Monet kunnat painivat tällä hetkellä tiukkojen talouslukujen kanssa ja kaikki kivet joudutaan kääntämään säästöjen löytämiseksi. Harmillisen usein säästötoimenpiteet näyttävät nyt kohdistuvan kouluverkkoon. Hulluinta tilanteessa on, että toistaiseksi Suomessa ei ole tehty yhtäkään kattavaa tutkimusta siitä, onko lopulta mitään säästöjä kouluja sulkemalla saavutettu.
Sen sijaan on etupainotteisesti oppilasmääräennusteisiin nojautuen lakkautettu viimeisen 30 vuoden aikana yli puolet Suomen kouluista. Lapsiluvun pieneminen on luonnollisesti sulkenut koulujen ovia, mutta sillä on selitettävissä vain noin kolmannes koululakkautuksista.
Suurin syy kouluverkon harvenemiseen on koulutuksen keskittäminen ja oppilaiden siirtäminen entistä suurempiin yksiköihin. Samaan aikaan perusopetuksen kustannuskehitys on säästöjen sijaan ollut nousujohteista ja lasten ja nuorten pahoinvointi on merkittävästi lisääntynyt.
Vuosi sitten julkaistussa Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) raportissa todettiin, että suuria kouluverkkomuutoksia tehneissä kunnissa perusopetuksen menot eivät ole alemmat muihin verrattuna, vaan tilanne saattaa olla jopa päinvastainen.
Koulutusmenot kasvoivat maltillisimmin vain vähäisiä kouluverkkomuutoksia tehneissä maaseutukunnissa. Suuria tai erittäin suuria kouluverkkomuutoksia tehneissä kunnissa menot kasvoivat merkittävästi voimakkaammin etenkin lasta kohden laskettuna. Kouluverkkomuutokset eivät myöskään ratkaise kuntien elinvoiman tilaa, vaan pahimmillaan heikentävät sitä entisestään.
Samaisessa raportissa todetaan näkyvän viitteitä kouluverkkomuutosten negatiivisista elinvoimavaikutuksista, kuten lisääntyvästä lähtömuutosta ja heikommasta työllisyys- ja työpaikkakehityksestä. Näyttääkin siltä, että kouluverkkopäätökset eivät ole pitkällä aikavälillä parantaneet kuntien elinvoimaa: mitä suurempi kunnan kouluverkon muutos on ollut, sen heikompana näyttäytyy alueen väestökehitys.
Samoja havaintoja on tehty Itä-Suomen yliopiston maantieteen apulaisprofessori Olli Lehtosen tutkimuksessa, jossa todettiin koulujen lakkautusten ja kuntien heikentyvän elinvoiman yhteys. Erityisesti maaseudulla koulu on alueen houkuttelevuuden kannalta yksi tärkeimpiä tekijöitä. Koulun lakkauttaminen kiihdyttää alueen asukaskatoa selvästi ja kouluverkon supistaminen ajaa kunnan entistä haastavampaan tilanteeseen.
Kouluverkkopäätöksiä tehtäessä taitaakin usein käydä niin, että oletetut säästöt yliarvioidaan ja kerrannaisvaikutukset joko aliarvioidaan tai unohdetaan kokonaan. Enkä tarkoita vain vaikutuksia talouteen (vaikka usein lopulta juuri siellä ne näkyvätkin), vaan laajemmin vaikutuksia aluekehitykseen, ikärakenteeseen, elinvoimaisuuteen, palveluihin ja yhteisöllisyyteen.
Erityisesti tässä tilanteessa, jossa tulevien vuosien väestökehitys haastaa niin maaseutukuntia kuin kaupunkeja, ja päätöksiä joudutaan tekemään tiukkenevan talouden puristuksessa, katseet pitäisi pystyä suuntaamaan kauemmaksi tulevaisuuteen. Suoraviivaisten ja lyhytnäköisten säästöjen sijaan on pystyttävä arvioimaan millä päätöksillä on kauaskantoisimmat ja peruuttamattomimmat vaikutukset.
On selvää, että kouluverkkopäätös on arvovalinta, mutta vähintään yhtä paljon se on elinvoimapäätös. Näitä päätöksiä tehtäessä parhaiten tulevat selviämään ne kunnat, jotka pystyvät tarjoamaan monipuolia asumisen vaihtoehtoja sekä tolkulliset palvelut sisältäen perheystävällisen varhaiskasvatus- ja kouluverkon.
Tällä hetkellä moni kylä on tilanteessa, jossa koulun päällä leijuu, tai on jo vuosia leijunut, lakkautuksen uhka. On selvää, että se jarruttaa alueen kehittymistä ja pahentaa tilannetta entisestään, kun alueelle ei uskalleta muuttaa.
Fiksu päättäjä katsoo kauas ja ajaa eteenpäin strategisia päätöksiä sekä rohkeita linjauksia, joilla kylien merkitystä kunnalle vahvistetaan rakentamalla aitoa yhteistyötä ilman jokavuotista kouluverkkokeskustelua. Kääritään yhdessä hihat ja istutaan saman pöydän ääreen. Sanotaan ääneen, että koulut ja kylät saavat työrauhan ja lähdetään kehittämään aktiivisesti vuorovaikutuskanavia, joilla luoda toimivaa vuoropuhelua ja molemminpuolista yhteisymmärrystä.
Barrikadeilta ja omista poteroista huutelemalla ei ratkaista yhdenkään kunnan tilannetta. Mutta yhteistyötä vahvistamalla, esimerkiksi perustamalla kyläfoorumi kuntaan tai ottamalla käyttöön Etelä-Pohjanmaalla kehitetty Kunta tulee kylään -malli, voidaan synnyttää positiivista virettä, jolloin kaikki istuvat samassa veneessä ja parhaassa tapauksessa soutavat vielä samaan suuntaan.
Johanna Niilivuo
Maallemuuton asiantuntija
Suomen Kylät ry
