Kopsamon Kylätalon elokuvakerhossa katsotaan arvostettuja elokuvia laajalla skaalalla – vaikuttavimmat leffat ovat mykistäneet hiljaisiksi

Kopsamon kylätalolla katseltiin lyhytelokuvia valtakunnallisessa Lyhärit-tapahtumassa joulun alla vuonna 2016. Kuva: Juha Jäntti

Oriveden seudun kansalaisopiston syksyn kurssitarjonnassa on luvassa viidettä vuotta peräkkäin monenlaista elokuvataidetta ja keskustelua. Kopsamon Kylätalon elokuvakerho alkaa syyskuun puolivälissä Juupajoella, ja se kestää helmikuun 10. päivään asti.

Elokuvakerhon järjestäjä Katri Sikiö kertoo, että aiempina vuosina kerhossa on ollut yleensä kymmenisen hengen vakioporukka.

– Kansalaisopiston vaatimus on, että vähintään seitsemän osanottajaa pitää olla. Aina olemme saaneet sen täyteen, Sikiö toteaa.

Vaikka ihan elokuvateatterilaitteistoa ei kerhossa ole, niin valkokangas ja videotykki löytyy. Elokuvat katsotaan DVD:ltä.

Mahdollisimman laaja kirjo

Kylätalon elokuvakerhossa katsotaan Sikiön mukaan elokuvia mahdollisimman monipuolisella kirjolla. Sikiö seuraa elokuvavalintoja tehdessään muun muassa sitä, mitä muissa leffakerhoissa katsotaan.

Kerhossa on tarkoitus katsoa ainakin mahdollisimman uusi kotimainen elokuva, mustavalkoklassikko ja pohjoismainen elokuva. Vieraskielisiä elokuvia, kuten ranskalaisia, espanjalaisia ja puolalaisia elokuvia on myös aina ohjelmistossa. Sikiö mainitsee, että myös esimerkiksi Iranista on tullut hyviä leffoja viime vuosina.

Viime vuonna kerhossa katsottiin esimerkiksi Quentin Tarantinon Once Upon a Time in Hollywood. Uusista suomalaisista elokuvista leffakerhossa on katsottu Miia Tervon ohjaama ja käsikirjoittama Aurora sekä Zaida Bergrothin ohjaama Miami.

Kaurismäen klassikoitakin on ollut ohjelmistossa. Kerhossa on myös katsottu puolalaisen elokuvantekijän Paweł Pawlikowskin palkitut teokset Cold War ja Ida.

– Viime vuonna klassikkona katsottiin Hollywood-leffa Sunset Boulevard, Sikiö kertoo.

Keskustelu tärkeä osa kurssia

Tärkeä osa kurssia on elokuvan jälkeinen keskustelu. Ennen elokuvan aloittamista Sikiö esittelee elokuvan, sen ohjaajan ja hänen tuotantonsa. Leffa katsotaan ja sen jälkeen Sikiö avaa vapaamuotoisen keskustelun. Keskustelua myös lähes aina syntyy.

– Tosi kiva, että ihmiset keskustelevat, se on juuri tämän kurssin pointti, hän toteaa.

Mielipiteitä on usein laidasta laitaan, mitä Sikiö pitää hyvänä asiana.

– Joskus leffa on ollut niin vaikuttava, että olemme vain olleet hiljaa, ei ole syntynyt keskustelua.

Nyt alkavan syyskauden ohjelmistossa on muun muassa luvassa Chloé Chaon kolme Oscaria voittanut Nomadland, tšekkiläisen Miloš Formanin leffa Palaa, palaa! vuodelta 1967 ja ranskalaisen Céline Sciamman elokuva Nuoren naisen muotokuva vuodelta 2019.

Leave a Comment