Teologian tohtori, professori Eeva Ojanen kuoli hoitokodissa Forssassa 7.11.2022 95-vuotiaana. Hän oli syntynyt 12.7.1927 Tammelassa, jossa oli myös hänen pitkäaikainen kotinsa.
Ojanen vietti lapsuutensa ja nuoruutensa maatalossa ja osallistui ajan tavan mukaan peltotöihin ja kodin askareisiin. Hänen vanhempansa arvostivat koulutusta ja lähettivät tyttärensä Forssan yhteiskouluun, josta hän pääsi ylioppilaaksi vuonna 1947.
Eeva Ojanen oli monipuolisesti lahjakas ja aloitti opiskelunsa matematiikan opinnoilla. Sieltä hän sitten siirtyi teologiseen tiedekuntaan, josta hän valmistui kandidaatiksi 1951. Filosofian kandidaatin tutkinnon hän suoritti vuonna 1954. Teologian lisensiaatin tutkinto valmistui 1964. Ojanen väitteli tohtoriksi vuonna 1967 toisena naisena Suomessa aiheesta Kirkko ja kansanelämä Länsi-Hämeessä 1800-luvulla.
Ojasen kirkkohistoriallinen ja historiallinen tuotanto oli laajaa. Hän kirjoitti useiden seurakuntien ja kuntien historioita. Niistä mainittakoon Helsingin pitäjän, Espoon, Tammelan, Urjalan ja Nurmijärven seurakuntien historiat sekä Tammelan kunnan historia. Lisäksi hän kirjoitti Forssan ja Oriveden yhteiskoulujen vaiheista suosittuja kirjoja.
Ojanen oli 12-vuotias, kun talvisota puhkesi. Sodan menetykset olivat koko Suomelle hyvin raskaita. Hänen veljensä Toivo kaatui kesäkuussa 1944. Tällaiset kokemukset jättävät muistonsa ja haavansa koko elämän ajaksi.
Ojanen toimi monipuolisesti opettajana kansakoulusta aina yliopistoon saakka. Oriveden yhteiskoulussa hän toimi lehtorina yli 20 vuotta ja lopuksi kolme vuotta rehtorina.
Tuona aikana hän opetti satoja oppilaita, joista monet vielä vuosikymmenten jälkeen muistelevat Ojasta innostavana opettajana. Ojanen piti moniin oppilaisiinsa yhteyttä aina viime vuosiin asti. Rehtoriaikansa Ojanen koki raskaana, sillä 1970-luvulla poliittiset kiistat ulottuivat oppikouluihin asti.
Oriveden jälkeen Ojanen oli kahteen otteeseen Helsingin yliopistossa hoitamassa apulaisprofessorin ja professorin virkoja. Sen jälkeen hän siirtyi opettajien kouluttajaksi Turkuun ja edelleen Hämeenlinnaan noin 10 vuodeksi.
Vuonna 1997 Eeva Ojaselle myönnettiin professorin arvonimi tunnustuksena laajasta tutkimus- ja opetustyöstä sekä yhteiskunnallisesta työstä.
Ojanen oli kirkolliskokouksen jäsen kahteen otteeseen. Hän oli naispappeuden vahva kannattaja. Ojanen osallistui myös aktiivisesti Tammelan seurakunnan toimintaan ja hallintoon.
Viron itsenäistyminen oli Ojaselle hyvin mieluinen asia, sillä hän oli pitänyt yhteyttä Viroon jo ennen sotia. Yksi hänen monista matkoistaan Viroon sattui vain viisi päivää sen jälkeen, kun Viro itsenäistyi.
Eeva Ojanen oli kodin perintönä luontoa rakastava ihminen. Puutarhanhoito oli hänelle läheinen asia. Aina kun kävimme hänen luonaan, tehtiin puutarhakierros olipa sitten kyseessä alkukesä, keskikesä tai syksy. Puutarhassa oli monenlaisia vihanneksia, marjoja ja hedelmiä.
Hän kävi ahkerasti myös sienessä ja marjassa niin kauan kuin voimia riitti. Jo nuorena hän nautti luonnossa liikkumisesta ja säilytti tämän luontoyhteyden koko elämänsä ajan.
Muistamme tätimme hyvin vieraanvaraisena ja avuliaana. Lähtiessä hän aina kiitti käynnistä ja sanoi: tulkaa pian uudestaan. Hän oli meistä serkuksista ja perheistämme aina aidosti kiinnostunut.
Keskustelut Eevan luona olivat syvällisiä ja rakentavia. Noista keskusteluista olemme saaneet paljon arvokkaita elämän eväitä. Eeva oli meille aidon kristityn malli, sillä Eeva edusti raitista ja nöyrää kristillisyyttä.
Eeva Ojasen elämänkatsomusta ja uskoa luonnehtivat koti, uskonto ja isänmaa. Niiden arvo oli hänelle luonnollista ilman, että niitä oli tarpeen kenellekään tyrkyttää.
Markku Ojanen, veljenpoika, sekä muut Eeva Ojasen sisarusten lapset
