– Maalaaminenkin kärsii, ellei saa sosiaalisia kontakteja. Niiden merkityksen huomaa parhaiten silloin, kun ne puuttuvat. Sikäläiset taiteilijaystäväni asuvat enimmäkseen kaupungissa, vain pari kertaa he nyt poikkesivat luonani, kertoo juhannuksen aikoihin kesänviettoon Suomeen palannut ”muuttolintu”, taiteilija Arja Toivonen.
Pandemia on jonkin verran hellittänyt ja parempaan suuntaan on menty. Rajat olivat Etelä-Amerikassakin tosin pitkään kiinni, ja vasta nyt hiljattain ne ovat auenneet.
Tämä vaikutti niin, että kun Toivonen on aiemmin matkustellut sekä toisessa kotimaassaan Equadorissa että esimerkiksi Kolumbiassa, Perussa ja muualla Etelä-Amerikassa hakemassa uusia aiheita maalauksiinsa, tällä kertaa hän pysyi enimmäkseen paikoillaan maalaamassa.
Hän kiittelee Equadorin tuoretta presidenttiä, joka vuosi sitten ensi töikseen ilmoitti, että kaikki kansalaiset rokotetaan – pikkulapsia myöten. Eikä vain omat, vaan rokottaminen kattoi myös ulkomaalaiset ja maahan pyrkivät.
– Pandemia ehti silti aiheuttaa paljon kuolemaa, minunkin sikäläisiä tuttujani menehtyi useita, neljästi rokotettu Toivonen kertoo.
Kauanko työskentelyä korkealla jaksaa jatkaa?
Niin paljon kuin Arja Toivonen noin 3 200 metrin korkeudella sijaitsevan Otavalon kaupungin pikkukylässä viihtyykin, häntä on alkanut 76-vuotiaana mietityttää tulevaisuus. Kauanko hän pystyy sinne joka talvi reissaamaan?
Iän karttuminen tuntuu jo, ja jos sattuisi sairastumaan, Equador on kuitenkin kehitysmaa myös terveydenhuollossa.
– Talvikin oli siellä tänä vuonna harvinaisen kova, ja pelkkään lämmittämiseen kului kaasua tankeittain, hän kertoo.
Kaasua käytetään suunnilleen kaikissa muissa laitteissa paitsi jääkaapeissa. Kaasu hankitaan suurissa tankeissa, joita pienen naisihmisen on vaikea siirtää, saati nostella.
– Ennen menin pitkin poikin mannerta, nyt bussimatkat tuntuvat jo usein rasittavilta, ei siitä mihinkään pääse. Onhan minulla hirveästi valokuvia ja aiheita olisi mielessä vaikka kuinka, ei vaan ole ollenkaan sama asia maalata niitä täällä, kun oikea atmosfääri puuttuu!
Mutta ainakin vielä tälle syksylle hän on jo katsellut lentoja.
Ikuistamatta kiinnostavan intiaaniheimon jäseniä
Kolumbiassa olisi myös intiaaniheimo, jota hän ei ole päässyt maalaamaan, cogui. Se on ollut Toivosen haaveissa, mutta kun heidän asyuinpaikkansa rakennelmat – Ciudad Perdida eli kadonnut kaupunki – löydettiin, sinne ei ryöstelyn pelossa pitkään aikaan päästetty ketään ulkopuolisia.
Tämä heimo elää Pohjois-Kolumbiassa, sikäläisen Sierra Nevadan vuoren tuntumassa. Heimon miehet käyttävät punaista fetsi-päähinettä ja valkoista pitkää mekkoa, Toivonen tietää tavattuaan heitä kerran eräässä intiaanien kokoontumisessa.
– Ja he kulkivat koko ajan juoman kanssa, en kylläkään tiedä mitä se oli. Heidän kulttuurinsa kukoisti jo noin 800 jälkeen Kristuksen, vaikka rauniot löydettiinkin vasta 1980-luvulla.
Toivonen puhuu pitkään korkeakulttuureista, joita oli muuallakin kuin inkojen valtakunnassa. Tähtitaivasta tutkittiin ja tunnettiin, ja aikaa mitattiin ”auringon pysähdyspaikalla” eli eräänlaisella aurinkokellolla, joita näkyy usein hänen maalaustensa taustalla.
– Teen nykyään aika paljon mytologisia aiheita. Näiden uusien töiden joukossa on myös yksi taulu Valdevia-kulttuurista Perun ja Equadorin rannikolla, jossa tehtiin tuollaisia keramiikkaveistoksia, hän näyttää harmaata hahmoa parvekkeen reunaan kootussa taulusarjassa. Aika vähän näitä veistoksia on kuitenkin nykyaikaan asti säilynyt.
Vieressä olevan taulun hahmojen päänmuoto kiinnitti huomiota myös yhdessä Indiana Jones -elokuvassa, jossa seikkailtiin kristallikallojen keskellä.
Toivonen ei ole tuota filmiä nähnyt, muttei ihmettele yhteensattumaa. Heimon käytäntö ja varsinkin sen lopputulos on ollut sen verran erikoinen, että sitä on hyvinkin saatettu seikkailuelokuvassa hyödyntää.
– Soikeat, pitkänpuikeat kallot kertoivat sen kantajan kuuluvan ylhäisöön. Ne saatiin aikaan sitomalla lasten päät jo vauvasta asti ja kiristämällä sidosta kapuloilla.
Katse suuntautuu yhä kauemmas menneeseen
Toivonen on ikuistanut maalauksiinsa lukuisia eri intiaaniheimoja niin Kolumbiasta kuin naapurimaista Brasiliasta ja Perusta, mutta viime aikoina maalausten aiheet ovat loitontuneet yhä kauemmas menneisyyteen.
Tällä kertaa hänellä oli tuomisinaan kuusi maalausta, joista osa hyvinkin pikkutarkkoja ja suuritöisiä. Niihin on maalattu muun muassa hautalöydöstä dokumentoitu intiaaniprinsessan puku, joka koostuu lukemattomista yksityiskohtaisesti maalatuista paloista, tai maanalaisia hautakammioita, joiden seinien kuviot on jäljennetty pikkutarkasti. Ei ihme, jos yhteen tauluun on mennyt aikaa jopa neljä kuukautta.
Heti Suomeen ja Korkeakoskelle palattuaan ja saatuaan työt kehyksiin Toivonen täydensi niillä vanhan koulurakennuksen liikuntasalissa olevaa laajaa näyttelyään, jota hän pitää auki heinäkuun ajan kolmena päivänä viikossa. Aikaa jää silloin ehkä muullekin tekemiselle.
