Onnistaipalekin odottaa edelleen puuttuvaa kevytväyläosuutta

Taipaleenmäki sateen jäljiltä
Moni pyöräilijä ajaa Taipaleenmäen kautta, koska viereisellä Mäntäntiellä ei ole kyseisellä kohdalla kevytväylää. Mäki on hankala kulkea, vaikka tie olisi hyvässäkin kunnossa. Kuva: Juha Jäntti

Viimeaikaisten ravakoiden sateiden tuomat vesivirrat ovat tehneet syvät urat Taipaleenmäen jyrkkään mäkiosuuteen Onnistaipaleella. Moni Mäntäntiellä liikkuva jalankulkija ja pyöräilijä kulkee sen kautta, koska Mäntäntien kevyen liikenteen väylässä on vajaan kilometrin mittainen katkos juuri Onnistaipaleen kohdalla. Epävirallisen korvaavan reitin kunto voi välillä yllättää.

Kevytväylä Orivedeltä Hirsilään valmistui 2000-luvun alussa. Väylä ei ole yhtenäinen, minkä vuoksi pyöräilijä tai jalankulkija joutuu käyttämään välillä Mäntäntien piennaralueita. Toinen vaihtoehto on käyttää pieniä sorateitä, jotka ovat kevytliikenteelle turvallisempia.

Onnistaipaleella epävirallinen kiertoreitti kulkee Onnistaipaleentien ja Taipaleenmäen kautta. Lähempänä Hirsilää turvallisempi reitti poikkeaa Höllöntielle.

– Tuolloin tiepiirin näkemys oli, että kevytväylän rakentamiskuluissa voidaan säästää näissä kohdissa, koska kevyt liikenne voi käyttää tarvittaessa pikkuteitä korvaavina reitteinä. Tämä johti epämääräiseen tilanteeseen, koska yksityisteiden tiehoitokunnat eivät ole voineet suostua siihen, että nämä pikkutiet olisivat virallisia kevytliikenteen reittejä, Oriveden kaupungin tekninen johtaja Antti Jortikka kertaa historiaa parinkymmenen vuoden takaa.

– Tiehoitokunnissa on nähty asia niin, että jos olemassa olisi virallinen suositus käyttää yksityisteitä kevyen liikenteen tarpeisiin, vastuu kulkijoiden turvallisuudesta olisi tiehoitokunnilla. Tähän ei ole haluttu suostua, varsinkaan kun tiehoitokunnat eivät saa rahallista tukea siihen, että ne pitäisivät tiet varsinaisia kevytväyliä vastaavassa kunnossa.

Kulkijoiden kannalta ongelmallisin kohta on Taipaleenmäen jyrkkä mäkiosuus, joka ei ole helppokulkuinen hyväkuntoisenakaan. Nyt sadevesi on muokannut mäkeä melkoisesti, ja pikainen kunnostus olisi tarpeen.

– Tuo kohta on jatkuva murheenkryyni. Taipaleenmäessä kulkee paljon kävelijöitä, mutta pyöräilijät taitavat ajaa enimmäkseen ison tien kautta. Kunnossahan tuo mäkikin on joka tapauksessa pidettävä kaikkia kulkijoita varten, tieisännöitsijä Tapio Kahilaniemi toteaa.

Taipaleenmäki sateen jäljiltä
Sadevesi virtaa vauhdilla jyrkässä Taipaleenmäessä, ja jälki on sen mukaista. Tiehoitokunnalla riittää kunnossapitotöitä. Kuva: Juha Jäntti

Tiehoitokunnan vastuita ei ole määritelty

Tiehoitokunnan kannalta on epäselvää, missä kunnossa yksityistieosuudet olisi pidettävä kevytliikennettä ajatellen. Jos tavoitteena olisi sama taso kuin kevytväylillä yleensä, se toisi lisää ylläpitokustannuksia. Nyt tiet pidetään sellaisessa kunnossa, mihin rahkeet riittävät tiehoitomaksujen ja kaupungin normaalin avustuksen turvin.

– Kevytliikenne on jätetty tässä ja monessa muussakin kohdassa yksityisteiden tiehoitokuntien murheeksi ilman, että tästä on sovittu virallisesti yhtään mitään. Yleisesti kai odotetaan, että me pidämme yksityistiet kunnossa ja homma toimii. Tämä ei ole kuitenkaan mikään itsestäänselvyys.

Taipaleenmäki tarvitsee pikaista kunnostusta. Kahilaniemi tilaa jälleen kerran perälevyllä varustetun työkoneen tasoittamaan tienpohjaa.

Kaupungin edustajat käyvät vuosittain Pirkanmaan ely-keskuksen kanssa läpi kevytväylätarpeita. Tie 58 ja Hirsilän suunta olisi siinä mielessä otollinen kehittämiskohde, että siellä maasto on tasaisempaa kuin tienoon muilla pääväylillä. Ysitiekin kulkisi sopivan kumpuilevassa maisemassa, mutta se sopii huonosti pyöräilyyn vilkkaan autoliikenteen vuoksi.

– Olemme pitäneet tätäkin kevytväylän jatkorakentamista esillä korkealla prioriteetilla. Ely-keskuksella on kuitenkin kovin vähän rahaa kevytväylähankkeisiin siihen nähden, miten paljon tarpeita on olemassa koko Pirkanmaalla, Jortikka arvioi.

Mäntäntien kevytväylä
Mäntän suunnasta tultaessa moni pyöräilijä ajaa mieluummin Taipaleenmäen kautta kuin lähtee Mäntäntien kapealle pientareelle polkemaan. Kuva: Juha Jäntti
Mäntäntien kevytväylä
Kevyen liikenteen väylä katkeaa Orivedeltä tultaessa Onnistaipaleentien liittymässä. Pikkuteiden kautta on mahdollista päästä jälleen Mäntäntielle ja uudelleen kevytväylälle. Kuva: Juha Jäntti

Leave a Comment