Senioritalo alkaa nousta Kaupintielle syyskuussa – Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa asukasvalinnasta ja hoivapalveluista

Kaupintielle rakentuva seniorikoti ulkopuolelta visualisoituna. Kuva: Arttuasunnot Oy

Senioritalon rakentaminen Kaupintielle alkaa syyskuussa, tiedottaa Oriveden kaupunki.

Vuokratalo on tarkoitettu välimuotoisia asumispalveluja tarvitseville ikäihmisille ja erityisryhmille.

Kerrostalon rakentamisen oli tarkoitus käynnistyä jo keväällä 2022, mutta kustannusnousun vuoksi rakennushankkeen aloitus viivästyi puolisen vuotta.

Lue lisää: Kaupintien senioritalon rakentaminen alkanee syksyllä – hanketta ovat viivästyttäneet rakennuskustannusten nousu

Hanke sai hieman muokattujen suunnitelmien jälkeen uudelleen myönteisen rahoituspäätöksen Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:lta.

Oriveden kaupungin tiedotteessa kerrotaan, että kaupunki teki elokuussa Artun Palveluasunnot Oy:n kanssa uudet kaupat Kaupintie 4:n tontista ARA:n määrittelemällä uudella myyntihinnalla. Samalla purettiin joulukuussa 2021 tehty kauppakirja.

– Olemme erittäin tyytyväisiä, että hanke toteutuu. Tämä on hieno investointi Orivedelle. Saamme ajanmukaisia asuntoja ja palvelua ikäihmisille aivan keskustaan, sanoo kaupunginjohtaja Juha Kuusisto tiedotteessa.

Valmista jouluna 2023

Kaupungin tiedotteessa arvioidaan, että uudet asunnot valmistunevat jouluksi 2023. Senioritalon rakennuttaa Artun Palveluasunnot Oy. Urakoitsijana on Astora Rakennus Oy.

Välimuotoisella asumispalvelulla tarkoitetaan asumis- ja palvelumuotoa kotihoidon ja tehostetun palveluasumisen välissä. Uuteen senioritaloon tulee vuokrattavia yksiöitä ja kaksioita, joiden asukkaat saavat tarvitsemiansa hoiva- ja ateriapalveluja, mutta asuvat muuten itsenäisesti.

– Asunnoista on jo tähän mennessä tullut paljon kyselyjä, kertoo Oriveden kaupungin hyvinvointijohtaja Tuija Peurala tiedotteessa.

Hyvinvointialueen vastuulle

Senioritalohanke siirtyy vuoden 2023 alusta Pirkanmaan hyvinvointialueen vastuulle.

– Hyvinvointialue määrittelee kriteerit, joilla senioritalon asukkaat valitaan ja tiedottaa niistä orivesiläisiä. Oriveden kaupungilla tai Artun Palveluasunnot Oy:llä ei ole osuutta asukasvalinnassa eikä asukkaiden tarvitsemien palveluiden tuottamisessa, Peurala sanoo tiedotteessa.

Tiedotteessa kerrotaan myös, että Senioritalo tulee Artun Palveluasunnot Oy:n omistukseen. Pirkanmaan hyvinvointialue vuokraa tilat pitkäaikaisella vuokrasopimuksella ja valitsee palveluntuottajan.

Senioritaloon on tulossa myös lounasravintola, jonka kilpailutuksesta vastaa hyvinvointialue.

Orvokkikuja valmistumassa

Myös Artun Palveluasunnot Oy:n rakennuttama Orvokkikujan palvelukoti on valmistumassa vuodenvaihteessa.

Lue myös: Orvokkikujan hoivakoti valmistunee vuoden lopussa – toiminta päästään aloittamaan ehkä vuodenvaihteessa

Pirkanmaan hyvinvointialue vuokraa myös Orvokkikujan tilat Artun Palveluasunnot Oy:ltä. Orvokkikujalle muuttavat ensi vuoden alkupuolella Tähtiniemen vanhainkodin ja tehostetun palveluasumisen asukkaat.

– Tarkempi aikataulu riippuu hyvinvointialueesta, Peurala kertoo Oriveden kaupungin tiedotteessa.

Hankkeiden rahoitus toteutuu ARA:n avustuksella ja paikallisen Säästöpankki Sinetin myöntämällä lainalla, johon tulee valtion korkotuki.

Palvelukiinteistöjen rahoitus- ja ylläpitokulut hoidetaan asukkaiden maksamilla vuokratuloilla. ARA:n avustuksen turvin vuokrataso saadaan pidettyä kohtuullisena. Asukkailla on mahdollisuus saada myös Kelan asumistukea.

Oriveden kaupunki on myöntänyt korkotukilainojen vakuudeksi vaadittavat omavelkaiset takaukset. Takaukset siirtyvät vuodenvaihteessa hyvinvointialueelle.

Lue myös: Kaupunginvaltuusto myönsi miljoonahankkeille takaukset – uusien rakennusten myötä Tähtiniemikoti jää tarpeettomaksi

 

Leave a Comment