Rovastinkankaan koulun väistötilojen valmistuminen on mitoitettu tarkasti ja menee viime hetkille – ”Tänään päästään kalustamaan luokkia, ja huomenna tulevat lapset”

Sami Nieminen kantoi kalusteita väistötiloihin Rovastinkankaan koululla tiistaiaamuna. Kuva: Heli Rahkonen

Rovastinkankaan koulun väistötiloissa tehtiin vielä viime hetken valmisteluja alkuviikosta. Tiistaina aamupäivällä väistötilojen luokkiin kannettiin kalusteita, ennen kuin opettajat päästettiin iltapäivällä sisustamaan luokkia.

– Rakentamisessa tulee aina tämä viime hetken tilanne, jossa rupeaa huomaamaan, että tämähän alkaa valmistua. Alkuun tuntui jopa siltä, että miten tästä selvitään, mutta nyt alkaa näyttää valoisalta, Rovastinkankaan koulun rehtori Markku Puputti hymyilee.

Aikataulu on ollut kireä: tieto, ettei Tredun tiloja voida sisäilmaongelmien takia käyttää, tuli joulukuussa. Suunnitteluryhmä, johon Puputtikin kuuluu, kokoontui ensi kerran joulun välipäivinä. Tuolloin selvisi, että väistötilat on mahdollista saada Parmaco Oy:n kautta.

Lue myös: Rovastinkankaan  koulun väliaikaisrakennuksia pystytetään nyt paikoilleen – tulevat tontille hyvin lähekkäin

– Keväällä alkoivat maanrakennustyöt, joissa tuli vähän yllätyksiäkin ja jouduttiin räjäyttelemään. Kesällä alkoi ilmestyä näitä viipaleita. Nopeastihan näkyvää tulee, mutta tekniikan laittaminen kuntoon vaatii sekin aikansa. Tänään päästään kalustamaan luokkia, ja huomenna tulevat lapset. Tarkasti tämä on mitoitettu, Puputti selvittää.

Rovastinkankaan koulun rehtori Markku Puputti esittelee väistötiloja, joissa on luokkatilat kahdelle kuutosluokalle sekä pienryhmätila ja ruokala. Kuva: Heli Rahkonen

Käsityöluokatkin valmistumassa

Parakkirakennuksia on kaksi erillistä, ja ne on sijoitettu lähelle toisiaan henkilökunnan entiselle parkkipaikalle aivan koulun päärakennuksen läheisyyteen.

Lähimpänä päärakennusta olevassa väistötilassa on ruokalan lisäksi kaksi luokkatilaa ja pienryhmätila.

– Tähän tulevat opiskelemaan kuudesluokkalaiset. Tämä on luontevaa, koska kutoset ovat opiskelleet aiemmin Tredun puolella. Pyrimme pitämään päärakennuksessa ne luokat, jotka siellä ovat olleetkin, ettei turhaan lähdetä muuttamaan muuttamisen ilosta.

Taaempana olevaan toiseen väistötilaan tulevat käsityötilat. Ne valmistunevat parin viikon sisällä.

– Alkuun kaikki on uuden opettelua, ja kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa vaaditaan kaikilta. Ruokalaan tarvitaan porrastusta, jota sitäkin sitten harjoittelemme, Puputti sanoo.

Ensimmäiset kalusteet ovat saapuneet! Markku Puputti iloitsee ja laittaa niitä paikoilleen. Loputkin kalusteet olivat jo tuloillaan. Kuva: Heli Rahkonen
– Alkuun kaikki on uuden opettelua, ja kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa vaaditaan kaikilta. Ruokalaan tarvitaan porrastusta, jota sitäkin sitten harjoittelemme, Markku Puputti sanoo ruokalan pöytien äärellä. Kuva: Heli Rahkonen
Keittiön kalusteita pistettiin vielä paikoilleen tiistaiaamuna. Kuva: Heli Rahkonen

Luokkatiloja tiivistetty

Aiemmin Tredun tiloissa opiskelivat kuudesluokkalaisten lisäksi neljäsluokkalaiset. Tredussa olivat myös Rokin ruokala, käsityötilat ja liikuntasali. Näin ollen myös koulun puolella on Puputin mukaan tiivistetty luokkatiloja.

– Musiikkiluokka ja kielten luokka tulevat nyt opetuskäyttöön. Lisäksi on rakennettu uusi oppimistila eli olemassa olevia tiloja on vähän muokattu ja otettu kaikki neliöt hyötykäyttöön.

Viimeisimpien tietojen mukaan eskarit mukaan lukien Rovastinkankaan koulussa aloittaa lukuvuotena 262 oppilasta. Heistä 54 tulee lakkautettavasta Karpinlahden koulusta.

Puputti korostaa, että Karpinlahden koulun oppilaat olisivat mahtuneet solahtamaan olemassa oleviin luokkatiloihin. Väistötilat tarvittiin, koska Tredun tiloja ei enää voida käyttää.

Aikataulu oli tiukka, mutta tiistaina rehtori Markku Puputti saattoi huokaista, että valmista tulee ajoissa. Kuva: Heli Rahkonen

Viiden vuoden sopimus

Liikuntasalia väistötiloihin ei tule.

– Hyödynnämme kaupungin olemassa olevia sisäliikuntatiloja. Ulkoliikuntapuitteethan tässä ovat loistavat, Puputti kertoo.

Väistötilojen myötä henkilökunnan parkkialue siirtyy lyhyen kävelymatkan päähän Rovastintien ja Haapakujan kulmaukseen. Puputti kertoo, että myös Tredun parkkialue on käytössä.

Lue myös: Väistötilat veivät koululta pysäköintialueen – uusi paikka autoille löytyi lyhyen matkan päästä

– Ainut laajenemissuunta tässä on tenniskenttää kohti, ja sitäkin vaihtoehtoa pähkäiltiin, mutta tämä oli tässä vaiheessa ainoa järkevä vaihtoehto, vaikka menikin ihan millimetrin tarkasti.

Väistötilojen kuukausivuokra on 16 8000 euroa. Tiloista on tehty viiden vuoden sopimus.

– Tuohon on varattu suunnittelu- ja valmisteluaikaa, sillä tulemme joka tapauksessa tarvitsemaan lisää tilaa. Jatkoa saa lähteä miettimään aika pian. Pari vuotta olisi ollut liian vähän suunnitteluun, emmekähän me tiedä myöskään Tredun lopullista kohtaloa, Puputti pohtii.

Keskiviikkoaamuna kaikki on valmista, kun oppilaat tulevat kouluun, Markku Puputti lupaa. Kuva: Heli Rahkonen
Vasemmalla olevassa väistötilassa opiskelevat kuudesluokkalaiset. Lisäksi siellä on ruokala. Rovastinkankaan koulun päärakennus on aivan väistötilan vieressä. Kuva: Heli Rahkonen
Vasemmalla näkyy päärakennusta lähempänä olevan väistötilan ruokalapääty. Väistötilat ovat hyvin lähellä toisiaan. Kuvassa oikealla näkyvään väistötilaan valmistuvat käsityöluokat parin viikon kuluessa. Kuva: Heli Rahkonen

Leave a Comment