Seinämaalaus muotoutuu Jukka Tilsan lempeistä viivoista ja kahdeksasluokkalaisten kehittelemistä sarjakuva-aineksista

Jella Haapanen, Kati Kontra ja Ronja Salonen tapailivat vaihtoehtoja seinämaalauksen värimaailmaksi. Kuva: Juha Jäntti

Yhteiskoulun päätyseinään tulevan seinämaalauksen olemus hahmottuu lähiviikkoina. Maalauksen ideointi ja suunnittelu etenevät sarjakuvataiteilija Jukka Tilsan ja koulun kahdeksasluokkalaisten yhteistyönä.

Koulun oppilaskunta on määritellyt tavoitteeksi sarjakuvamallisen kokonaisuuden. Teemoiksi on toivottu eläimiä, väriä ja villasukkateemaa. Mukana voi olla symbolisesti paikkakuntaan liittyviä hevosaiheita ja koulurekvisiittaa.

Tilsa ja opettaja Jenni Viljakaisen luotsaama kahdeksan oppilaan kuvaamataidon valinnaisryhmä ovat jo ehtineet visioida mahdollisia sarjakuvan sisältöideoita. Viimeisimmällä yhteisellä tunnilla oli työn alla seinämaalauksen värimaailman hahmottaminen.

– Aloitimme suoraan miettimällä sarjakuvan aihetta ja nimeä. Jokainen sai keksiä kolme nimivaihtoehtoa, ja tästä lähdettiin työstämään kolmen tai neljän ruudun sarjakuvia, Tilsa kertoi.

Jotkut oppilaista ovat ehtineet tehdä jo valmiita sarjakuvia. Toiset loivat sarjakuvan hahmon ja osan tarinaa. Tilsan tehtävänä on työstää aiheita eteenpäin.

– Lopullisesta työstä tulee jollain tapaa osittain oppilaiden suunnittelema ja osin itse työstämäni kokonaisuus. Yhdessä tehden saamme koko ajan uusia ideoita, joita en keksisi millään yksin, Tilsa arvioi.

Sarjakuvataiteilija Jukka Tilsa ohjaa seinämaalauksen ideointia. Hanketta työstää kahdeksasluokkalaisten ryhmä opettajansa Jenni Viljakaisen johdolla. Kuva: Juha Jäntti

Kestää pidempääkin tarkastelua

Yhteisten tapaamisten myötä muotoutuu kooste toimivimmista sarjakuvaideoista. Tilsa muodostaa lopullisen ehdotuksen, joka menee oppilaskunnan arvioitavaksi.

– Emme ole tekemässä mitään vitsipätkää, vaan jotain mikä kestää tarkastelua vähän pidempäänkin. Kokonaisilmeessa on varmaankin mukana jonkin verran Tilsa-maisuutta, mutta ei puhtaaksi viljeltynä. Sarjakuvan sisällön pitää olla sopivasti tiiviiseen muotoon kiteytetty.

Tilsan mukaan hänelle ominaista on käyttää sarjakuvissaan eräänlaista lempeää viivaa.

– Mennään aina mieluiten positiivisuuden kautta mennään, eikä kipata sarjakuvaan kaikkia mahdollisia murheita.

Maalaus tulee keltaiseksi maalattuun seinään. Työn pohjaväriksi on valittu sininen. Keskeinen osa suunnittelua on miettiä tarkemmin maalauksen värimaailma, samoin kuin sarjakuvaruutujen olemuskin.

– Jos pitää olla sarjakuvamallinen juttu, tuleeko kokonaisuudesta liian jäykkä, jos siinä on nelikulmaisia ruutuja kulmikkaalla seinällä? Ehkä joustavamman muotoinen tausta keventää kokonaisvaikutelmaa, Tilsa pohti.

Seinämaalauksen lopullinen muoto ja sisältö hahmottuvat toukokuun aikana. Maalaustyö tehdään kesän kuluessa, niin että maalaus on valmis koulujen alkuun mennessä. Maalauksen tulee tekemään kokenut alan ammattilainen.

Petra Kärki rakenteli sarjakuvaa villasukkahahmojen kautta. Kuva: Juha Jäntti

Leave a Comment