Vastaa kyselyyn: Onko Mämmilä sinulle tuttu?

Kuinka monelle lukijoista 50 vuotta sitten aloitettu Mämmilä-sarjakuva on tuttu, sitä kysytään tällä kertaa.
01.03.2025 14:00

Tarmo Koivisto löysi Mämmilä-sarjakuvalle tarkoituksen, kun Auvisen talo joutui purku-uhan alle. Sarjakuvassa Mämmilän ”röttelöt” joutuivat väistymään, kun uutta pääväylää vedettiin kartalle. Piirros: Tarmo Koivisto
MÄMMILÄ-sarjakuva alkoi ilmestyä 50 vuotta sitten, kun orivesiläissyntyinen Tarmo Koivisto toimi kuvittajana Helsingin Sanomissa. Noin kymmenen kurssikaverinsa kanssa hän perusti Osuuskunta Käyttökuvan.

Ajatuksena oli koota ammattitöillä tienestiä niin, että olisi mahdollista tehdä myös sitä, mitä itse kukin halusi. Tarmo Koivisto, joka kävi hiljattain Orivedellä kertomassa omasta urastaan ja Mämmilä-ilmiöstä, oli innostunut erityisesti sarjakuvasta.

Uusi kotimainen sarjakuva näkikin päivänvalonjoulun allal 1975. Mämmilä alkoi ilmestymisesnsä Me-lehdessä, ja lukijakunta vain laajeni Mämmilän siirryttyä Helsingin Sanomien kuukausiliitteeseen vuonna 1983. Mämmilää on sittemmin julkaistu myös albumeina, joita ilmestyi kaikkiaan tusinan verran.

KOIVISTO piirsi Mämmilää kaikkiaan 25 vuotta, ja linkki Oriveteen oli vahva. Onhan Mämmilän sivuilta tuttu esimerkiksi Auvisen talo, jonka purkuaikeisiin Koivisto otti sarjakuvassa vahvasti kantaa.

Kuinka tuttu sarjakuva on Oriveden Sanomien lukijoille, sitä kysytään tällä kertaa.