Suomen MM-ralli ruuhkauttaa teitä – Päijälässä ajetaan kilpailun pisimmät erikoiskokeet

Kolmipäiväinen Jyväskylän MM-ralli käynnistyy perjantaina.

Orivettä lähimmäksi rallissa tullaan lauantaina, jolloin kisataan Päijälässä.

Päijälän erikoiskoe ajetaan lauantaina kahdesti. Ensin pätkä ajetaan lauantaiaamun toisena erikoiskokeena ja koko MM-rallin kahdeksantena erikoiskokeena. Toistamiseen Päijälässä ajetaan iltapäivällä, jolloin vuorossa on rallin kahdestoista erikoiskoe.

22,6 kilometrin mittainen Päijälän erikoiskoe on rallin pisin erikoiskoe.

Kesärallista syksyyn

Kolmipäiväinen ralli käynnistyy perjantaina testierikoiskokeella Vesalasta. Lisäksi perjantaina ajetaan kuusi erikoiskoetta.

Lauantai alkaa Kakariston–Hassin-erikoiskokeella, jonka jälkeen on Päijälän vuoro. Lauantaina ajetaan myös Arvajan ja Patajoen erikoiskokeet.

Päivän aikana ajetaan kahdesti neljä eri etappia ja lopuksi rallin perjantaina avannut Harjun erikoiskoe Jyväskylässä.

Lauantaina MM-rallin yhteydessä kilpaillaan myös Vetomies-ralli.

Sunnuntaina MM-rallissa ajetaan vielä neljä erikoiskoetta.

Rallissa ajetaan kaikkiaan reilut 287 erikoiskoekilometriä. Ralliautoja voi nähdä myös reilun 770 kilometrin siirtymätaipaleilla.

Ralli tunnetaan kesärallina, joten ajankohdan muutosta syksyyn kuvaillaankin eräänlaisena hyppynä tuntemattomaan.

– Sekä kuskien että tiimien täytyy sopeutua viileämpiin lämpötiloihin niin ilman kuin tienpinnankin suhteen sekä siihen, että kosteiden tienpintojen ja huonon sään mahdollisuus on totuttua suurempi, MM-rallin tiedotteessa todetaan.

Suomen rallin juhlavuosi

Suomalaiset kuljettajat lähtevät jahtaamaan menestystä Toyota-tallin Kalle Rovanperän johdolla. Hän voitti edellisen, syyskuussa ajetun Kreikan MM-rallin.

– Kotikisa on aina kotikisa, ja Suomen MM-rallissa on jotain aivan erityistä. On hienoa nähdä faneja reitin varrella kannustamassa. Nyt kun kisa ajetaan vähän myöhäisempänä ajankohtana, olosuhteet saattavat olla vaikeat. Meillä on kolme erittäin hyvää rallia allamme, mistä on suuri apu tähän kisaan lähdettäessä, mutta luulen, että tulee tiukka kamppailu, Rovanperä toteaa tiedotteessa.

Suomen ralli on MM-sarjan kauden kymmenes osakilpailu, ja se kantaa nimeä Secto Automotive Rally Finland. Samalla se on Suomen rallin 70-vuotisjuhlakilpailu.

Tapahtumaan odotetaan autourheilusta kiinnostuneita ja sen odotetaan ruuhkauttavan pääteitä, erikoiskokeille johtavia teitä ja Jyväskylän keskustaa. Rallissa ajettavien erikoiskokeiden läheisyydessä on erityisiä liikenteenjärjestelyjä.

– Jos määränpäänä eivät ole rallit, suosittelemme käyttämään muita kuin rallikansan käyttämiä teitä perille pääsemiseksi. Rallikansalle suosittelemme matkaan mukaan kärsivällisyyttä, kevyttä kaasujalkaa ja erityistä varovaisuutta, poliisista ohjeistetaan.

Leave a Comment