Liinakko pitää iltakonsertin Paltanmäellä – sukulaisista koottu yhtye soittaa orivesiläissyntyisen Karoliina Sorosen sävellyksiä, myös säveltäjä itse on mukana viulistina ja pianistina

Liinakko
Liinakko esiintyy Paltanmäen kotiseutumuseolla. Konsertissa kuullaan 12 kappaletta, jotka on säveltänyt orivesiläissyntyinen Karoliina Soronen (kuvassa vasemmalla). Hän soittaa myös perheenjäsenistään ja sukulaisistaan kootussa Liinakossa muun muassa viulua.

Kotiseutumuseon päärakennuksessa Paltanmäellä kuullaan ensi viikolla Orivedeltä kotoisin olevan Karoliina Sorosen sävellyksiä Liinakko-yhtyeen esittämänä.

Tiistai-illan konsertti sisältää 12 kappaletta, joissa voi kuulla vivahteita kansanmusiikista, laulelmista sekä elokuvamusiikista. Karoliinan äiti Kaarina Soronen on sovittanut kappaleet akustisesti painottuvalle Liinakolle.

Karoliinan sävellykset ovat kuin pieniä maalauksia, jotka ovat syntyneet mielikuvista ja tunnelmista.

Kappaleilla on hauskat nimet, joihin kuulija voi musiikin ohjaamana keksiä oman tarinansa. Esimerkiksi Riennot kallion rinteellä -kappale on reipasta, keskiaikaista tanssia, jonka ylös alas liikkuva melodia luo mielikuvan pitkin kallioita kiitävistä tanssijoista.

Öistä fantasiatunnelmaa on puolestaan luvassa Saksofonisti saapuu yökahvilaan kappaleessa. Kappaleet ovat pääosin instrumentaalimusiikkia, mutta kaksi laulua on syntynyt Karoliinan omien runojen pohjalta. Muutama Karoliinan ja Silja-serkun runo kuullaan konsertissa myös lausuttuna.

19-vuotias Kuopion Savonia-ammattikorkeakoulussa muotoilua opiskeleva Karoliina soittaa itse konsertissa viulua ja pianoa. Hän opiskeli viulunsoittoa Merikanto-opistossa ja suoritti musiikin laajan oppimäärän 2020.

Karoliina on monipuolinen taiteiden harrastaja ja musiikin lisäksi hän maalaa tauluja ja kirjoittaa runoja. Hän myös tanssi usean vuoden ajan balettia Pia Hakovirran balettikoulussa.

Liinakossa soittaa Karoliinan koko perhe. Sibelius-Akatemiassa opiskeleva veli Toivo soittaa saksofonia ja percussioita, äiti Kaarina pianoa ja isä Tuomo kitaraa.

Mukana on myös jämsäläisestä serkkujen perheestä Simo (pasuuna ja basso), Silja (huilu) ja Matti-Pekka Piirainen (kitara ja laulu). Lisäksi Liinakossa soittaa Liisa Keinonen klarinettia.

Laulusolistina, lyömäsoittajana ja tilaisuuden juontajana toimii Maija Peltola.

Tuulia Piirainen

Leave a Comment