Uusimmat uutiset
- Kuhmoisten tulo Oskoon sai sinetin – yleinen valtionosuusleikkaus sotkee muutoksen kustannusvaikutusten laskemista, opetustunteja kohdistetaan Kuhmoisiin 600–700 vuodessa 28.11. 16:00
- Wapriikin joulu alkaa jazzilla – Nissinen ja Nikitin näyttävät tahdin 28.11. 14:00
- Juupajoen kunnanhallituksen puheenjohtaja Juho Eskola hakee eroa kaikista luottamustoimistaan – syiden hän kertoo olevan henkilökohtaiset 28.11. 13:00
- Itsenäisyysjuhlassa kuullaan myös ihan uutta juupajokelaista musiikkia, joka on 11-vuotiaan biisinikkarin käsialaa – ”Tuntuu, että biisi on nousemassa suosioon” 28.11. 11:30
- Itsenäisyyspäivää vietetään Juupajoella 110-vuotisjuhlavuoden hengessä tavallisesta poikkeavalla ohjelmalla – juhlamusiikkiryhmä esittää paikallisten säveltäjien ja sanoittajien kappaleita, niiden joukossa on johtajalleen Leena Mäkelälle yksi kauneimmista kappaleista, jonka hän on koskaan laulanut 27.11. 19:15
- Leader PoKo puoltanut syksyn aikana tukea 19 hankkeelle – keskiviikkona juhlistetaan 25 toimintavuotta seminaarilla Hyytiälässä 27.11. 16:00
- Nuorilta nuorille -avustukset menivät Hirsilään – nuorisovaltuusto myönsi avustuksen kummallekin sitä hakeneelle 27.11. 14:00
- Juupajoen päiväkodin metsäryhmä on saanut Metsämörri-laatutunnustuksen – ”Onhan se tosi upea asia, ilon ja ylpeyden aihe!” 27.11. 11:30
- Suhonen jatkaa Pirkanmaan Sosialidemokraattien piirihallituksessa 27.11. 09:40
- Orivesiläinen valittiin Pirkanmaan vasemmiston piirihallitukseen – syyskokous jätti myös kannanoton ikäihmisten palveluista Pirkanmaan hyvinvointialueella 26.11. 19:15
Luetuimmat uutiset
- Juupajoen kunnanhallituksen puheenjohtaja Juho Eskola hakee eroa kaikista luottamustoimistaan – syiden hän kertoo olevan henkilökohtaiset 28.11. 13:00
- Orivedellä on ollut vedenjakelussa ongelmia 26.11. 12:30
- Itsenäisyyspäivää vietetään Juupajoella 110-vuotisjuhlavuoden hengessä tavallisesta poikkeavalla ohjelmalla – juhlamusiikkiryhmä esittää paikallisten säveltäjien ja sanoittajien kappaleita, niiden joukossa on johtajalleen Leena Mäkelälle yksi kauneimmista kappaleista, jonka hän on koskaan laulanut 27.11. 19:15
- Nuorilta nuorille -avustukset menivät Hirsilään – nuorisovaltuusto myönsi avustuksen kummallekin sitä hakeneelle 27.11. 14:00
- Itsenäisyysjuhlassa kuullaan myös ihan uutta juupajokelaista musiikkia, joka on 11-vuotiaan biisinikkarin käsialaa – ”Tuntuu, että biisi on nousemassa suosioon” 28.11. 11:30
- Dragon Mining hakee kullanetsintälupaa Orivedelle – kyse on jatkohakemuksesta suljetun kaivosalueen lähettyville 20.11. 08:15
- Juupajoen päiväkodin metsäryhmä on saanut Metsämörri-laatutunnustuksen – ”Onhan se tosi upea asia, ilon ja ylpeyden aihe!” 27.11. 11:30
- Wapriikin joulu alkaa jazzilla – Nissinen ja Nikitin näyttävät tahdin 28.11. 14:00
- Kaupungin talouden alijäämä puolittuu viime vuodesta – yhteiskoulun sisäilmaremontin jatko on suurin yksittäinen investointikohde 17.11. 15:00
- Kerta oli ensimmäinen, mutta ei viimeinen, kun yhteissynttärit pidettiin – ”Uutta perinnettä tästä herätellään”, lupaa Eläkeliiton Oriveden yhdistyksen puheenjohtaja Leena Unkila 25.11. 14:00
Pääkirjoitukset
- Lapsella on oikeus voida hyvin – aikuisten velvollisuus on huolehtia, että näin myös tapahtuu 22.11. 08:00
- Veroista kannattaa puhua – kyse on varoista, joilla yhteiskunnan toimintaa rahoitetaan 15.11. 08:00
- Aika on meille armollinen - suru muuttaa muotoaan ja jonain päivänä siinä voi olla mukana jo kiitollisuutta 8.11. 07:30
- Uusi yrittäjä on aina uutisen paikka – analytiikka kertoo, että myös lukijamme pitävät yrittäjyyteen liittyvistä jutuista 1.11. 13:00
- Harva meistä menestyy yksin - Pirkanmaan Yrittäjien toimitusjohtajan sanoissa pohdittavaa on muillekin kuin yrittäjille 25.10. 08:00
Kolumnit
- Vainajien siirtokuljetusten tapa perustuu lakeihin - hoivayksikössä kuolleen kuljetuksen valitsevat omaiset 8.11. 11:00
- Kyllä meillä uutisoitavaa riittää, mutta lisää saa listalle ehdottaa – valintoja meidän on kuitenkin tehtävä: joka paikkaan emme ehdi, vaikka haluaisimme 18.10. 13:00
- Hello Teenager: Reissun ja lukion tavanomaisuuden ainutlaatuisuus - "Toisten ihmisten tapaaminen ja toisiin tutustuminen on rikkaus" 25.9. 13:00
- Hello Teenager: Italiasta Erasmus+ -opiskelijavaihtoon Oriveden lukioon - "Heti kun nousimme junasta, hämmästyimme välittömästi ympäröivästä luonnosta, katujen ja puutarhojen, myös julkisten puistojen hoidosta ja puhtaudesta" 5.9. 16:00
- Tyhmiä kysymyksiä luvassa – Artturi Siromaa toivoo paikallistoimittajakesän antavan läpileikkauksen siihen Suomeen, joka ei välity suuriin kaupunkeihin 7.6. 11:00
Mielipiteet
- "Juupajoella on erittäin paha hallituskriisi menossa" – Juho Eskola avaa mielipiteessään niitä syitä, jotka johtivat päätökseen jättää eropyyntö kaikista kunnallisista luottamustehtävistä 28.11. 13:15
- Toisinkin olisi voinut käydä – kirjoittaja pohtii Längelmäen kuntajakokeskustelun käänteitä 13.11. 14:00
- Lukemisen puolestapuhuja kiittelee oppilaiden vierailua kirjamessuilla – hän uskoo ja toivoo tämän lisäävän lukemisintoa 30.10. 14:00
- Elämän eväisiin kuului aikoinaan kaunokirjoitus - kirjoittajalle on jäänyt mieleen opettajan neuvo, kuinka kauniilla käsialalla on merkitystä työpaikkaa hakiessa 26.10. 11:00
- Päätös kyläkoulujen ylläpidosta on elinvoimapäätös – ”Tutkimus vahvistaa alueen väestökehityksen notkahtamisen koulun lakkauttamisen myötä”, kirjoittajat toteavat mielipiteessään 22.10. 11:00