Eräjärvi
Lauantaina ensi-iltansa Tupateatterissa saava 9 hyvää syytä elää on Juho Joen ensimmäinen ohjaus Eräjärvellä.
Voionmaan opiskelijat pääsevät tekemään oikeita tuotantoja, ei vain kahvinkeittäjiksi – kymmenosaista videosarjaa ay-liikkeen historiasta ja sopimusyhteiskunnan romuttumisesta kuvataan parhaillaan Eräjärvellä
– Tuotantoyhtiöön harjoittelijoiksi otetut alan opiskelijat päätyvät usein apulaisiksi eikä heitä ainakaan vastuutehtäviin päästetä. Meillä heidät laitetaan oikeisiin töihin, ja harjoitustyötkin ovat ihan oikeita, esitettäviksi päätyviä tilaustöitä, vertaa Eräjärvellä parhaillaan tehtävien kuvausten produktiokohtainen opettaja, entisellä Haaviston koululla Eräjärvellä aikanaan vuosia asunut ohjaaja-käsikirjoittaja Tapio Kivirinta.
Tandemhiihto oli kohokohta Roikinoilla – yhdellä toimintapisteellä pääsi myös kaunokirjoituksen salojen pariin
Roikinat on Eräjärven koulun ja kylän yhteinen talvitapahtuma.
Eräjärven NuortenTupiksen Karkkisalaatissa maistuvat ainakin suklaa, nallekarkit ja kirpeä sateenkaarinauha – näytelmä on kolmen innokkaan nuoren itse ideoima
Nuorilta tulleiden ideoiden pohjalta ohjaaja Taavi Simonen kokosi Karkkisalaatin näytelmäksi, joka saa ensi-iltansa helmikuun alussa.
Eräjärven ruokarouvien tarinaan kirjoitettiin sadas luku – kymmeneen vuoteen on mahtunut täydellisiä kampasimpukoita ja yllättänyttä myskikurpitsaa, mutta myös jäätyneitä munia ja haudattu salaatti
Ruokarouvien kuukausittaiset kokoontumiset eivät kuitenkaan ole pelkkää ruuanlaittoa.
Eräjärven Helmi tuli apuun, kun kylän lounaspaikka sulki hetkeksi ovensa – ”Me yritämme paikata tilannetta nyt muutamana päivänä”
Eräjärven Helmestä tuli muutamaksi tammikuun päiväksi lounaspaikka.
Einon Pirtin vetovastuu siirtyi seuraavalle polvelle – kolme sisarusta hoitaa vuokrausta etänä, vanhemmat vielä mukana aputalkkareina: ”Terve ruumis kaipaa töitä!”
Eräjärvellä toimivan juhlapaikan ja majoitusyrityksen Einon Pirtin vetovastuu siirtyi vuodenvaihteesta Vesa ja Arja Kuivasen kolmelle lapselle yhteisesti.
Luetuimmat 2024: Baariyrittäjyys jäämässä pariin vuoteen – Kylähullu etsii uutta yrittäjää, tammikuun baari pysyy joka tapauksessa suljettuna
Pub Kylähullun yrittäjä Emma Lepo ilmoitti loppuvuodesta, että uusi yrittäjä pubiin on hakusessa. Juttu oli yksi vuoden 2024 luetuimmista jutuista.
Eräjärven Uiherlanlahden ja Uiherlanjoen kunnostus pääsee viimein ensi vuonna alkuun – hanke pilkottu kahtia: ”Tähän pisteeseen on ollut monta mutkaa”
Uiherlan osakaskunnan hanke Uiherlanjoen osittain ruoppaamiseksi ja pohjapadon rakentamiseksi, sekä joen luusuan avartamiseksi Eräjärven Uiherlanlahdella on odottanut toteutumistaan jo vuosia.