Autottomatkin pääsevät syysretkelle Isojärven kansallispuistoon syyslomaviikon päätteeksi – Heretyn kämppäkahvila avataan retkeläisille, kädenojennuksena perheille hintakatto retkimaksuun

Heretyn kämppäkahvila avaa ovensa varta vasten ensi lauantain retkeläisille, mutta omiakin eväitä voi halutessaan matkaan varata. Päiväretkellä eväät varmasti maistuvat. Kuva: Maija Mikkola

Ensi viikonloppuna on mahdollisuus päästä koko päivän syysretkelle Kuhmoisten puolella sijaitsevaan Isojärven kansallispuistoon, joka tänä vuonna juhlii nelikymppisiään kansallispuistona.

Puiston pinta-ala on noin 22 neliökilometriä, ja se on perustettu vuonna 1982. Isojärveltä on löydettävissä paitsi erämaista luontoa, myös metsätalouden, asutuksen ja viljelyksen jälkiä. Isojärvellä on toteutettu useita metsänpolttoja ja täytetty suo-ojia luonnonmetsän palauttamista ajatellen.

Kaikille avoimen yleisöretken, jolle on kuljetus, järjestää Oriveden luonnonsuojeluyhdistys. Lähtö on lauantaina aamukymmeneltä Oriveden yhteiskoululta, ja takaisin palataan viimeistään iltakuudelta.

Retki sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille. Reitit luvataan laatia siten, että jokaiselle on sopiva reitti. Tämän vuoksi olisi toivottavaa, että retkelle osallistujat ilmoittautuvat etukäteen.

Oppaiksi retkelle lähtee muun muassa hortonomi Esa Kallio, luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja ja lintumies Kari Salo sekä muita asiantuntijoita. Syksyisessä kansallispuistossa katsellaan, mitä sieniä, lintuja, marjoja ja luonnon monimuotoisuutta näkyy Heretyn luontopolulla.

Heretyn kämppäkahvila avataan retkeä varten, ja tarjolla on pientä suolaista ja makeaa, kylmiä ja kuumia juomia. Paikkaa pitävät Minna ja Vesa Jakosuo, jotka järjestävät myös ohjattuja vaelluksia ja vuokraavat erilaista retkeilyyn liittyvää välineistöä Heretyssä. Tietenkin myös omat eväät voi ottaa mukaan.

Kuljetuksesta peritään pieni hinta aikuisilta ja puolet siitä lapsilta, opiskelijoilta, työttömiltä ja vähävaraisilta. Perheeltä enimmäismaksu on parikymppiä, vaikka katras olisi isompikin.

Ilmoittautumisia ottaa vastaan Pekka Heikura puhelimitse numerossa 040 1264720 tai sähköpostilla pekka.j.heikura (at) gmail.com .

Leave a Comment