Lauantaina ajettu Ralli SM -sarjan toinen osakilpailu Kuopiossa toi Konsta Motorsport -tiimille kauden toisen palkintosijoituksen, vaikka pieniä vastoinkäymisiä matkalle sattuikin.
Tiimin rallitiedotteessa kerrotaan, että 18-vuotias Konsta Saarinen ja kokenut kartanlukija Joni Mäkelä sijoittuivat SM5-luokassa toiseksi. Sen myötä myös sijoitus sarjataulukon kakkosena vankistui.
Viime vuoden mestari Ville Hautamäki vei luokan voiton. Hän oli 32,7 sekuntia Saarista nopeampi.
– Todella hienot ja nopeat tiet oli tässä rallissa, jonka reitti oli viety aika kauaksi Kuopion kaupungista. Kisassa oli kunnon talviset olosuhteet, joten siinä suhteessa oli tosi hienoa ajaa, Konsta Saarinen kertasi.
Kisasta tuli myös yksi pohja-aika
Rallissa ajettiin yhteensä kahdeksan erikoiskoetta ja seitsemällä niistä Saarinen ajoi ajat, joilla hän oli luokassaan kolmen parhaan kuljettajan joukossa. Kolmannella, noin 12 kilometrin mittaisella erikoiskokeella Saarinen oli luokkansa nopein.
Yleiskilpailussa Saarinen ja Mäkelä ottivat sijan 12. Eroa rallin voittajaan, SM1-sarjan Jari Huttuseen ja Antti Haapalaan kertyi 3.47,1.
SM1-luokassa ajavan Heikki Kovalaisen ja Janni Hussin orivesiläistiimin kaksikko päihitti selkeästi yli puolella minuutilla. Kovalainen ja Hussi ajoivat yleiskilpailussa sijalle 14 ja eroa kärkeen heille tuli 4.20,3.
– Omalta kohdaltani olotila ei ollut paras mahdollinen, kun ennen kisaa oli kuumeinen olo. Sen vuoksi ajosuoritukseen sai keskittyä tosi tarkasti. Melko virheettömän suorituksen teimme ja tulos oli hyvä, Saarinen sanoo kisatiedotteessa.
– Meillä oli rallin aikana pieniä moottoriongelmia. Tulevina viikkoina täytyy auton huollon lisäksi päästä ajamaan treeniä, että olisimme vielä paremmassa iskussa seuraavassa kisassa, Saarinen päätti.
SM-rallissa oli mukana myös Esapekka Lappi. Hänen kisansa meni pilalle toiseksi viimeisellä erikoiskokeella, jolla hän ajoi penkkaan. Sitä ennen Lappi oli kiinni yleiskisan voitossa. Eroa kisan voittaja Huttuseen kertyi ulosajon vuoksi lopulta yli 10 minuuttia. Yleiskisassa Lappi putosi sijalle 31.
Saariselle hyvät pisteet myös Power Stagelta
Power Stage -erikoiskoe Kuopion rallissa oli sen viides erikoiskoe.
Saarinen sijoittui sillä toiseksi ja sai siitä neljä pistettä. Power Stage -pisteitä hänellä on nyt kahden rallin jälkeen yhdeksän. Saman verran pisteitä on nyt myös Kuopiossa SM5-luokan voittaneella Ville Hautamäellä.
Talvikauden viimeinen SM-osakilpailu ajetaan Jyväskylässä 3.–4. maaliskuuta.