Kotinäytteenotto Oriveden oma juttu, ammattiylpeitä ja me-henkisiä tiimejä

Sirpa Heikkilä tuli esimiehen avuksi hankkimaan sijaisia poissaoloihin, mutta kun aikaa jäi muuhunkin, hän alkoi hoitaa kuvapuheluita ja koulutuksen jälkeen tehdä myös kotinäytteenottoa. Heikkilä sanoo, että tilanne on helpottunut viime kesään verrattuna kovastikin, eikä kovin usein ole tarvinnut sijaisia järjestellä. Kuva: Anne Kotipuro

Oriveden kotihoidon oma juttu on kahtena päivänä viikossa tehtävä kotinäytteenotto, jota hoitavat siihen koulutetut lähihoitajat ja vakituinen näytteenottaja. Se on tarkoitettu asiakkaille, joille laboratorioon lähteminen olisi kovin hankalaa.

Samalla kotinäytteenottaja hoitaa muutenkin käynnin, jos vaikka 40 kilometrin päähän mennään eli hoitaa lääkkeenannon ja avustaa tarvittavissa hoitotoimissa. Näin ei heti perään toisen hoitajan tarvitse asiakkaalle mennä.

– Me olemme me ja toimimme tiimeissä, naiset tiivistävät. Niinpä julkisuudessa esiin nousseet ”kauhukuvat” eivät toteudu täällä, he voivat ylpeinä todeta.

Lue lisääKotihoidon palveluiden paletti laajentunut – kuvapuhelut ja lääkeautomaatti tuovat turvallisuutta, mutta ihmiskontaktitkin tärkeitä: asiakkaan kotona toimitaan aina hänen ehdoillaan

– Minun tehtäväni on laatia listat sellaisiksi, että ne pystyy toteuttamaan. On siis otettava huomioon välimatkat ja se, että hoitaja ehtii välillä syömään ja käymään vessassa, painottaa työnjärjestelijä Suvi Sainio.

Lääkäriaikaa saatu lisää, kenttätyössäkin tarvitaan silmää

Palvelupäällikkö Anne Paavilainen ja kotihoidon esimies Hanna Kaikula sanovat suoraan olevansa ylpeitä henkilöstöstään: osaavia, ammattitaitoisia ihmisiä, joilla on vahva me-henki ja asiakas aina keskiössä. Työssä tarvitaan myös sydäntä, puhumisen taitoa ja silmää sekä taitoa nähdä ennaltaehkäisevästi asiakkaan voinnin mahdollinen huononeminen.

Jos ja kun näin käy, tiimin vastuusairaanhoitaja saa siitä heti tiedon, ja asiaa lähdetään viemään eteenpäin. Kotihoitoon on hiljattain saatu toinen päivä lääkäriaikaa juuri tätä varten. Toisena päivänä hän tekee kotikäyntejä, toisena päivänä sairaanhoitaja tuo asioita pöydälle.

Päivystysluonteiset tilanteet tulevat sitten vielä erikseen. Lisäksi käytettävissä on geriatrin konsultaatio kerran kuukaudessa.

Kotihoidon käynti rytmittää monen asiakkaan päivää ja tuo turvallisuutta yksin asuvalle. Kotihoidon työntekijöillä päivät ovat usein täynnä äkillisiä muutoksia, eikä kahta samanlaista päivää tule.

Myös korona toi kotihoidosta vastaaville muutaman harmaan hiuksen. Tartunnat hoitajapuolella tulivat oikeastaan vasta tänä keväänä ryppäänä, ja hoidettavissakin oli muutama tapaus, mutta poissaolot ovat nyt lyhyempiä kuin pandemian alussa.

Leave a Comment