Tuulisina aikoina oma puolustus pidettävä kunnossa, joten rautaa ja tahtoa tarvitaan – puolustusministeri iloitsi myös hävittäjähankinnan työllistävästä vaikutuksesta tälle seudulle

Kahvia varmasti kuluu vaalitoreja kiertäessä, mutta pullalle Antti Kaikkonen sanoi urheasti kiitos ei. Ministeri ehti myös nauttia kaupungin johdon kanssa lounaan, jolla kaupungin tiedotteen mukaan esiin nousi erityisesti Ysitien tilanne. Kuva: Anne Kotipuro

– Elämme synkkiä aikoja, kun sota on keskellä Eurooppaa, mutta meillä kotimaan puolustusta on kehitetty pitkäjänteisesti vuosikymmeniä. Varmaan se on meillä geeneissä ja juurissamme – tieto, että isänmaan puolustus täytyy pitää kunnossa, ja näin on tehty, aloitti puolustusministeri Antti Kaikkonen puheensa Oriveden torilla.

Hän muistutti, että aika moni Euroopan maa ajoi kylmän sodan jälkeen alas omaa puolustustaan, lakkautti asevelvollisuusarmeijojaan ja leikkasi omaa puolustuskykyään pois, kun uskottiin kauniisti, että sotien aika Euroopassa olisi ohi. Näin mekin tietysti toivoimme, mutta varmuuden vuoksi ajateltiin, että pidetään nyt kuitenkin puolustuksesta huolta, ja onneksi näin on tehty. Nyt voi Kaikkosen mukaan sanoa, että puolustuskykymme on hyvä vertailussa Euroopan maiden kesken, vaikka otettaisiin vähän isompiakin maita siihen rinnalle.

– Viime helmikuun jälkeen on tehty vielä lisäpäätöksiä, ja jo sitä ennen tehtiin kaksi aika isoa päätöstä. Uusia laivoja ruvetaan rakentamaan Raumalla merivoimille, ja sitten iso päätös hankkia vanhenevien Hornet-hävittäjien uudet F-35-hävittäjät, jotka ovat kyllä maailman huippua.

Kaikkonen muistutti, että F-35-hävittäjiin tullaan rakentamaan osia myös Pirkanmaan–Keski-Suomen suunnalla, mikä heijastunee työpaikkoina tällekin seudulle. Esimerkiksi eturungot satoihin koneisiin, muihinkin kuin Suomeen tuleviin, rakennetaan Suomessa.

– Viime kevään keskustelussa esitin, että lisätään puolustuksen resursseja miljardiluokalla, ja tälle löytyi aika iso tuki yli puoluerajojen. Se on näkynyt reserviläisten arjessa lisääntyneinä kertausharjoituksina, ja muutenkin täydennämme varastoja, jonkin verran uuttakin rautaa ostetaan, Kaikkonen tiivisti.

Nato-jäsenyyden haun hän kuvaili edenneen vauhdilla ja lisäsi, ettei kauan tarvuiste enää odottaa.

– Se että Suomi liittyy ja Ruotsi liittyy, se on hyväksi Suomelle ja Ruotsille, mutta se on hyväksi ,myös Natolle. Kaikki voittavat tässä paketissa.

Kaikkonen painotti, että keskustassa turvallisuus on muutakin kuin maanpuolustusta. Se on sitä, että kaduilla ja kyläteillä on turvallista liikkua, nuorisolla on mielekästä tekemistä, ei päädytä jengiytymiseen ja nuorisorikollisuuteen.

– Että meillä on toimiva yhteiskunta kaiken kaikkiaan. Lapsille löytyy päivähoitopaikkoja, koulutus on laadukasta, jos sairastuu, pääsee hoitoon, ja ikäihmisille on taattu vanhuuden turva.

Kaikkonen muistutti, että turvallisuuteen liittyy myös huoltovarmuus ja riittävä omavaraisuus sekä kotimaisen ruoan että energian suhteen. Etenkin tällaisina maailmanpolitiikan tuulisina aikoina tästä kannattaa pitää huolta.

Hän myös totesi, että gallupit ovat galluppeja, ja ihmisten äänestyspäätös ratkaisee.

– Onneksi ihmiset voivat ihan itse päättää vaalipäivänä, ketä he äänestävät. Kaksissa edellisissä vaaleissa keskustan tolppa nousi paljon, paljon korkeammalle kuin mitä yksikään gallup etukäteen ennusti. Se on mahdollista myös näissä vaaleissa, ministeri rohkaisi ja jatkoi matkaansa Hämeenkyröön juteltuaan vielä tovin torille tulleiden kanssa.

Leave a Comment