Kun vieraan kielen aloittaminen on koko ajan aikaistunut, moni saattaa pelätä, että siinä kielet sotkeutuvat, kun äidinkieltäkin vasta treenataan. Kieltenopetuksen kehittäjä ja parikymmentä vuotta itse englantia eri oppilaitoksissa ja vapaan sivistystyön puolella opettanut orivesiläinen Tiina Sarisalmi on eri mieltä.
– Kun ekalta aloitetaan, ensin opitaan kirjoittamaan ja lukemaan omalla äidinkielellä. Vieraan kielen puhumista opetellaan toistamalla, kuuntelemalla, leikkimällä ja laulamalla. Turha pelätä.
Suomessakin ongelmana on silti edelleen, ettei vieraita kieliä osata puhua, vaikka pystytään kirjoittamaan vaikka mitä. Tärkeintä on kuitenkin luonteva puhuminen, jonka ei tarvitse olla kieliopillisesti täydellistä.
– Vuorovaikutusta, reagointia, sitähän se on! Ja jos ei heti löydä oikeaa sanaa, voi pyytää apua toiselta. Ei sen tarvitse olla niin hirveän oikein, eikä lausumisenkaan niin täsmälleen. Tavoitteena ei enää ole puhua kuin natiivi, vaan ylipäänsä puhua ja olla kontaktissa vieraskielisten kanssa.
Ennen kaikkea pitää uskoa siihen, että vähemmälläkin kielitaidolla pärjää. Aluksi kannattaisi osata vähän monia kieliä, edes tervehdykset ja kohteliaisuudet, tarvittaessa siitä voi sitten jatkaa kielitaidon syventämistä.
– Ihmiset pitävät siitä, kun vaivautuu sanomaan jotakin paikallisella kielellä! Se on kohteliaisuutta ja kunnioitusta. Jos aiemmin on kiinnitetty huomiota enemmänkin siihen, mikä meni väärin ja vain virheitä poimittu, siitä halutaan nyt eroon. Kieliä opitaan parhaiten ilon, leikin ja laulun kautta, Sarisalmi vakuuttaa.
– Kielitaito kehittyy koko ajan, jos kannustetaan yrittämään. Sitä pitää harjoitella ja siihen pitää uskoa. Jos viisi kertaa sanotaan, että väärin meni, et enää puhu mitään. Eikä pidä pysähtyä miettimään, mikä artikkeli tai prepositio tähän kuuluu, antaa mennä vaan, hän yllyttää.
Vaikka konekäännökset kehittyvät koko ajan, kieltenopettajat eivät vielä vähään aikaan jää työttömiksi, sillä edelleen tarvitaan inhimillistä kanssakäymistäkin.
Matkustamisesta tullut taas merkityksellisempää
Korona on saanut aikaan uudelleen ajattelua, ja Sarisalmen mukaan kaikki on tavallaan palannut siihen, mistä lähdettiin kauan ennen sitä. Etsitään oppilaille kavereita ja ystäväluokkia Euroopasta ja pidetään yhteyttä enimmäkseen etänä.
– Kun turhaa matkustamista halutaan välttää, matkustamisestakin tulee merkityksellisempää, kun on etukäteen tutustuttu ja jälkikäteen voi jatkaa yhteydenpitoa. Orivedellä on tällaista jo tehty paljon sekä Kultavuoressa että Yhteiskoululla, ja näitä kokemuksia nyt jaetaan.
Tiina Sarisalmi kouluttaa työssään myös kansainvälisyyteen, onhan kohdemaan kulttuurin ja tapojen välittäminen osa kieltenopetusta. Koulun kansainvälisyyskasvatuksen ytimen hän tiivistää näin:
– Osataan toimia maapallolla ja tehdä yhteistyötä yli rajojen, ymmärretään eri kulttuureja ja toimitaan vastuullisesti aina kun ollaan jossakin. Ennen kaikkea ymmärretään, että tämä on yhteinen pallomme, eikä ole planeetta B:tä, jos tämän pilaamme.
Tietoisuus ympäristön kestokyvystä osa kansainvälisyyttä
Hänestä kansainvälisyyttä ei voi ajatella ilman tietoisuutta siitä, ettei voi lennellä sinne ja tänne lisäten näin ilmastokuormaa. Monet asiat voi tehdä myös ilmastoa säästäen, vaikka täältä Euroopan laidalta on vähän hankalampaa päästä junalla Keski-Eurooppaan.
– Turhaan kuitenkin lennetään Pariisista Brysseliin, kun junalla sen välin pääsee muutamassa tunnissa. Siksi nopeita junayhteyksiä kannattaa kehittää vaihtoehtona lyhyille lentomatkoille ja käyttää lentokonetta vain silloin, kun se on välttämätöntä.
– Tässä ajassa tarvitaan ihan uudenlaisia taitoja, ei opettajakaan voi opettaa sellaisia 40 vuoden takaisia juttuja, joilla kukaan ei tee mitään! Nyt ollaan niin isossa muutoksessa, että haluan olla tekemässä sitä.
Hän haluaa kaiken myllerryksen keskelläkin ajatella, että tulevaisuus ei vain tule päälle ja muserra meitä, vaan voidaan tehdä asioille mitä halutaan. Tärkeitä siinä ovat yhdessä oppiminen ja vastuu toisistamme sekä ajatus, että jokaisella on annettavaa toisille.
