Koronavirus

Urheiluseuroissa pitää suunnitella jo tulevaa, vaikka poikkeustilan tuoma epätietoisuus painaa

OrPon ottelusta

  Urheiluseurojen toiminta on pysähdyksissä koronaepidemian vuoksi. Kesälajien uhkana on ottelusarjojen ja kilpailutoiminnan lykkäys tai jopa peruuntuminen. Muissa lajeissa katseet kääntyvät toiveikkaina syksyä kohden. Yhteistä kaikille on se, että tulevia on suunniteltava poikkeustilan tuomasta epävarmuudesta huolimatta.   Tuisku Jalkapalloseura Tuiskun väki oli vielä jokunen viikko sitten valmistautumassa kevään tuloon ja ulkopelikauden alkuun. Talvi oli kulunut…

Lomautukset lisäsivät työttömyyttä – Juupajoella suurin suhteellinen kasvu viime vuodesta, mutta edelleen alhainen työttömyysaste

Maaliskuu toi Pirkanmaallekin merkittävää työttömien työnhakijoiden määrän nousua. Muutos johtui pääosin koronaepidemiaan liittyvistä lomautuksista. Maakunnassa oli kuun lopussa 28 646 työtöntä työnhakijaa, kun määrä oli vuosi sitten 22 490. Kasvua oli siten 27 prosenttia vuoden takaisesta. Lomautettuja oli 5 938. Pirkanmaan työttömyysaste oli maaliskuussa 11,7 prosenttia, kun se oli koko maassa 11,8 prosenttia. Työnhakijoiden kokonaismäärä nousi Pirkanmaalla vuoden takaisesta 8 500 henkilöllä….

Kunnat avustavat koronaviruksen vaikutuksista kärsineitä yksinyrittäjiä – 2 000 euron tukea on yrittäjän itse haettava

Kunnat myöntävät avustusta yksinyrittäjille, joiden taloudellinen tilanne ja liikevaihto ovat heikentyneet koronavirusepidemian vuoksi. Tuki on haettavissa 16.3.–31.8.2020 ajalta syntyviin kustannuksiin. Kertakorvauksena myönnettävästä 2 000 euron yksinyrittäjätuesta tehdään päätökset hakemusten perusteella, ja sitä haetaan yrityksen kotikunnasta. Orivedellä ja Juupajoella tukea haetaan sähköisen käsittelyjärjestelmän Tukialustan kautta. Sama järjestelmä on käytössä kaikissa Pirkanmaan kunnissa. Haku avautuu viikolla 17 ja se…

Juupajokelaiset hengitystieoireiset tutkitaan Mäntässä – hengitystieinfektiopoliklinikka on avattu Sarapihan pääterveysasemalle

Mäntänvuoren Terveys Oy on aloittanut tällä viikolla Mänttä-Vilppulan ja Juupajoen kuntalaisille hengitystieoireista kärsivien potilaiden tutkimiseen ja hoidon järjestämiseen suunnatun poliklinikkatoiminnan Mäntän Sarapihan terveysasemalla. Toiminta mahdollistaa hengitystieoireista kärsivien potilaiden tutkimisen erillään muista kiireellistä hoitoa tarvitsevista potilaista. Poliklinikan yhteyteen tulee mahdollisuus ottaa koronavirus (COVID-19) -näytteitä. Kuten tähänkin asti, myös jatkossa on erittäin tärkeää, että potilaat ottavat ensimmäisenä…