Pro Ysitie ry:n toiminnanjohtajaksi on valittu Terhi Källi

Pro Ysitie ry:n toiminnanjohtajaksi on valittu Auran kunnanjohtaja Terhi Källi. Hän aloittaa tehtävässä vuoden 2023 alussa.

Yhdistyksen hallitus teki yksimielisen päätöksen toiminnanjohtajan tehtävän siirtämisestä Källille. Hän siirtyy toiminnanjohtajaksi opintovapaalle siirtyvän Auran kunnan kehittämisjohtaja Anna-Mari Alkion tilalle.

Yhdistyksen tiedotteessa kerrotaan, että jatkossa toiminnanjohtajan tehtävää hoidetaan uudistetulla tavalla. Edunvalvontaa ja sidosryhmäyhteistyötä hoitaa toiminnanjohtaja ja hallinnollisiin sekä juokseviin asioihin on käytettävissä Auran kunnasta sihteeriresurssia.

– Tällä tavoin toiminnanjohtajan aika voidaan käyttää täysipainoisesti tärkeään edunvalvontatyöhön, tiedotteessa todetaan.

Tärkeitä eteenpäin vietäviä asioita ovat liikenneyhteyksien kehittäminen, joukkoliikenneasiat sekä lähijunaliikenteen tulevaisuuden suunnitelmat. Hyvät liikenneyhteydet tukevat maakunnallisen elinvoiman vahvistamista sekä erikokoisten kuntien olemassaolon edellytyksiä tulevaisuudessa.

– Edunvalvonta on tärkeä osa jokaisen kunnanjohtajan perustehtävää. Ysitie on valtaväylänä keskeinen edunvalvonnan kohde koko pituudeltaan. Aktiivisena verkostotoimijana olen erittäin innostunut tästä tehtävästä, ja tavoitteet tien kehittämiseksi ovat kunnianhimoiset. Haluan tutustua tien eri yhteysväleihin ja niiden erityispiirteisiin heti tehtävän alkumetreillä. Ensi töikseni koostan yhdistyksen hallitukselle Pro Ysitien hallitusohjelmatavoitteet kevään eduskuntavaaleihin, kertoo Terhi Källi tiedotteessa.

Pro Ysitie ry:n on toiminut 12 vuotta ja sen tarkoituksena on vaikuttaa ysitien ja sen rinnalla kulkevan rautatien muodostaman liikennekäytävän kehittymiseen.

Oriveden kaupunginjohtaja Juha Kuusisto on yhdistyksen hallituksessa varajäsenenä.

Leave a Comment