Lastenkoti tulee Korkeakoskelle taloon, jossa on bonuksena todella väljän kokoinen uima-allas

Toiminnanjohtaja Harri Jalli pitää Korkeakoskea monin tavoin ihanteellisena paikkana pienelle lastensuojelun yksikölle. Kuva: Juha Jäntti

Yksityinen lastenkoti aloittaa toimintansa Korkeakoskella ensi syksynä. Hankkeen takana on Iittalan Kotikulma oy, jolla on lastenkodit Iittalassa ja Nuutajärvellä. Lisäksi yrityksen sisaryhtiö Viialan Kotikolo vastaa yhden lastenkotiyksikön toiminnasta.

– Perustamme Korkeakoskelle kodinomaisen perustason lastenhuollon yksikön, jota voidaan kutsua kansankielellä lastenkodiksi. Kuten muut lastenkotimme, tästäkin yksiköstä tulee ainutlaatuinen yhteisö ja kokonaisuus. Vältämme kaikkea massamaisuutta ja toimimme vahvasti lasten ehdoilla, toiminnanjohtaja Harri Jalli kertoi käynnillään Korkeakosken tulevissa toimitiloissa, jotka ovat parhaillaan remontoitavina.

Korkeakosken yksikkö on tarkoitettu enintään seitsemälle lapselle. Tämä on koko maassa yhtenäisesti määritelty suurin mahdollinen yksittäisen lastenkodin paikkamäärä.

Lastenkoteihin sijoitetaan monen ikäisiä lapsia ja nuoria, joiden elämän turvaamiseen tuki- tai sijaisperhe ei ole riittävä ratkaisu. Lastenkodeissa on myös sellaisia lapsia, joille ei ole löydetty sopivaa perhettä.

– Olemme valmiit ottamaan vastaan pieniäkin lapsia aina 4–5-vuotiaista lähtien. Tosin alle kouluikäiset pyritään sijoittamaan perheisiin aina kun se vain on mahdollista, Jalli korosti.

Jokainen lapsi saa seitsenpaikkaisessa lastenkodissa oman huoneen. Kuva: Juha Jäntti

Seitsemän vakinaista työntekijää

Yritys on aloittanut työntekijöiden rekrytoinnin Korkeakoskelle. Yksikkö työllistää aikanaan seitsemän vakinaista henkilöä. Kun mukaan tarvitaan myös esimerkiksi osa-aikaisia sijaisia eri tehtäviin, työllistämisvaikutus on kuukausitasolla 10–12 henkeä.

– Etsimme ensisijaisesti sosiaalialan ammattilaisia, mutta tarvitsemme taloon myös psykiatrian osaamista. Ensisijaisesti haemme tietyn tyyppisiä ihmisiä, jotka muodostavat sopivan yhdistelmän erilaisia erityisosaamisia.

Lastenkodin asukkaat tulevat kuntien kautta, tavallisesti enintään noin sadan kilometrin etäisyydeltä. Uusi yksikkö pyrkii mukaan lähialueen kuntien kilpailutuksiin, koska kunnat tekevät lastensuojelupalvelujen ostoja vain kilpailutusten kautta.

Kotikulma toimii jo yhteistyössä Tampereen asiakasohjaus Luotsin kanssa. Luotsi hoitaa lasten sijoitukset lähes koko Pirkanmaan alueella, joten se on yrityksen tärkein yhteistyökumppani.

– Uutta maaperää löytyy enemmälti Juupajoelta katsoen muualle kuin Tampereen suuntaan. Vähitellen saamme tuntumaa siihen, miten uudet yhteistyösuhteet kehittyvät.

Tulevan lastenkodin pihamaalla riittää tilaa, ja vieressä metsikön takana siintelee koulukeskuksen urheilukenttä. Kuva: Juha Jäntti

Valmiiksi hyvät tilat

Korkeakoski valikoitui uuden lastenkodin sijoituspaikaksi, koska sieltä löytyi sopiva kiinteistö. Koulukeskuksen vieressä sijaitseva 600-neliöinen rakennus oli aikoinaan UPM:n omistuksessa. Viimeisimpänä talo toimi suurperheen kotina.

Rakennus tarjoaa lastenkodille lähes valmiit puitteet. Talossa on 12 makuuhuonetta, joten niiden määrä riittää, vaikka osa huoneista tuleekin henkilökunnan käyttöön. Jokainen lapsi saa aina oman huoneen.

– Kiinteistö vaikutti lupaavalta, ja saamme sen pienellä remontilla todella hyvään kuntoon. Ympäristö on lisäksi antanut sen vahvan tunteen, että hyvät asiat kohtaavat täällä hyvässä mittakaavassa. Koulu ja harrastukset löytyvät läheltä, ja pienen kunnan palvelut ovat muutenkin helposti saavutettavissa.

– Talossa aivan mieletön ekstravaruste on hyvän kokoinen uima-allas, joka on vieläpä melko hiljattain kunnostettu.

Iittalan Kotikulma on perheyritys, joka aloitti toimintansa kolmisen vuotta sitten. Yrittäjinä mukana ovat Jallin lisäksi hänen sisarensa Petra Molin ja tämän puoliso Vesa Molin, jotka ovat kotoisin Orivedeltä.

Petra ja Vesa Molin vastaavat vuonna 2005 perustetun Viialan Kotikolon toiminnasta.

Entisen UPM:n talon uumenista löytyi kunnon kokoinen uima-allas. Kuva: Juha Jäntti

Leave a Comment