Nettikyselyn mukaan marraskuun pimeyteen kaivataan valoa – oma lukunsa on se, millä nimellä näitä valoja tulisi kutsua

82 prosenttia Oriveden Sanomien jouluvalokyselyyn vastanneista on sitä mieltä, että nyt on aika virittää jouluvalot.

Muutama vastaaja perustelee vastaustaan samoin sanoin:

– Valoa pimeyteen!

Eräs vastaajista kirjoittaa, että juuri nyt valoista on eniten iloa ja hyötyä.

– Marraskuisessa pimeydessä niistä on paljon hyötyä ja iloa, oikeastaan enemmän kuin joulun jälkeen.

Vastaajista 18 prosenttia on sitä mieltä, että nyt on vielä liian aikaista jouluvaloille. Jollekin oikea aika on vasta joulukuussa.

– Jouluun on vielä pitkä aika, kirjoittaa puolestaan yksi vastaaja.

Kausivalot vai jouluvalot?

Muutamasta perusteluista käy ilmi, että kausivalot ovat eri asia kuin jouluvalot.

– Jos ne nyt virittää, ei niitä tarvitsisi sanoa jouluvaloiksi vaan joksikin pimeän ajan valaistukseksi, sanailee yksi vastaaja.

– Meillä laitetaan jouluvalaistus noin viikkoa ennen joulua. Se riittää. Jouluhössötys on alkanut vuosi vuodelta aikaisemmin ja on pelkkää markkinatouhua.

Eräs vastaaja kirjoittaa sytyttäneensä jo valoja, mutta korostaa, ettei käytä niistä jouluvalo-nimitystä.

Vastausten perusteella osalle nimityksen kausi- ja jouluvalojen välillä ratkaisee jokin tietty ajankohta, jolloin valot ripustetaan.

– Itse puhun kausivaloista, jouluvalo-nimike tulee joulunavauksen jälkeen.

Yksi vastaaja kirjoittaa, että jouluvalot laitetaan vasta adventtina. Tätä ennen käytetään kausivaloja.

Joulua kohti lisää valoja

Yksi ikään kuin luvan jouluvaloille antava merkkipaalu on kellojen siirtäminen talviaikaan. Erään vastaajan mielestä ikkunavalot kuuluvat kaupunkiin nimenomaan kellojen siirtämisen jälkeen.

– On ollut jo reilun viikon valoja ulkona, nehän sopivat tähän alkaneen talviajan tuomaan iltojen pimeyteen, kirjoittaa toinenkin vastaaja.

Osa myös tykkää lisätä valojen määrää asteittain joulua kohti mentäessä.

– Kaamos on täällä, joten valot tuovat iloa yhä vain pimenevään maisemaan. Nyt ne ovat kaamosvaloja. Kun niitä lisätään asteittain, konkretisoituu joulun lähestyminen. Olen jo laittanut pari pienempää valosarjaa lyhtyihin ulos. Adventtina viritän ison ulkovaloverkon sekä ikkunavalot ja jouluviikolla vielä lisää.

Eräs vastaaja kertoo tykkäävänsä kirkkaista valoista, joiden sekaan lisätään itsenäisyyspäivänä siniset valot.

Valoilla ilahdutetaan myös naapureita.

– Tämä on pimeää aikaa. Valot ovat nyt paikallaan. Meillä on jo osa ripustettuna. Ilahduttavat meitä ja naapureita.

Kyselyyn tuli 38 vastausta. Kyselyn tulokset on poimittu 15. marraskuuta aamupäivällä.

Leave a Comment