Nopeusnäyttötaulu muistuttaa taajamanopeuksista

Länkipohjantielle, niin kutsuttuun Kivisenmäkeen ilmestyi viime viikolla nopeusnäyttötaulu, joka muistuttaa autoilijaa taajamanopeudesta.

Nopeusnäyttötauluja sijoitetaan paikkoihin, joissa liikkuu paljon esimerkiksi lapsia tai vanhuksia ja joissa nopeusrajoitus on 30 – 50 kilometriä tunnissa. Joskus toive näyttötaulusta tulee asukkailta, jos huomataan toistuvasti suuria ylinopeuksia taajama-alueella, kertoo Jani Riekkinen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta.

Nopeusnäyttötaulu kerää tietoa liikennemääristä ja autoilijoiden nopeuksista. Tietoa käytetään suunnittelun pohjana ja joskus myös ohjaamassa valvontaa yhteistyössä poliisin kanssa.

Näyttötaulut sijoitetaan ongelmakohtiin yleensä muutamaksi viikoksi kerrallaan. Tarvittaessa tauluja tuodaan samaan taajamaan uudelleenkin. Nopeusnäyttötauluja on ely-keskusten lisäksi myös monilla kaupungeilla.

Jani Riekkinen korostaa nopeusnäyttötaulujen ennaltaehkäisevää vaikutusta. Tunnolliset autoilijat keventävät kaasujalkaa nähdessään nopeusnäyttötaulun muistutuksen.

Kaahaajiin ei tauluilla ehkä pystytä vaikuttamaan. Pitää kuitenkin muistaa, että taajamarajoitukset ovat nimenomaan kevyen liikenteen suojana. Jo pienikin rajoituksen ylitys voi johtaa törmäystilanteessa kohtalokkaisiin seurauksiin, muistuttaa Jani Riekkinen.

Leave a Comment