Lähiruokapäivää vietetään myös Orivedellä ja Juupajoella

Juupajoella Metsäojan tilalla pääsee lauantaina isäntä Pertti Pasurin opastuksella tutustumaan myös tilan eläimiin. Kuva: Metsäojan tila

Lauantaina vietetään valtakunnallista Lähiruokapäivää. Tapahtuman nettisivujen mukaa päivään liittyvää toimintaa järjestetään myös Orivedellä ja Juupajoella. Sivuston mukaan Lähiruokapäivän tapahtuman järjestäjäksi on ilmoittautunut ainakin kahdeksan eri toimijaa.

Ovet ovat avoinna muun muassa Järvensivun tilalla Längelmäellä. Päivän aikana tilalla on myynnissä suomenkarjalihaa sekä tilan omaa karitsaa. Lisäksi tilalla järjestetään päivän aikana myös kaksi paimenkoiranäytöstä

Jullisen tila Eräjärveltä on myös mukana. Tilalla on myynnissä muun muassa perunaa, porkkanaa, palsternakkaa, keltajuurta, lehtikaalia ja kyssäkaalia, mahdollisesti myös kirsikkatomaatteja ja kurkkua. Rapsuteltavana tilalla on lapinkoira Hilla

Juupajoelta tapahtumassa on mukana Mansikkatila Niemelä. Myynnissä siellä luomumansikoista valmistettuja juomia, hilloja ja jäätelöä sekä luomuviljatuotteita. Tilan pihassa pääsee tutustumaan vanhempaan ja uudempaan viljelykalustoon

Myös Metsäojan Highland Juupajoella odottaa lauantaina vieraita. Myynnissä siellä on muun muassa lihaa, siivutettua palvia, makkaroita ja purkkilihaa. Lähiruokapäivän nettisivuilla tila myös lupaa, että isännän opastuksella lauantaina pääsee tilan eläimiin tutustumaan lähemmin.

Orivesiläisen Unkilan tilan Kesäkahvio Pakari on myös avoinna. Tarjolle siellä laitetaan Puurobaari, ja myynnissä on leivonnaisia ja leipää. Kahvion pihassa on kepparirata ja esillä on myös maatalouskoneita.

Vihasjärven kansakoululla ChefBugin kahvila pitää myös ovensa avoinna Lähiruokapäivänä. Myynnissä on paikallisia herkkuja ja taidenäyttelyihin voi myös tutustua.

Korkeakoskella Walleniuksen Wapriikissa tee- ja kahvihuone on avoinna. Myynnissä on pientilojen tuotteita ja paikallisia erikoisuuksia. Lisäksi taidenäyttelyt ovat avoinna.

Myös Mäkelän Lomatuvat on mukana Lähiruokapäivässä.

Tapahtumasta kertovan tiedotteen mukaan Lähiruokapäivä jatkaa nyt valtakunnallisesti siitä, mihin kuutena aiempana vuotena järjestetty Osta tilalta -päivä jäi. Päivä kutsuu ihmisiä tutustumaan lähiruoan tuottajiin sekä maaseudun muihin toimijoihin, matkailu- ja elämyspalveluihin sekä erilaisiin yhdistyksiin aina martoista metsästysseuroihin.

Kyseessä on siis maaseudun avointen ovien tapahtuma sekä maku- ja elämysmatka suomalaisen lähiruuan pariin. Päivän aikana juhlistetaan juuri ruoantuottajia, lähiruokaa ja maaseudun elämyksellisyyttä ympäri Suomea.

Osallistuvat tilat ja muut kohteet sekä niiden aukioloajat voi tarkistaa Lähiruokapäivän nettisivuilta. Mukaan Lähiruokapäivän tapahtuman järjestäjäksi voi ilmoittautua vielä 10. syyskuuta mennessä.

Leave a Comment