
Leipäviikon kunniaksi kyselemme leivänsyöntitottumuksista. Arkistokuva: Heli Rahkonen
Syyskuun puolivälin viikko on omistettu leivälle. Leipäviikkoa vietetään teemalla Leipä sopii moneen menoon.
Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton tiedotteessa muistutetaan vanhoista sanonnoista, jotka kertovat leivän keskeisestä roolista suomalaisessa kulttuurissa.
– Leipä miehen tiellä pitää, Väärintekijä joutuu leivättömän pöydän ääreen, Leipää ne on murusetkin ja Leipää se on leivän kannikkakin, tiedotteessa listataan sanontoja.
Kotimaisesta viljasta valmistettua leipää on totuttu pitämään myös terveellisenä.
– Leivästä saa ruokavalioon tärkeitä kuituja. Kuidun terveysvaikutukset ovat moninaiset: runsas kuidun saanti ruokavaliossa vähentää riskiä sairastua esimerkiksi sydän- ja verisuonisairauksiin sekä kakkostyypin diabetekseen, MTK:n tiedotteessa kerrataan.
Ruisleipää pidetään suomalaisille kaikkein rakkaimpana, mutta MTK:n tiedotteessa nostetaan esiin myös leipäkulttuurin moninaisuus.
– Suomalainen leipäkulttuuri voidaan jakaa kahteen pääalueeseen: Länsi- ja Itä-Suomeen. Aikaisemmin länsi oli kovan leivän ja itä pehmeän leivän, kukkojen ja piirakoiden aluetta. Nykyinen leipäkulttuuri on iloisen sekoittunutta, tiedotteessa todetaan.
Viimeisimmät kommentit