Kirkkovaltuusto piti luottamushenkilöpalkkiot ennallaan – kahdessa käytetyssä puheenvuorossa kannustettiin kuitenkin nostamaan summia

Oriveden kirkkovaltuusto piti alkavan valtuustokauden luottamushenkilöpalkkiot samoina kuin ne olivat nyt päättyneellä valtuustokaudella.

– Keskustelimme asiasta kirkkoneuvostossa ja totesimme, että talouden realiteeteista ja kaiken kallistumisesta riippumatta esitämme, että palkkiosummat pidettäisiin ennallaan. Meidän seurakunnassamme kokouspalkkiot ovat joihinkin naapuriseurakuntiin verrattuna jo nyt korkeammalla tasolla esimerkiksi puheenjohtajiston osalta, kirkkoherra Mika Tapiolinna sanoi.

Oriveden seurakunnassa kirkkoneuvoston ja -valtuuston sekä kappelineuvoston jäsenet saavat kokouspalkkiota 30 euroa.

Vastuuryhmien jäsenet saavat myös 30 euron kokouspalkkion. Vastuuryhmän puheenjohtajalle maksetaan puolestaan 45 euron kokouspalkkio.

Kirkkovaltuuston puheenjohtajalle, varapuheenjohtajalle ja kirkkoneuvoston varapuheenjohtajalle maksetaan 700 euron vuosipalkkio. Siihen sisältyvät myös johtoryhmän kokoukset ja muut edustustehtävät.

Jos kokous kestää yli kolme tuntia, kokouspalkkiot maksetaan 50 prosentin korotuksella. Kokoukseen osallistuville luottamushenkilöille maksetaan myös matkakorvausta, jos yhdensuuntainen matka ylittää viisi kilometriä.

Palkkiolla kannustetaan luottamustehtäviin

Vaikka palkkiosummiin ei tehty muutoksia, käytiin niistä valtuustokauden viimeisessä kokouksessa lyhyt keskustelu. Ilkka Hjerppen mukaan summissa olisi ollut nostamisen varaa.

– Tienaamaan näillä summilla ei kukaan pääse, vaan kyse on ennemminkin palkitsemisesta ja kannustamisesta näihin luottamustehtäviin. Mielestäni niitä olisi voinut pikkuisen nostaa ylöspäin, mutta en nyt kuitenkaan tee muutosesitystä, hän totesi.

Myös kirkkovaltuustosta pois jäävä Jussi Viljanen oli samoilla linjoilla Hjerppen kanssa.

– En usko, että kukaan näitä seurakunnan luottamustehtäviä rahan vuoksi hoitaa, vaan kyse on enneminkin rakkaudesta lajiin. Suosittelen, että tarkastelkaa palkkioita näin kuin Ilkka Hjerppe sanoi. Siten voimme jatkossakin saada maallikkovastuunkantajia näitä tärkeitä asioita hoitamaan, hän opasti.

Palkkiosummia on viimeksi nostettu vuonna 2019 alkaneelle kaudelle. Silloinkin korotukset tehtiin vain kirkkoneuvoston ja -valtuuston varapuheenjohtajien palkkioihin.

Uuden kaudelle 2023–2026 valitun kirkkovaltuuston ensimmäinen kokous on suunniteltu pidettäväksi 19.1.2023.

Leave a Comment