ORIVEDELTÄ lähtevät junat korvataan viikonloppuna bussiyhteyksillä.
Syynä ovat Väyläviraston Tampere-Jyväskylä-ratahankkeeseen liittyvät ratatyöt. Ne aiheuttavat Tampereen ja Jyväskylän väliseen junaliikenteeseen 48 tunnin junakatkon perjantai-illasta sunnuntai-iltaan.
Junayhteyden korvaavien bussien lähtö- ja pysähdyspaikoissa on junareittikohtaisia eroja. Kaikki korvaavat bussit eivät kierrä Oriveden rautatieaseman kautta.
Tampereella bussin lähtö- ja pysähdyspaikka on parkkipaikalla rautatieaseman pääovien läheisyydessä.
Tampereelta Oriveden kautta Jämsään ja Jyväskylään menevässä liikenteessä ensimmäinen bussiyhteydellä korvattava juna on perjantai-illan toiseksi viimeinen vuoro, joka lähtee Tampereelta kello 20.15 ja pysähtyy Orivedellä kello 20.55.
Sunnuntaina Jämsän suuntaan ensimmäinen junavuoro lähtee Tampereelta kello 20.07. Orivedellä se pysähtyy kello 20.31. Jyväskylän suunnasta Jämsän ja Oriveden kautta Tampereelle junalla pääsee vain illan viimeisellä vuorolla. Oriveden rautatieasemalla juna pysähtyy kello 22.23.
Ensimmäinen bussiyhteydellä korvattava junavuoro Keuruun radalla on perjantain viimeinen juna Keuruun suuntaan, jonka lähtöaika Oriveden rautatieasemalta on kello 22.50. Lauantaina kaikki Oriveden ja Keuruun välillä kulkeva junaliikenne korvataan busseilla.
Sunnuntaina illan viimeinen vuoro Orivedeltä Keuruulle pitäisi päästä jo kiskobussilla, mutta Keuruun suunnasta Orivedelle on vain bussivuoroja.
Kaikki korvatut vuorot voi tarkistaa VR:n matkahausta.