MM-asiantuntija Esa Keskinen: Norja-pelistä jäi hyvä fiilis, Latvia-ottelusta tullee tiukempi

Pirmedioiden MM-kommentaattorina toimiva Esa Keskinen piti näkemästään, kun Leijonat kaatoi kisojen avausottelussaan Norjan 5–0. Keskinen kuitenkin povaa, että lauantaina Suomi saa kovemman vastuksen.

– Norja-pelistä jäi hyvät fiilikset. Kuten aiemmin sanoin niin alku voi olla tiukkaa ja tarkkaa. Kotikisojen pikku jännitykset, paineet ja kauhea hypetys aiheuttivat vähän ongelmia. Mutta hienosti hoidettiin. Tietysti alun seisoskelu Maamme-lauluineen ja puheineen vaikutti. Siinä ei ole ihan helppo luistimilla seistä, kun oot alkuverryttelyn jälkeen pelivalmiudessa. Varmaan se ja pikku puristus näkyi alussa ja ensimmäinen erä oli aika tasainen. Norjalla oli siinä kolme laatupaikkaakin. Yksi maali Norjalle niin, miten olisi sitten käynyt? Keskinen pohtii.

Harri Pesonen iski Suomelle vapauttavan avausmaalin. (Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto)

Suomi sai kuitenkin avauserän lopussa osuman, joka selvästi vaikutti molempien joukkueiden pelaamiseen.

– Ensimmäinen maali oli vapauttava. (Valtteri) Filppulalta hieno syöttö (Joel) Armialle ja siinä jo ajattelin, että Armia ampuu, mutta hän näki hienosti (Harri) Pesosen. Oli komea maali ja se vapautti.

Toisessa erässä nähtiinkin sitten rentoutuneempi Leijonat.

– Toisen erän torjunnat oli 3–12. Rajalan 2–0-maali ja koko toinen erä ratkaisi pelin. Norjan selkäranka katkesi siihen. Suomi sai hallinnan ja pääsi tekemään vaihdot läheltä, joten paine pysyi Norjan päässä.

Tunnelma Nokia-areenalla oli todella hieno, myös norjalaisfaneilla tappiosta huolimatta. (Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto)

Pelissä nähtiin myös mukavasti tunnetta.

– Tässä aiheessa palaan EHT-peliin Tšekkiä vastaan. Silloin ajattelin, että siinä haetaan vähän asemia, kun valmentaja-Jaloset (Jukka ja Kari) ovat vastakkain, mutta se olikin ihan naurettavaa peliä. Ei taklauksen taklausta. Mutta nyt Norja-pelissä heti ensimmäisen erän alussa (Marko) Anttilakin ajoi kaksi kovaa pommia. Sellainen herättää joukkuetta. Näki, että nyt on kaikki pelissä, Keskinen sanoo.

Keskinen nostaa esille muutaman todellisen onnistujan.

– (Teemu) Hartikainen oli hyvä. Kannattaa katsoa, miten hän suojaa kiekkoa. Sitä on todella vaikea saada häneltä pois. Armian onnistuminen oli tietysti loistava juttu. Lisäksi (Jussi) Olkinuora oli takuuvarma ja rauhallinen maalissa. Puolustuksesta on taas nostettava esiin (Niklas) Friman. Hän tukee hyvin hyökkäyksiä, vaikka liike ei välttämättä olekaan hänen vahvuus. Hän pelaa kuitenkin erittäin järkevää peliä. Ei ole nimekkäimpiä pelaajia, mutta tekee koko ajan oikeita ratkaisuja.

Tunnelma oli avausottelussa odotetun upea. Nokia-areena kiehui, kun Suomi latoi maaleja.

– Kun Maamme-laulu soi niin meni kylmät väreet. Tätä on hienoa elää mukana, ei voi muuta sanoa. Yleisö on ihan huikea, Keskinen hehkuttaa.

Lauantaina vastassa Latvia

Pitkään Leijonat ei saa huilata, sillä vajaa vuorokausi edellisen pelin jälkeen vastaan asettuu Latvia.

Valtteri Filppula johdattaa Suomen heti lauantaina seuraavaan otteluun. (Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto)

– Luulen, että Suomi saa taas otteen. Jos Suomi saa ensimmäisen maalin, se varmasti vapauttaa. Monesti Suomella on maalinteko ollut vaikeaa, joten mitä nopeammin avausmaali tulee, se helpottaa pelaamista.

Keskinen aikoo katsoa myös mielenkiinnolla, miten ensimmäisen ottelunsa pelaava Mikael Granlund esiiintyy. Granlund nousee suoraan ykkösketjuun Sakari Mannisen ja Teemu Hartikaisen rinnalle.

– Jos saadaan vielä pari ylivoimaa niin sitä on mielenkiintoista katsoa. Kehumani (Sakari) Mannisen ja (Mikko) Lehtosen ylivoima toimi eilen vain kerran. Norja oli selvästi lukenut sen pois. Mutta nyt Granlund tuo varmasti variaatioita lisää

Keskinen odottaa, että Latvia pystyy Norjaa paremmin haastamaan Suomen puolustusta.

– Uskon, että Latvia pystyy parempaan hyökkäyspeliin kuin Norja. Norjan ykköskenttä oli hyvä alussa, mutta sitten se katosi pelistä. Luulen, että tästä Latvian kohtaamisesta tulee Suomelle vähän tiukempi.

Leave a Comment