Jämsän kaupunginvaltuusto antoi maanantain kokouksessaan länkipohjalaisille ja längelmäkeläisille sellaisen joululahjan, jota ei kovin moni osannut ehkä odottaa. Kylällä oli jo asennoiduttu siihen, että lakkautuslistalle nostettua Länkipohjan alakoulua ei saada enää pelastettua.
Kaupunginvaltuusto päätti kuitenkin äänestyksen jälkeen säästää niin Länkipohjan kuin Koskenpään koulut. Äänestystulosta voi pitää lopulta jopa suhteellisen selkeänä. Valtuutetuista 24 oli koulujen lakkauttamista vastaan ja 19 valtuutetun mielestä koulut olisi pitänyt lakkauttaa esityksen mukaisesti vuonna 2025.
Länkipohjan ihmeestä voidaan silti puhua. Kylällä tehtiin syksyn ajan hartiavoimin töitä sen eteen, että koululle saataisiin jatkoaikaa ja siinä lopulta onnistuttiin. Uurastus ei kuitenkaan tähän lopu.
Maanantaina tehty päätös tarkoittaa nimittäin sitä, että kahden kyläkoulun määrärahat säilyvät Jämsän kaupungin talousarviossa suunnitelmavuodet 2025–2027. Länkipohjassa päätöksen sisältö on varmasti tiedostettu.
Koulu sai lisäaikaa, mutta jo vuosia sen yllä ollut lakkautusuhka ei vieläkään väistynyt lopullisesti. Kovaa ja sitkeää työtä koulun, kylän ja asukkaiden puolesta on yhä jatkettava. Mutta nyt voi kuitenkin hengähtää edes hetkisen.