Pesäpallon Suomen mestari ohjaa liikuntakerhoja Juupajoella – pelipäivinä mestarilla itsellään on urheilijaksi yllättävä valmistautumisrutiini

Manse PP:n riveissä pesäpallon Suomen mestaruuden voittanut Leevi Lehto ohjaa Juupajoen kuntosalilla ikääntyvien kuntojumppaa. Lisäksi hän vetää Juupajoen kouluilla monen lajin liikuntakerhoja. Kuvat: Heli Rahkonen

Superpesiksen tuore Suomen mestari Leevi Lehto päätyi Juupajoelle ikääntyvien kuntojumpan ja lasten ja nuorten liikuntakerhon ohjaajaksi sattumalta.

– Sattumalta bongasin netistä, että tänne etsittiin liikunnanohjaajaa.

Leevi Lehto käy Juupajoella keskiviikkoisin. Aamupäivällä on ikääntyvien kuntojumpan ohjaus, ja iltapäivällä hän vetää monen lajin liikuntakerhoa ensin pienemmille oppilaille Kopsamolla ja lopuksi vielä 5.–9-luokkalaisille koulukeskuksella.

– Tällainen kerta viikkoon on sopiva. Talvisin, kun ei ole pelikausi, teen ihan normaalisti töitä. Kesällä keskittyminen on pelaamisessa. Syksyt, kun pelit vielä jatkuvat, ovat vähän haastavia, mutta onnekseni olen saanut ne hyvin sijaisilla järjesteltyä.

Leevi Lehto on koulutukseltaan liikuntaneuvoja. Juupajoen lisäksi hän vetää Tampereella salibandykerhoja, uintiryhmiä sekä nassikka- ja koululaispainia. Lisäksi hän ohjaa koululaisryhmiä ja vetää ikääntyvien kuntojumppaa Nokialla.

Juupajoki uusi tuttavuus

Juupajoen monen lajin liikuntakerhossa on ehditty tänä syksynä kokeilla muun muassa jalkapalloa, sählyä ja painia.

– Isompien ryhmässä jotkut ovat kuulleet mestaruudestani, joten he ovat kovasti toivoneet pesäpalloa. Emmeköhän ota sen ohjelmaan, Leevi Lehto lupailee.

Juupajoki ei ollut hänelle entuudestaan ”yhtään tuttu”.

– Täällä ainakin kaikki tuntuvat tuntevan toisensa, hän sanoo muutaman viikon kokemuksella.

Leevi Lehto ei tiennyt Juupajoesta mitään ennen kuin tuli kuntosalille ja kouluille ohjaamaan liikuntakerhoja.

Vauvasta asti pelikentillä

Pesäpallokipinän Leevi Lehto on saanut verenperintönä. Sekä hänen isänsä että setänsä ovat myös pelanneet superpesistä. Papallakin on pesäpallotausta.

– Ensimmäisen kerran olen ollut pesiskentällä alle kuukauden ikäisenä, nyt 23-vuotias Leevi Lehto naurahtaa.

Kuluneella kaudella hän pelasi pääosan peleistä kolmosvahtina.

– Tykkään pesiksen taktisuudesta ja monipuolisuudesta, hän kertoo.

Suomen mestaruus on maistunut makoisalta.

– Olihan se uskomaton fiilis. En osannut odottaa, että voittaisimme mestaruuden näin nopeasti.

Lehto on huomannut, että voiton myötä pesishuuma on Tampereella nostanut päätään.

Hyvä pelisilmä vahvuutena

Leevi Lehdolla on sopimus Manse PP:n kanssa myös ensi kaudeksi. Halu menestyä myös tulevaisuudessa on kova.

– Haluan kehittyä ja kuulua pesiksen parhaimmistoon, hän sanoo ja kertoo vahvuudekseen hyvän pelinlukutaidon.

Suurimpana heikkoutenaan Leevi Lehto pitää fysiikkaansa.

– Sitä pitää vielä paljon kehittää.

Lopuksi hän paljastaa rutiinin, jonka tekee sopivassa välissä aina ennen peliä.

– Kyllä se on pelipäivän jätski, Kingis tai valkosuklaajätski, Lehto myhäilee.

– En kyllä muista, mistä tapa lähti, ja on siitä joskus lipsuttukin. Mutta ehkä tämä tapa on vähän tällaisen kesälajin vika. Moni muu on näkynyt tekevän samaa.

Leevi Lehto pitää hyvää pelisilmää vahvuutenaan pesäpalloilijana. Jäätelön syöminen kuuluu peliin valmistautumiseen.

Leave a Comment