Siihen aikaan, kun Mämmilä-sarjakuvia tarkkaan tutkittiin Orivedelläkin, ne eivät herättäneet pelkästään positiivisia ajatuksia. Mämmilä kun käsitteli kunnallispolitiikkaa, kaavoitusta sekä hämäläisen pikkukaupungin toimijoita, niin viranhaltijoita kuin päättäjiäkin, paikoin hyvin kriittisin silmin.
Moni löysi tai oli löytävinään sieltä itsensä. Siihen kietoutui kähmintää ja suhmurointia, ja albumien hahmoissa oli melkoisia koijareitakin.
Kun kaupunki teettää tilaustyönä sarjakuvaa itsestään ja vielä maksaa siitä, odotetaan kaiketi positiivista lähestymistä. Nyt on ihan pakko kilauttaa Tarmo Koivistolle ja kysäistä, miten hän tämän asian ratkaisi.
Nostiko hän pääosaan sympaattisen Varpu-Viljamin ja pyyhkäisi sillä konstilla maton alle kaikki Mämmilään mahdollisesti liitetyt negatiiviset mielleyhtymät? Puhelimesta kuuluu ensiksi pitkä tovi hersyvää naurua.
– Minulta toivottiin jotakin Mämmilään liittyvää juttua. Ensiksi muistutan, että Mämmilä on kuollut ja kuopattu aikapäiviä sitten, ei nykypolvi siitä ole ehkä kuullutkaan. Jossakin nimissä se Orivedellä vielä kummittelee, on Mämmilän Norppia ja niin edelleen.
Käännetäänpä näkökulma toisiappäin
Koivisto käänsi ajatuksen niin, että voisihan sitä katsoa Mämmilän silmin Orivettä, kun tähän asti on Oriveden silmin katsottu Mämmilää. Kukapa muu sitä voisi paremmin tehdä kuin Varpu-Viljami!
– Tämä ajatus alkoi kaihertaa ja lupasin, että näillä eväillä voisin yrittää, vaikka olin ensin ajatellut kieltäytyä. Itse ihan innostuin, kun kekkasin Oriveden maantieteellisen aseman, sehän on fantastinen jopa universumin laajuisesti! Kultaista leikkausta ei enää oikein tunneta, vaikka taiteessa ja tieteessä usein toistuu klassinen suhteiden harmonia.
Varpu-Viljamikin on hoksannut tämän yhteyden. Ääripäissä ovat levoton maailman napa ja hevonkuusi, Orivesi on siinä kultaisessa leikkauspisteessä.
– Kun ilmasto lämpenee ja osa maapallosta muuttuu elinkelvottomaksi, on sotia ja muuta häslinkiä, Orivesi ja Suomi ovat siitä kivasti syrjässä, Koivisto selvittää.
Melkein aloitusruudussa tehdään ero taas kerran selväksi
Heti kaupunkistrategiaa esittelevän kuvasarjan aloitusruuduissa tämä tehdään selväksi: ”Orivesi ei ole Mämmilä eikä toisiappäin, vaan varkki.” Siis yleiskielessä kvarkki. Näin virkkoo Varpu-Viljami, kaivonkatsoja Vilhelm Varpunen, tuttu kivikasvo Mämmilä-albumeista.
– Se oli Mämmilä eikä Orivesi. Taikavarvun tyven suunnasta katsoen voi nähdä vain yhden haaran kerrallaan, voi kyllä ajatella miten liittyvät toisiinsa. Kvarkki toimii juuri näin, muistuttaa Koivistokin.
Orivesi on hänestä fantastinen paikka ja täällä on mahdollista elää harmonista elämää, ellei itse sössitä asioitamme. Siinä ovat mukana myös kauneusarvot ja kuten kartasta näkyy, myös Suomen kauneimmiksi äänestetyt naapurikunnat, joten Koiviston mukaan ei niiden välilläkään voi kauhean rumaa olla.
Aikanaan myös suurta innostusta herättänyt kullan löytyminen Oriveden maaperästä ja kultakaivoksen perustaminen ovat sittemmin saaneet aika ikävän sivumaun. Kultasuoni on se, mikä on edelleen olemassa geologialtaan harvinaisen rikkaassa maaperässä.
– Tässä on aanelosella kaikki se mikä tuli mulle – ei kun Viljamille – mieleen Orivedestä. Sarjakuvasankarit eivät kuole koskaan, siksi hänet oli helppo nostaa sarjakuvan päähenkilöksi.
Koska mukaan on ympätty myös Einsteinin suhteellisuusteoria, otsikoksi olisi sopinut vaikka: Oriveden aika, paikka ja nopeus. Oriveden kaupunkistrategian perusteet 2030. Tekijä esitti otsikoksi kuitenkin Tehrään tästä ny numeroo, mutta tilaaja halusi otsikkoon kaupungin sloganin mukaisesti Innostava Orivesi.
Edelleen pää täynnä Orivettä, mutta ei enää nuori vihainen mies
Koivistolla oli hauskaa tätä tehdessä, ja matkan varrella tuli monenlaisia oivalluksia.
– Olen jo 74-vuotias, en niin vihainen nuori mies kuin silloin, kun Auvisen talo haluttiin purkaa. Kunnan strategia silloin oli, että kun talo jätetään hoitamatta, kuntalaiset alkavat vaatia sen poistamista. Röttelöityvä kirkonkylä haluttiin siivota.
– Onneksi se ei toteutunut. Ei mulla ollut tarkoitus alkaa Auvista, silloista punkkiluolaa, sen enempää käsitellä, mutta kun luin lehdestä pankinjohtajan mielipidekirjoituksen, tulin tosi vihaiseksi ja rustasin siltä istumalta siihen oman kirjoitukseni.
Aamulla uudelleen lukiessa se tuntui niin pateettiselta, että jäi lähettämättä. Sen sijaan Koivisto ajatteli, ettei auta muu kuin tehdä siitä yksi jakso Mämmilää. Siitä tuli pidempikin teema.
Varhaisvuosiltaan Orivedeltä hän muistaa myös olympiatulen ja ensimmäiset näkemänsä tummaihoiset miehet. Mustien miesten orkesteri taisi olla Paltanmäen tanssilavalla soittamassa. Lavoja oli kaksikin, paviljonkimainen katettu ja avolava, niiden välissä poltettiin juhannuskokko.
Kotiseutumuseon hirsirakennusten vieressä esitettiin klassikkonäytelmiä. Siellä hän näki Nummisuutarit ja Pitkäjärveläiset, ehkä Seitsemän veljestäkin.
– Mulla on edelleen pää täynnä Orivettä, ja vaimokin kommentoi: ”Aina sä olet siellä Orivedellä!”
Eläkkeelläkin syntyy kuvia, kunnes luonto pistää stopin
Koivisto ja hänen vaimonsa ovat eläkkeellä, mutta koko ajan syntyy piirroksia. Onhan esimerkiksi Helsingin Sanomien kuukausiliitteen viimeinen sivu edelleen hänen täytettävänään. Käsikirjoitus tulee muualta, ja Tarmo Koivisto hoitaa kuvapuolen.
– Sitä ei tarvitse itse ratkaista, milloin lopettaa, luonto sen hoitaa. Niin kauan piirrän kuin kynä pysyy kädessä ja se on kivaa.
Hän antaa myös lukuohjeen tälle Orivesi-sarjakuvalle.
– Kannattaa katsoa pariin–kolmeenkin kertaan, sillä siinä on pieniä yksityiskohtia, jotka eivät ehkä heti aukea. On myös ristiriitaisuuksia ja vastakohtaisuutta, kun esimerkiksi tuonnäköinen, kivikasvoinen mies puhuu innostavasta Orivedestä. Myös taikavarpu on upotettuna sinne ja tänne erilaisessa käytössä.
”Kiitos kaupungille komiteatyöstä!”
Kun kaupungin organisaatiosta kommentoitiin Koiviston ensimmäistä luonnosta, hän meinasi toisen kerran heittää hanskat tiskiin ja vastata lyhyesti, ettei niin voi tehdä sarjakuvaa.
– Onhan se aika mahdotonta, jos useampi sanoo mielipiteensä, ja ne kaikki toimitetaan huomioon otettavaksi. Komiteat ei piirrä sarjakuvia. Se oli mun tehtävä. Mutta myönnetään, että se muuttui kyllä paremmaksi ensimmäisestä versiosta. Sain abstraktit asiat siirrettyä Viljamin puhekupliin. Sain myös mukaan kartan, josta ilmenee Oriveden sijainti tunnettujen vesistöjen keskellä.
Hän tunnustaa innostuneensa Viljamin universaaliajatuksista niin, että meinasi tilaajan asia kokonaan unohtua.
– Joten kiitos vaan sille komitealle, jota en tunne! Hilkulla oli, että olisin luopunut koko jutusta. Olen kuitenkin tyytyväinen, että se tuli tehtyä. Tuli muistoja mieleen entisajan kylähul-, ei kun -viisaista. Raja viisaan ja hullun välillä on joskus veteen piirretty, hän mietiskelee.
