Led-valotrendi iskee myös täkäläisiin nuoriin – Ellen sytyttää tunnelmavalot huoneeseensa iltaisin

Ellen Lauttaanaho sytyttää led-valonauhan iltaisin tunnelmaa luomaan. Kuva: Sonja Lauttaanaho

Ellen Lauttaanaho, 11, tarttuu pieneen kaukosäätimeen ja painaa turkoosia nappulaa. Samassa hänen huoneensa seinän- ja katonrajassa kiertävään led-valonauhaan syttyvät valot.

– Tämä turkoosi on lempparini. Tykkään myös violetista, hän kertoo.

Valinnanvaraa riittää turkoosin ja violetin lisäksikin, sillä valittavana on kaiken kaikkiaan 15 eri värisävyä.

– Tämän voi laittaa myös niin, että kaikki värit vuorottelevat, joko hitaammin tai nopeammin, Lauttaanaho selvittää.

Vaihtelevan värikimaran sijaan hän kuitenkin pitää enemmän yhdestä väristä kerrallaan.

– En ole vielä edes testannut kaukosäätimen kaikkia nappeja, Ellen Lauttaanaho naurahtaa.

Juupajokelainen Ellen Lauttaanaho, 11, toivoi led-valoja joululahjaksi. Toive toteutui, kun paketista paljastui kymmenen metriä valonauhaa. Kuva: Heli Rahkonen

Pakko saada

Hän onkin melko tuore led-valojen omistaja, sillä hän kertoo saaneensa valonauhan joululahjaksi. Hän kuitenkin tietää, että erilaiset led-valot ovat jo jonkin aikaa olleet suosittuja nuorten keskuudessa. Väriä vaihtavia led-lamppuja on saatavissa myös kattovalaisimiin.

– En hirveästi katsele videoita, joissa ledeistä kerrotaan, mutta kyllä aika useilla tällaisia on, hän kertoo pistäneensä merkille.

– Tällainen nauha on yleisin, mihin olen törmännyt, mutta on myös sellaisia, jotka valaisevat seinälle tai kattoon jonkun kuvion.

Myös Ellen Lauttaanahon isoveljellä on ollut vastaavanlainen valonauha, mistä Ellenkin keksi toivoa joululahjaksi omaa.

– Koska isoveljellä oli myös tällainen, minunkin oli pakko saada. Valot hohtavat hienosti ja ovat tunnelmalliset. Yleensä aina iltaisin pidän niitä päällä, hän kertoo.

Ellen Lauttaanaho, 11, toivoi led-valoja joululahjaksi. Toive toteutui, kun paketista paljastui kymmenen metriä valonauhaa. Kuva: Heli Rahkonen

Teipillä kiinni

Valonauhoja on eripituisia: Ellenin oma on kymmenenmetrinen.

– Se ei ihan riittänyt koko huoneeseen, mutta ihan kiva se on näinkin, hän hymyilee.

Se on kiinnitetty säntillisesti kulkemaan seinänviertä ja katonrajaa. Musta nauha sulautuu hyvin huoneen tummaa tapettia vasten, ja se on kiinnitetty teipillä.

– Asentaminen oli vähän työlästä. Olisin laittanut valot koko matkalta kaksipuoliteipillä, jolloin ne olisivat menneet siistimmin, mutta sitä ei ollut tarpeeksi, ja itse asiassa tavallinen teippi on pysynyt paremmin, eikähän teippiä kukaan pimeässä katsele, Ellenin äiti Sonja Lauttaanaho toteaa.

Valot ovat ihan kivat myös hänen mielestään. Hän on pistänyt merkille, että niiden hinnat ovat tulleet alaspäin siitä, mitä ne joskus olivat, ja niitä löytää jo useista kaupoista.

Turkoosi on väreistä Ellen Lauttaanahon suosikki. Valoja tulivat katsomaan myös chihuahuat Lila ja Lola. Kuva: Heli Rahkonen

Leave a Comment