Lankakauppa lähtee isommille vesille, mutta ei kovin kauas – menneet pari vuotta näyttäneet selkeästi neuleyhteisön tiiviyden

Aukioloaikoja ei Laura Lehtinen aio uudessa paikassakaan muuttaa. Maanantai on hyvä vapaapäivä omien asioiden hoitamiseen, mutta lauantaisin on tärkeää pitää ovet avoinna, kun asiakkaillakin on paremmin aikaa. Kuva: Anne Kotipuro

Laura Lehtinen valmistautuu lankakauppansa muuttoon Kangasalle. Jotta muutettavaa olisi vähemmän, hän on pistänyt jo pystyyn muuttomyynnin, mutta kiireisen edellispäivän vastapainoksi ehtii itsekin istahtamaan hetkeksi neuletyön kanssa sohvalle.

Pari vuotta Orivedellä toimineen Onnenlankamoisen ovet sulkeutuvat viimeistään tammikuun alussa, ja tammi-helmikuun taitteessa Lehtinen pyrkii avaamaan ovet uudessa kauppapaikassa Kangasalan keskustan sydämessä. Uusi myymälätila on hitusen nykyistä isompi ja sekin on esteetön, mitä yrittäjä pitää erittäin tärkeänä – ja mikä parasta, aivan linja-autoaseman naapurissa.

– Oli vaan pakko lähteä isommille vesille asiakkaita hakemaan, mutta luulen uskollisten asiakkaideni löytävän sinnekin, ja onhan tänä vuonna aloittanut verkkokauppakin käytettävissä, hän tuumaa.

Hän kertoo neulekahvilan jatkavan tiistai-iltaisin, ja uusi tila mahdollistaa muutakin uutta. Harkinnassa ovat esimerkiksi viiniä ja neulontaa -illat.

Lehtinen on nauttinut tähänastisesta yrittäjätaipaleestaan, vaikka korona koettikin pistää kapuloita rattaisiin. Hän uskoo muuton tuovan uutta buustia itselleenkin.

Laatua ja valikoimaa markettilankojen vastapainoksi

Laura Lehtinen perusti Onnenlankamoisen ajatuksella tarjota laatua, kestävyyttä ja lisää vaihtoehtoja markettilankojen ohelle.

– Maailma on täynnä ihania, laadukkaita lankoja! Koetan jatkossa tuoda vielä enemmän esiin myös kotimaisia, käsin värjättyjä lankoja. Toki neulojien suosikiksi nousseet lankamerkit pysyvät valikoimassa niin kauan kuin niitä valmistetaan, mutta innostun kovasti aina uutta löytäessäni, hän kertoo.

Lankakauppias kokeilee itsekin mielellään uusia löytöjään omiin töihinsä. Silloin on helpompi neuvoa asiakkaitakin. Orivedellä sukanneulojia on edelleen eniten, Laura Lehtinen tietää, mutta esimerkiksi hamppulangalle on aivan omat käyttötarkoituksensa. Kuva: Anne Kotipuro

Lehtinen on itse kokenut neuloja, joten kun hänelle poikkeaa asiakas, joka näyttää ohjetta tai kertoo vielä idulla olevasta ideasta, kauppias ottaa tervetulleena haasteena sopivan langan löytämisen juuri siihen tarkoitukseen. Hänen mieltänsä lämmittää, kun samat asiakkaat saattavat lähettää vielä kuvankin valmiista työstä.

Välineurheiluakin on neulominen alkanut olla, kun tuttujen metallipuikkojen rinnalle ovat tulleet monenlaiset puupuikot, värikoodatut sekä neliskanttiset puikot.

Hitaudessa on neulomisen ihanuus

Laura Lehtinen jää pohdiskelemaan neulomisen luonnetta hitaana rentoutumisen muotona. Joulun alla saattaa joskus tulla pientä aikataulupainetta neulontaankin, mutta periaatteessa sen pitäisi olla paineetonta nautiskelua, ei stressaavaa suorittamista.

Hän kuvailee alan yrittäjien loistavaa kollegiaalisuutta, samoin neulojilla on oma, tiivis yhteisönsä. Nyt siihen toivottavasti liittyy uuttakin väkeä, asiakaspohjaahan Kangasalla ja sen naapureissa riittää.

– Ei sen puoleen, kyllä täälläkin on poikennut asiakkaita niin Rovaniemeltä kuin muualtakin kauempaa, hän lisää.

Laura Lehtinen on innoissaan tulevasta muutosta. Uusi paikka on aivan vastapäätä Kangasala-talon ovea, joten lankakaupoilla käyntiin on helppo yhdistää taidenäyttelyssä pistäytyminen. Kuva: Anne Kotipuro

Leave a Comment