

– Kun ei olla muutamaan vuoteen pidetty yhteisnäyttelyä, niin nyt päätettiin pitää. Ja kun saimme vielä mahdollisuuden laittaa sen tänne Juupajoen kirjastoon esille!
Näin toteaa Terttu Häyrinen, yksi Minä sen tein -taidenäyttelyyn töitään esille tuoneista taiteilijoista. Kaiken kaikkiaan yhteisnäyttelyssä on mukana kahdeksan eri tekijän töitä.
Ryhmän yhdistävä tekijä on Oriveden seudun kansalaisopiston kurssi Kuvataidetta aikuisille. Se kokoontuu tiistaisin Juupajoen koulukeskuksessa ja ohjaajana toimii Jorma Pitkämäki.
Esillä näyttelyssä on 41 teosta. Osa niistä on valmistunut kurssin syyskauden aikana, osa on puolestaan kurssilaisten varhaisempaa tuotantoa.
– Meistä jokainen on tuottelias omalla tavallaan, Häyrinen hymähtää.
Häyrisellä itsellään olisi itse asiassa ollut mahdollisuus tuoda näyttelyyn esille todella varhaisia töitä.
Kyseinen kansalaisopiston kurssi on nimittäin pyörinyt Juupajoella katkeamatta vuodesta 1995 lähtien. Häyrinen on puolestaan se yksi ja ainoa, joka on ollut mukana kaikkina vuosina.
– Joka syksy me olemme saaneet sinne tarvittavan määrän harrastajia mukaan. Joskus menneinä vuosina meitä oli paljonkin, parina vuonna peräkkäin jopa 15. Nyt ryhmän koko on tasaantunut sellaiseen kymmenkuntaan. Mukava porukka meillä on aina ollut siellä kasassa, Häyrinen kertoo.
– Ja meillä on ollut hyvät ohjaajat, joilta on saanut henkilökohtaista opastusta, lisää Liisa Äikäs kurssin vetovoimatekijöiksi.


Kannustusta saa niin ohjaajalta kuin muilta kurssilaisilta
Alkuvuosina kurssin opettajana toimi Arja Toivonen, mutta nyt vetovastuu on ollut jo pitkään Jorma Pitkämäellä. Kehuja nykyinen ohjaaja saa runsaasti.
– Hän osaa ottaa huomioon, että kyse on aikuisten kuvataidekurssissa. Saamme valita aiheemme ja tehdä mitä haluamme, mutta kun tarvitsemme johonkin apua, niin Jormaa huudetaan ja hän tulee antamaan neuvoja, Häyrinen sanoo.
Myös kurssilaiset tukevat ja auttavat toisiaan.
– Se onkin ollut ihanaa, kun on saanut kannustusta toisilta. Kaiken kaikkiaan olen jo nyt oppinut kurssilla paljon ja saanut etenkin sellaista intoa tehdä ja kokeilla, syksyllä kuvataideryhmässä aloittanut, Orivedellä asuva Anne Ala-Herttuala kertoo.
Uusi kurssilainen on myös Tuija Lipponen. Täysin aloittelijaksi harrastuksen parissa itseään kuvailevan Lipposen yhdestä syksyn aikana valmistuneesta työstä tuli lopulta näyttelyn maskotti. Teoksessa on leijona ja työn nimenä on Villieläin.
– Haluaisin tehdä muotokuvia. Jorma kuitenkin sanoi, että älä nyt heti ala tekemään muotokuvia, että se on vaikeaa. Hän kehottikin tekemään ensin eläimiä. Niitä on kuulemma helppo tehdä. No ei kyllä ollut, Lipponen naurahtaa.
Vaikka Lipponen on vasta aloittanut harrastuksen, uskaltaa hän jo nyt suositella sitä muillekin.
– Siinä pääsee todellakin luomaan ja toteuttamaan omia juttujaan. Töihin voi myös purkaa tunteitaan. Puolisoni menehtyi jokin aika sitten ja sitä surua olen näihin töihin purkanut, Lipponen sanoo.


Ensimmäisestä askeleesta alkoi pitkä polku
Liisa Äikäs on kuulunut kurssilaisten joukkoon Ala-Herttualaa ja Lipposta kauemmin. Tarttuminen kyniin ja pensseleihin vaati aikoinaan elämäntilanteen, joka laittoi miettimään asioita uudestaan.
– Äitini maalasi paljon ja olen aina ihaillut hänen töitään. Itse olen kuitenkin ollut sitä mieltä, että minä en osaa piirtää. Kun jouduin pitkälle sairaslomalle, ajattelin, että nyt minä opettelen ja pelaan vaikka vain värien kanssa saadakseni jotain aikaan.
Kun ensimmäinen askel harrastuksen pariin oli otettu, alkoi niitä kertyä koko ajan enemmän.
Äikäs onkin ehtinyt kokeilla monia eri tekniikoita ja tehnyt paljon erilaisia töitä. Näyttelyssä häneltä on esillä muun muassa töitä, joissa on abstraktia otetta.
– En minä tiennyt, mitä tästä tulee, mutta pikkuhiljaa se kerros kerrokselta syntyi. Työstin tätä varmaan kuukauden ja sitten työ tuntui siltä, että tällainen sen pitää olla, Äikäs kertoo vaaleasävyisestä työstään, jossa on etualalla läpikuultava hahmo.
Teos on saanut nimekseen Näkymätön.
– Poikani on minua kannustanut. Hän sanoo aina, että töissä on kyse projektista. Hän myös painottaa, että nämä ovat minun tekemiäni ja siten niistä tulee minun näköisiäni töitä. Se luomisen tuska pitäisi siis unohtaa, että työstä pitäisi tulla tietynlainen. Se vain syntyy, Äikäs sanoo.


Viikingit veivät miehen mukanaan
Tero Tuliniemi on vienyt Minä sen tein -teeman töissään hiukan muita pidemmälle. Viikinkitarustoon liittyvien maalausten kehykset ovat nimittäin myös hänen tekemiään. Materiaali niihin löytyi omasta pihasta.
– Kun pihasta kaadettiin puu, niin otin siitä oksat hyötykäyttöön. Niistä tuli kehykset töilleni.
Maalauksissa esiintyvät muun muassa ukkosen jumala Thor, rakkauden jumalatar Freya sekä myyttinen saari Avalon. Historiasta kiinnostuneelle ja sitä myös opiskelleelle Tuliniemelle aihealue kuulostaa luontevalta valinnalta, mutta varsinaisen sykäyksen niille antoi kuitenkin eräs lehtiartikkeli.
– Artikkelissa kerrottiin nykytutkimuksen selvittäneen, että myös eteläsuomalaiset voivat kehua olevansa viikinkien jälkeläisiä. Se sitten jotenkin kolahti.
Jo kymmenisen vuotta kurssilaisena viihtynyt Tuliniemi on käyttänyt töissään rohkeasti värejä. Avaloniin suuntaava aluskin seilaa tumman maiseman keskellä kullankeltaisessa loisteessa.
– Tykkään testata ja leikkiä väreillä. Se on minulle aika tyypillistä.


Hätähousun työt valmistuvat yhdessä tai kahdessa illassa
Juupajoella pidettävälle kurssille on tiensä löytänyt myös Jouko Peuha. Hän kulkee kurssilla Länkipohjasta, sillä vastaavaa tarjontaa hän ei ole Jämsän suunnalta löytänyt.
– Kolme vuotta sitten tulin mukaan. Sitä ennen en ollut oikeastaan koskaan maalannut, kansakoulussa viimeksi. Kun pääsin eläkkeelle, niin ajattelin, että pitäisikö sitä sitten ruveta.
– Sitten minä kokeilin maalata ja tuollaisia töitä rupesi tulemaan.
Tuollaisilla Peuha tarkoittaa luontomaisemia. Näyttelyssä esillä olevissa töissä on muun muassa sinisenä siintävää taivasta ja järviä.
– Olen semmoinen hätähousu. Työni ovat sellaisia, että ne on tehty yhdessä tai kahdessa illassa. Minä en pysty näpräilemään.
Iso osa Peuhan maalauksista pohjautuu valokuviin, joita hän on ottanut puhelimellaan. Toisinaan malliksi kelpaa myös kirjasta tai lehdestä löydetty kuva.
– Mutta tämä se tuntuu oudolta, että työt ovat ihan esillä. Kellarissahan niitä minulla on iso nippu, Peuha toteaa.
Kurssilaisten ohjaaja Jorma Pitkämäki kertoo, että Minä sen tein -näyttelyssä tiivistyy se, mitä tapahtuu, kun rajoja ei anneta.
– Työt ovat niin erilaisia, kun kaikki saavat maalata, mitä haluavat. Minä vain annan heille sitten vähän vinkkejä, miten he voisivat työnsä kanssa edetä. Jos antaisin kaikille saman aiheen, niin siitä tulisi kilpailu eikä se minusta kuulu taiteeseen.
– Jokaisella on oma tyylinsä. Sen löytämisessä olen yrittänyt auttaa.
Minä sen tein -näyttely on esillä Juupajoen kirjastossa tammikuun loppuun saakka.
Juttua on muokattu 5.1.2023 klo 8.04: Juttuun on korjattu näyttelyn pystytyspäivän ryhmäkuvan ottajaksi Antti Lyhteilä ja lisätty kuvatekstiin tieto, että myös Paula Lyhteilä kuuluu kurssilaisiin. Hän ei päässyt näyttelyn pystytykseen mukaan.

