Äänestysbussi kiertää Oriveden kylillälauantaina ennakkoäänestystä varten

Oriveden kaupunki kokeilee ennakkoäänestyksessä äänestysbussia, joka kiertää kylillä lauantaina 20.1. Mikäli tarvitaan toinen vaali, ennakkoäänestysbussi on liikkeellä myös lauantaina 3.2. samalla aikataululla.

Presidentinvaalin ennakkoäänestys kotimaassa järjestetään 17.—23. tammikuuta. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 28. tammikuuta. Mahdollinen toinen vaali pidetään sunnuntaina 11. helmikuuta ja ennakkoäänestys kotimaassa 31.1. — 6.2.

Ennakkoon voi äänestää missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla, mutta vaalipäivänä vain ilmoituskorttiin merkityssä äänestyspaikassa.

Orivedellä oli ennen kuusi äänestysaluetta, mutta nykyään vain kolme. Bussin tarkoituksena on helpottaa haja-asutusalueilla asuvien kuntalaisten äänestämistä. Äänestysbussina toimii Tokeen Liikenteen Nopa III.

Äänestyspaikalla, myös ennakkoon äänestettäessä, tulee esittää selvitys henkilöllisyydestä, esimerkiksi poliisin antama henkilökortti, ajokortti, passi tai kuvallinen Kela-kortti.

Ensimmäisen vaalin ennakkoäänestyspaikkana toimii Orivedellä pääkirjasto, jossa voi äänestää keskiviikosta perjantaihin kello 9—18. Viikonloppuna pääkirjastossa pääsee äänestämään kello 10—16. Alkuviikosta ennakkoäänestys on käytössä maanantaina ja tiistaina kello 9—20.

Äänestysbussi aloittaa kierroksensa lauantaina 20.1. kello 9—10.15 Karpinlahden koululta, Orivedentie 654. Seuraava pysähdyspaikka on kello 11—12.158Västilän Voimantalolla,8Längelmäen kirkkotie 96.

Sieltä äänestysbussi jatkaa Talviaisten kylätalolle, Tiihalanniemi 161, missä äänestämään pääsee kello 13—14.15. Päivän viimeinen äänestysmahdollisuus on Hirsilän koululla, Harjulantie 15 kello 14.45—16.

Mahdollinen toisen vaalin ennakkoäänestys on pääkirjastossa keskiviikosta 31.1. tiistaihin 6.2. samoilla päivittäisillä aukioloajoilla kuin ensimmäinen kierroskin.

Myös äänestysbussi noudattaa samaa aikataulua, jos toista kierrosta tarvitaan. Silloin se liikennöi lauantaina 3. helmikuuta, ja pysähdykset ovat samaan aikaan samoissa paikoissa kuin tämän viikon lauantainakin.