-toiminnassa ole aktiivisesti olleet mukana.

– Juupajoella on hyvin aktiivisia, toimeentarttuvia ja yrittäjämäisellä asenteella varustettuja nuoria, joille tämä halutaan mahdollistaa.

Pop up -yritysten lisäksi tiloihin kutsutaan vierailulle koululuokkia.

– Tarjolla on pullaa, mehua ja yritysideointia. Laitetaan ajatukset heti liikkeelle, mitä tänne tilaan voisi tulla, ja mitä nuoret toivoisivat tänne.

– Tämä on upea tila, jossa voi toteuttaa mitä vaan. Yksi pieni huonekin on lisäksi, jos joku haluaa tarjota vaikka käsi- tai kynsihoitoja, Mäkinen vinkkaa.

Vohvelitaikina valmistui Titta Pystylän hyppysissä. Kuva: Heli Rahkonen

Yhteistyötä Yrittäjien kanssa

Painopiste on nimenomaan käytännön harjoittelussa luentomaisuuden sijaan.

– Paljon pohditaan yhdessä, ja annan tukea ja valmennusta.

Yhteistyötä on tähänkin asti tehty Juupajoen Yrittäjien kanssa, mutta nyt Mäkinen uskoo, että tila tarjoaa tähänkin tiivistämisen mahdollisuuden.

– Kun tänne tulee ryhmiä, Yrittäjien joukosta varmasti saadaan vierailijoita kertomaan omaa tarinaansa heille, vähän kuin kummina ja mentorina nuorille. Tämäkin yhteistyö konkretisoituu nyt paremmin, kun on kiinteä paikka, mihin tulla.

Uusia nuoria mukaan

Joulunavausviikonloppuna tiloissa huhkivat Veera Luoto, Titta Pystylä, Sanni Jokinen, Siiri Lahtinen ja Julia Salomaa. Monella heistä on jo pitkä tausta 4H-yrittäjänä, osa on tuoreempia kasvoja, joilla yritysideat vielä hautuvat.

14–17-vuotiaat nuoret olivat jakaneet työtehtävät niin, että yksi paistoi vohveleita, yksi vastasi jääkahvista, toinen kuplateestä. Annosten kokoamisessa, paikkojen siistimisessä ja rahastamisessakin riitti työsarkaa.

– Työtä ei ole ollut liikaa, sanoo hiljattain mukaan tullut Julia Salomaa.

Hän sanoo suoraan, että raha oli yksi hänen motivaattoreistaan tulla mukaan toimintaan, joka vaikuttaa osoittautuneen mieleiseksi.

Ulla Mäkinen toivookin, että tila houkuttelisi mukaan juuri uusiakin nuoria.

– Samalla tämä on paikka, mihin tulla.

Hänellä itsellään on hankkeesta hyvä fiilis.

– Täällä on käynytkin jo tosi paljon nuoria. Tuntuu, että tämä tila on meidän yhdistyksellemmekin kuin avoimet ovet, enemmän kuin aikaisemmin, Mäkinen iloitsee.

– Hanketoimintaa tehdään hankesuunnitelman mukaisesti eli tämä on yrittäjyyskasvatustila, mutta täältähän minutkin käytännössä päivittäin löytää, Ulla Mäkinen sanoo.

 

Leave a Comment